Synnytys

Torstaina aamuyöllä heräsin supistuksiin. Kuulostelin tunnin verran sängyssä ja supistusten jatkuessa oli pakko nousta ylös. 04 - 07 välillä supistuksia tuli tasaisesti 5 -8 min välein. Kipu oli vielä lievää, odottelin että vedet menisi, söin ja olin tietokoneella. Nojailin pöytään, jumppapalloon, keinuttelin ja liikuin supistusten tullessa. Seiskalta tuntui että parempi mennä vielä hetkeksi nukkumaan. Supistusväli kasvoi makuullaan jonnekin 15 min ja 07 - 09 sain torkuttua hyvin supistusten välissä. Mies jäi mun kanssa nukkumaan.

9 - 11 välillä supistukset jatkui samankaltaisina, väliä 5 - 8 min ja kipu pysyi kohtalaisena. Taisin muuten aamuyöllä ottaa panadolia, se saattoi hieman auttaa tuohon torkahdusvaiheeseen. 11 - 13 supistuksia alkoi tulla tiheämmin, mutta edelleenkään en ollut kovin kipeä ja pystyin hyvin juttelemaan supistusten aikana. Päätettiin kuitenkin lähteä sairaalaa kohti, koska terkka oli kehottanut tarkistamaan tarjonnan vielä synnytyksen käynnistyessä ja supistukset oli olleet säännölliset jo 10 h. Kivun puolesta olisi pärjännyt vielä kotonakin. 

Sairaalassa meidät otettiin käyrille noin kahden aikaan. Supistuksia piirtyi ja kivut oli kovemmat kun joutui makuuasentoon. Tarjonta tarkastettiin ja se oli ok. Sisätutkimuksessa todettiin että auki on, omaksi yllätykseksi jo 4 cm. Tässä vaiheessa tuleva äiti tuuletti sisäisesti, ei lähdetty liian aikaisin. 

Kätilö kehotti vielä kävelylle jos vaan jaksamme. Hieman vastahakoisesti suistuin käymään kanttiinissa. Reissussa meni aikaa, sillä tässä vaiheessa oli kävely supistusten aikana jo mahdotonta. Piti nojata lähimpään seinään tai työpuheluita soittelevaan mieheen :D

Kolmen aikaan mentiin takaisin. Kätilöt taisi pelata aikaa ja laittoivat taas makuulle ja käyrille (myöhemmin kuulin että osastolla oli kovasti ruuhkaa). Kohdunsuu 5 cm ja lupa lähteä synnytyssaliin. Käyriä ottanut kätilö halusi vielä antaa peräruiskeen johon jälleen vastentahtoisesti suostuin, sillä kiitos kysymästä vatsa oli ollut jo edellispäivästä asti aktiivinen, mutta kätilö silti suositteli laittamaan. Erittäin epämiellyttävä kokemus. 

15:30 päästiin saliin ja saatiin uusi kätilö sekä opiskelija hoitamaan synnytystä. Molemmat vaikutti mukavilta. Kieltäydyin vielä puudutteista, halusin ennen kaikkea omaa rauhaa käytävällä hillumisen ja ruiskekokemuksen jälkeen. Pyysin saada lämpöpussin ja jumppapallon. Puolisen tuntia taisin nojailla kontallaan palloon. Kivut alkoi yltyä ja siirryin lämpimään suihkuun. Vesi tuntui hyvältä mutta kipu yltyi edelleen ja alkoi myös tuntua painetta ja supistusten kesto kasvaa niin, että jalkoja heikotti. Pyysin että ottavat nyt sitä käyrää, jos se on vielä tarpeen, sillä kohta en enää voi olla kivun kanssa paikallaan. Käyrillä kokeilin ilokaasua, muutaman supistuksen ajan. Siitä ei kuitenkaan ollut enää apua, supistusten kesto alkoi olla 2 min luokkaa ja paine kasvoi. 

Noin 17 aikaan käyrien jälkeen sisätutkimus ja kaikkien hämmästykseksi kohdunsuu oli 10 cm auki. Mulle iski pieni rimakauhu ja tärinä tässä vaiheessa. Kätilö lähti hakemaan työkalupakkiaan ja puhkaisi kalvot. Vettä alkoi tulla pikkuhiljaa ja valtava paineen tunne helpotti. Pahimmat kivut hävisi tässä vaiheessa, mutta harmi kyllä supistuksetkin alkoi hiipua. Aloin ponnistella pikkuhiljaa omaan tahtiin, ensin kontallaan (omasta toiveesta) ja jatkoin kyljellään (kätilön toiveesta). Ähräsin ja ähräsin, mutta ei oikein ollut tuntumaa mitä pitäisi tehdä. Laitettiin oksitosiinitippa jouduttamaan hiipuneita supistuksia. 

