Torstaina aamuyöllä heräsin supistuksiin. Kuulostelin tunnin verran sängyssä ja supistusten jatkuessa oli pakko nousta ylös. 04 - 07 välillä supistuksia tuli tasaisesti 5 -8 min välein. Kipu oli vielä lievää, odottelin että vedet menisi, söin ja olin tietokoneella. Nojailin pöytään, jumppapalloon, keinuttelin ja liikuin supistusten tullessa. Seiskalta tuntui että parempi mennä vielä hetkeksi nukkumaan. Supistusväli kasvoi makuullaan jonnekin 15 min ja 07 - 09 sain torkuttua hyvin supistusten välissä. Mies jäi mun kanssa nukkumaan.
9 - 11 välillä supistukset jatkui samankaltaisina, väliä 5 - 8 min ja kipu pysyi kohtalaisena. Taisin muuten aamuyöllä ottaa panadolia, se saattoi hieman auttaa tuohon torkahdusvaiheeseen. 11 - 13 supistuksia alkoi tulla tiheämmin, mutta edelleenkään en ollut kovin kipeä ja pystyin hyvin juttelemaan supistusten aikana. Päätettiin kuitenkin lähteä sairaalaa kohti, koska terkka oli kehottanut tarkistamaan tarjonnan vielä synnytyksen käynnistyessä ja supistukset oli olleet säännölliset jo 10 h. Kivun puolesta olisi pärjännyt vielä kotonakin.
Sairaalassa meidät otettiin käyrille noin kahden aikaan. Supistuksia piirtyi ja kivut oli kovemmat kun joutui makuuasentoon. Tarjonta tarkastettiin ja se oli ok. Sisätutkimuksessa todettiin että auki on, omaksi yllätykseksi jo 4 cm. Tässä vaiheessa tuleva äiti tuuletti sisäisesti, ei lähdetty liian aikaisin.
Kätilö kehotti vielä kävelylle jos vaan jaksamme. Hieman vastahakoisesti suistuin käymään kanttiinissa. Reissussa meni aikaa, sillä tässä vaiheessa oli kävely supistusten aikana jo mahdotonta. Piti nojata lähimpään seinään tai työpuheluita soittelevaan mieheen :D
Kolmen aikaan mentiin takaisin. Kätilöt taisi pelata aikaa ja laittoivat taas makuulle ja käyrille (myöhemmin kuulin että osastolla oli kovasti ruuhkaa). Kohdunsuu 5 cm ja lupa lähteä synnytyssaliin. Käyriä ottanut kätilö halusi vielä antaa peräruiskeen johon jälleen vastentahtoisesti suostuin, sillä kiitos kysymästä vatsa oli ollut jo edellispäivästä asti aktiivinen, mutta kätilö silti suositteli laittamaan. Erittäin epämiellyttävä kokemus.
15:30 päästiin saliin ja saatiin uusi kätilö sekä opiskelija hoitamaan synnytystä. Molemmat vaikutti mukavilta. Kieltäydyin vielä puudutteista, halusin ennen kaikkea omaa rauhaa käytävällä hillumisen ja ruiskekokemuksen jälkeen. Pyysin saada lämpöpussin ja jumppapallon. Puolisen tuntia taisin nojailla kontallaan palloon. Kivut alkoi yltyä ja siirryin lämpimään suihkuun. Vesi tuntui hyvältä mutta kipu yltyi edelleen ja alkoi myös tuntua painetta ja supistusten kesto kasvaa niin, että jalkoja heikotti. Pyysin että ottavat nyt sitä käyrää, jos se on vielä tarpeen, sillä kohta en enää voi olla kivun kanssa paikallaan. Käyrillä kokeilin ilokaasua, muutaman supistuksen ajan. Siitä ei kuitenkaan ollut enää apua, supistusten kesto alkoi olla 2 min luokkaa ja paine kasvoi.
Noin 17 aikaan käyrien jälkeen sisätutkimus ja kaikkien hämmästykseksi kohdunsuu oli 10 cm auki. Mulle iski pieni rimakauhu ja tärinä tässä vaiheessa. Kätilö lähti hakemaan työkalupakkiaan ja puhkaisi kalvot. Vettä alkoi tulla pikkuhiljaa ja valtava paineen tunne helpotti. Pahimmat kivut hävisi tässä vaiheessa, mutta harmi kyllä supistuksetkin alkoi hiipua. Aloin ponnistella pikkuhiljaa omaan tahtiin, ensin kontallaan (omasta toiveesta) ja jatkoin kyljellään (kätilön toiveesta). Ähräsin ja ähräsin, mutta ei oikein ollut tuntumaa mitä pitäisi tehdä. Laitettiin oksitosiinitippa jouduttamaan hiipuneita supistuksia.
Kätilö puudutti jotain joka myöhemmin osoittautui välilihaksi, sillä hetken päästä kuului saksien äänet. Minulle ei kerrottu etukäteen tästä toimenpiteestä, hämmentävää. Mutta siinä äherryksen lomassa en jaksanut aiheeseen tarttua. Voi olla että nopea eteneminen sai minut hieman henkisesti lamaantumaan ja heittäytymään henkilökunnan käsiin, vaikka tähän asti oli kokenut olevani "tilanteen herra" ja luottavaisella mielellä omasta jaksamisesta.
Puoli seitsemän aikoihin pyysin saada ponnistaa hetken kyykkyasennossa. Kätilö ei suositellut, koska ei voi siinä minua avustaa tai ohjata vauvaa, mutta halusin kokeilla, koska edelleen tuntui että ponnistuksen suunta on hukassa. Kyykyssä sain paremmin tuntumaa miltä sen ponnistamisen pitäisi tuntua ja palasin siitä sitten vielä kyljelleen "viimeistelemään homman". Ponnistaminen tuntui todella työläältä, sillä supistukset eivät olleet tipasta huolimatta kovin voimakkaita. Tahdonvoimalla, huudolla, kätilön kannustuksella ja miehen kättä puristamalla poika syntyi viimein 19 aikaan. Kätilö oli merkinnyt aktiivisen ponnistusvaiheen kestoksi puoli tuntia, minusta se aika tuntui ikuisuudelta :)
Poika oli hetken rinnalla ja sitten siirtyi isin kanssa mittailtavaksi. Poika huusi pää punaisena ja sai 9 pistettä. Istukka syntyi melkein heti itsestään. Kätilö ja opiskelija alkoivat korjata syntyneitä vahinkoja. Leikkaushaavan lisäksi oli tullut pari pientä repeämää. Minua tärisytti kovasti. Pojan katsominen oli parasta kivunlievitystä parsimisvaiheseen.
Synttärikahvien ja ensi-imujen jälkeen siirryttiin osastolle, josta voisi melkein kirjoittaa toisen tarinan. Sielläkin hyvät ja huonot hetkensä .. Itse synnytyksestä päällimmäisenä jäi mieleen, että olen ylpeä siitä miten hyvällä ja luottavaisella mielellä selvisin aina ponnistusvaiheeseen saakka. Siinä meinasi jo välillä usko loppua ja hoin ääneen kuinka rankkaa työtä tämä on. Henkilökunnan mukana olo tuntui aika kliiniseltä, lähinnä otettiin käyrää, annettiin ruisketta, kyseltiin kivunlievityksen tarvetta ja ohjattiin ponnistamaan puoli-istuvasta tai kyljeltään. Ei kannustettu kokeilemaan muita ponnistusasentoja. Onneksi olin lukenut muutaman kirjan synnytyksestä luonnollisena kokemuksena ettei täytynyt täysin heittäytyä lääketieteen armoille.
