Huomaan olevani ihan lukossa. En pysty puhumaan itsestäni tässä tilanteessa. Kun kysytään kerron puolison ja pojan päälimmäiset kuulumiset. Itsestäni vaikenen. Välttelen. En ole edes kirjoittanut mitään pitkään aikaan, vaikka se on se yleisin tapani käsitellä hankalia tilanteita.
Koen ettei minun ololleni ja ajatuksilleni ole tässä tilanteessa tilaa. Eikä aikaa. Eikä kuuntelijaa. Ne harvat hiljaiset rauhalliset hetket vietän mieluiten keskittyen johonkin aivan muuhun. Eli netflixiin. Tai liikuntaan. En uskalla keskittyä itseeni.
Kävin aiemmin terapiassa parisuhteen tähden. Ehkä olisi aika mennä sinne itseni tähden. Jos vaan joskus ehtisin. Krooninen aikapula kun "kaikki" on yhden kortin eli minun varassa. Mikä illuusio ja loistava tekosyy asioiden kohtaamattomuudelle. Hyi minua.
Mukavaa keskiviikkoa. Huomenna on torstai, mutta en tiedä siitä vielä yhtään mitään.
Perjantaina on auringon pimennys ja yksi tärkeä hetki sairauden kannalta. Minua jännittää.
Paljon paljon tsemppiä. Käyt mielessä aina välilä ja pohdin miten jaksat. Toivottavasti asiat kääntyy pian parempaan, sulla on meneillään ihan kauhean raskas vaihe elämässä.
VastaaPoistaJos tuntuu, että kaipaisit kuuntelijan, niin todellakin sellainen kannattaa hankkia (ystävä, ammattilainen, kuka vaan). Jos tuntuu ettei itseä pysty juuri nyt kohtaamaan, koska jos pysähtyy, ei enää pääse liikkeelle tai kaikki romahtaa tms. niin sitten kuuntelijan aika on vasta myöhemmin. Sillon kun täytyy vaan selviytyä, niin sillon vaan rämpii just sillä mitä on. Sillon ei yritetäkään muuta.
*halaus*
Kiitos <3 Viisaita ja lämpimiä sanoja :')
Poista