Kätilö puudutti jotain joka myöhemmin osoittautui välilihaksi, sillä hetken päästä kuului saksien äänet. Minulle ei kerrottu etukäteen tästä toimenpiteestä, hämmentävää. Mutta siinä äherryksen lomassa en jaksanut aiheeseen tarttua. Voi olla että nopea eteneminen sai minut hieman henkisesti lamaantumaan ja heittäytymään henkilökunnan käsiin, vaikka tähän asti oli kokenut olevani "tilanteen herra" ja luottavaisella mielellä omasta jaksamisesta. 

Puoli seitsemän aikoihin pyysin saada ponnistaa hetken kyykkyasennossa. Kätilö ei suositellut, koska ei voi siinä minua avustaa tai ohjata vauvaa, mutta halusin kokeilla, koska edelleen tuntui että ponnistuksen suunta on hukassa. Kyykyssä sain paremmin tuntumaa miltä sen ponnistamisen pitäisi tuntua ja palasin siitä sitten vielä kyljelleen "viimeistelemään homman". Ponnistaminen tuntui todella työläältä, sillä supistukset eivät olleet tipasta huolimatta kovin voimakkaita. Tahdonvoimalla, huudolla, kätilön kannustuksella ja miehen kättä puristamalla poika syntyi viimein 19 aikaan. Kätilö oli merkinnyt aktiivisen ponnistusvaiheen kestoksi puoli tuntia, minusta se aika tuntui ikuisuudelta :) 

Poika oli hetken rinnalla ja sitten siirtyi isin kanssa mittailtavaksi. Poika huusi pää punaisena ja sai 9 pistettä. Istukka syntyi melkein heti itsestään. Kätilö ja opiskelija alkoivat korjata syntyneitä vahinkoja. Leikkaushaavan lisäksi oli tullut pari pientä repeämää. Minua tärisytti kovasti. Pojan katsominen oli parasta kivunlievitystä parsimisvaiheseen. 

Synttärikahvien ja ensi-imujen jälkeen siirryttiin osastolle, josta voisi melkein kirjoittaa toisen tarinan. Sielläkin hyvät ja huonot hetkensä .. Itse synnytyksestä päällimmäisenä jäi mieleen, että olen ylpeä siitä miten hyvällä ja luottavaisella mielellä selvisin aina ponnistusvaiheeseen saakka. Siinä meinasi jo välillä usko loppua ja hoin ääneen kuinka rankkaa työtä tämä on. Henkilökunnan mukana olo tuntui aika kliiniseltä, lähinnä otettiin käyrää, annettiin ruisketta, kyseltiin kivunlievityksen tarvetta ja ohjattiin ponnistamaan puoli-istuvasta tai kyljeltään. Ei kannustettu kokeilemaan muita ponnistusasentoja. Onneksi olin lukenut muutaman kirjan synnytyksestä luonnollisena kokemuksena ettei täytynyt täysin heittäytyä lääketieteen armoille. 

Pojan tarina

Niinhän siinä kävi, että poika syntyi rv 40+1 mitoilla 3520 g ja 50 cm. Taidan kirjoittaa synnytyskertomuksen ihan erikseen, jo omaksi terapiaksi :) Ei sillä, että kokemus olisi ollut mitenkään traumaattinen mutta kaikessa ihanuudessa ja kamaluudessaan kuitenkin niin ainutkertainen että on hyvä purkaa sitä kirjoittamalla kaikessa rauhassa. 

