Aika

Aika on muovailuvahaa. Olen aina ollut kovin suunnitelmallinen. Olen aina hallinnut kalenteriani ja tiennyt mitä teen ja missä menen seuraavien viikkojen ja viikonloppujen suhteen. En nyt ihan lukujärjestystä ole itselläni ylläpitänyt, mutta suuret linjat ovat olleet suunnitelmalliset ja ennalta määrätyt.

Nyt olen pitkästä aikaa tilanteessa, jossa elämä näyttää tyhjältä paperilta. Viikkotasolla toki suunnitelmallisuutta on pakko pitää yllä - tuolloin käydään kaupassa, tuolloin siivotaan, tällöin äiti harrastaa. Saman illan aikana ei enää millään ehdi kaikkea. Tarvitaan myös niitä iltoja kun ei tehdä yhtään mitään, ajellaan vain pikkuautoilla ja luetaan Pupu Tupunaa.

Pidemmällä tähtäimellä paperi on tyhjä. Kesälomaviikot on merkitty kalenteriin, mutta tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta varata sinne esimerkiksi mitään lomamatkaa. Ei vaan jaksa, eikä huvita. Mikään paikka ei kutsu. Eläinpuistossa olen luvannut poikasta käyttää, sen uskon olevan mielekäs reissu meille molemmille.

Pidemmän tähtäimen haaveeni tällä hetkellä liittyvät terveyteen ja ehjiin yöuniin <3

Lukossa

Huomaan olevani ihan lukossa. En pysty puhumaan itsestäni tässä tilanteessa. Kun kysytään kerron puolison ja pojan päälimmäiset kuulumiset. Itsestäni vaikenen. Välttelen. En ole edes kirjoittanut mitään pitkään aikaan, vaikka se on se yleisin tapani käsitellä hankalia tilanteita.

Koen ettei minun ololleni ja ajatuksilleni ole tässä tilanteessa tilaa. Eikä aikaa. Eikä kuuntelijaa. Ne harvat hiljaiset rauhalliset hetket vietän mieluiten keskittyen johonkin aivan muuhun. Eli netflixiin. Tai liikuntaan. En uskalla keskittyä itseeni.

Kävin aiemmin terapiassa parisuhteen tähden. Ehkä olisi aika mennä sinne itseni tähden. Jos vaan joskus ehtisin. Krooninen aikapula kun "kaikki" on yhden kortin eli minun varassa. Mikä illuusio ja loistava tekosyy asioiden kohtaamattomuudelle. Hyi minua.

Mukavaa keskiviikkoa. Huomenna on torstai, mutta en tiedä siitä vielä yhtään mitään.

Perjantaina on auringon pimennys ja yksi tärkeä hetki sairauden kannalta. Minua jännittää.

Katkerampi mieli

Tässä viime viikkoina tunne nimeltä katkeruus on tullut tutuksi. Toisaalta jaksan yllättävän rauhallisesti kantaa sitä, mitä nyt kannettavaksi on annettu. Se kääntöpuoli on kuitenkin tullut myös tutuksi. Kun kuulen tuttavaperheelle tulevasta perheenlisäyksestä, olen samaan aikaan onnellinen heidän puolestaan, mutta toisaalta niin kovin katkera ettei sellainen kuulu meidän perheen suunnitelmiin lähiaikoina - jos koskaan. Kun kuulen mukavasta illanviettosuunnitelmasta, toisaalta innostun ja pohdin kuinka mukavaa olisi olla mukana, toisaalta katkeroidun, koska en ole vapaa lähtemään minnekään. Jokainen meno on erikseen järjestettävä ja etukäteen sovittava. Menot tuntuvat helposti suorittamiselta. En halua suorittaa joka päivä, enkä varsinkaan joka viikonloppu. 

Arki meillä rullaa jotenkuten, olen koettanut sen järjestää itselleni mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi. Olen varannut itselleni mahdollisuuden liikkua ja jumppailla pari kertaa viikossa. Se tekee jo paljon oman mielen rauhan säilyttämiseksi. 

Vaan ne haaveet, ne toiveet, se tulevaisuus. Luotto elämään ja perusturvallisuuteen on saanut nyt kovan kolauksen. En taida katsoa Satuhäitä ensi viikolla, kuin kääntäisi veistä haavassa :'( 

Naistenpäivä

Naisten päivän ja sunnuntain kunniaksi ompelin verhot, Mies nukutti lapsen pitkästä aikaa ja mä nautin omasta hetkestäni nuppineulojen parissa. Miten pienestä sitä saakaan päänsä ladattua hyvällä ja kiitollisella mielellä. Laps oli myös onnessaan, kun sai nukahtaa isin kainaloon. Sydäntä särkee silloin kun joutuu selittämään lapselle, ettei isi nyt voi kaikkeen osallistua eikä oikein jaksakaan. Itkin ilosta, kun telmivät ja painivat pienen hetken - niin kuin aina ennenkin, juuri niin kuin kuuluisikin.