Noin pääpiirteissään synnytys sujui hyvin, viime hetket ennen ponnistusvaihetta oli tuskaisimmat.. Osastolla olossa oli hyvät ja huonot hetkensä. Poika oli yhden vuorokauden valohoidossa, joten päästiin vasta eilen illalla kotiin. Kotona on kyllä ihanaa. Toisaalta kotona ollessa on tunteet saaneet luvan tulla pintaan, joten päivä on mennyt lähinnä itkun ja ilon kanssa toisiamme ihmetellessä :)

Joko nyt 40+1

Täällä on kellotettu supistuksia aamuyöstä alkaen. Alkoivat heti tulla alle 10 min välein ja olivat niin kipeitä ettei niitä voinut kohdata makuulta. Muutaman tunnin päästä laantuivat hieman ja sain torkuttua muutaman tunnin. Torkkujen ajaksi supistusväli kasvoi noin 15 minuuttiin. Torkkujen jälkeen supistuksia on tullut taas pääsääntöisesti 5 - 10 min välein, ei vielä merkkejä tihentymisestä eikä kipukaan ole sietämätön joten kotosalla mennään. Vielä ei uskalla kiveen kirjoittaa, mutta tänään voisi olla hyvä syntymäpäivä.. 

Odotuksen sumussa 39+6

Näin on pian 40 viikkoa kulunut. Muutamat viime päivät ovat kyllä menneet yhtenä janana, jonkinlaisessa sumussa missä ei tiedä viikonpäivästä eikä kellonajasta mitään. En tiedä mihin se keskittyminen ja ajatukset karkaa, kun en ainakaan tietoisesti huomaa jännittäväni synnytystä juuri lainkaan. Ehkä se arki synnytyksen jälkeen on mietityttänyt, millainen selviämistaistelu siitä tuleekaan kun toisella kädellä syötät lasta ja toisella itseäsi.. Ehkä se mietityttää, että minkälaiseksi tiimiksi meidän perhe muodostuu, kun tähän asti kaksi ihmistä on saanut aika vapaasti touhuta omia aikojaan. 

Ruoka maistuu ja paino oli noussutkin 1,4 kg viikossa :D Muuten neuvolassa ei mitään ihmeellistä. Varattiin toki aika myös seuraavalle viikolle. 

Oman talon pitäminen on osoittautunut rankaksi työksi. Yhtäkkiä tiskit, pyykit ja puutarhatyöt pyörittää mun arkea, televisiota ei jouda katselemaan kuin hampaita harjatessa ja jalkoja rasvatessa. Mutta on tämä kuitenkin mielekkäämpää kuin se sohvalla makaaminen ja ainainen kanavasurffaaminen. Musta tulee vielä oikea emäntä. 

Mulla on varattuna hieroja-aika loppuviikolle. Hieroja pystyy kuulemma käynnistelemään synnytystä, en kyllä tiiä uskallanko antaa siihen lupaa.. Haluaisin, että lapsi syntyy kun on itse siihen valmis. Nyt olisi varmaan se viimeinen hetki ikuistaa vatsakumpu. Taidankin pukea tänään jotain värikästä päälle :) :) 

Pesän rakennusta 39+2

Tällä viikolla on vihdoin päästy vaihtamaan osoitetta ja rakentamaan pesää. Oi mikä nautinto onkaan valita uusia käsipyyhkeitä, järjestellä keittiön laatikoita ja vaatelipastoja ja viikata pienen pientä vauvapyykkiä. Isimies on intoillut pihamaan ja kulissien laiton kanssa. Minun mielestä ne on siis kulisseja, mutta hänelle on ilmeisen tärkeää trimmata pihaa ja koloja ulkoseinissä kun itse yritän taas saada kotia sisältä päin valmiiksi ja ennen kaikkea toimivaksi, arkea helpottavaksi. Kukin tyylillään. 

Pikkuisella on edelleen iltayöstä ne kovimmat jumppailut päällä. Nukahtamisen aikaan ja parin ensimmäisen yöherätyksen aikaan olen ollut välillä melko kipeä, mutta aamuun mennessä kroppa on rentoutunut ja kivut hellittäneet. Ei vielä siis mitään hälyttäviä merkkejä synnytyksen lähestymisestä. Voidaan jatkaa rauhassa kauppojen kiertelyä ja kodin puunausta. 

On muuten paljon vatsakasta kansaa liikkeellä kodin tavarataloissa. Äitiysloma on varmaan jonkun sisustusalan markkinamiehen keksintö :) Vielä kun alkaisivat jakaa neuvolassa jotain kuponkeja liinavaatteista, matoista ym. 

Lapselle on hankittu Manduca - käytettynä löytyi tämäkin. Täytyy ottaa se joku kerta mukaan mammakaverin luo, joka on asiaan paremmin vihkiytynyt ja värkätä säädöt sitten kohdalleen. Huomasin että lapselta puuttuu vielä joku viltti tai lattialle laitettava alusta jossa häntä voisi leikittää ja makuuttaa. Meillä ei juuri harrasteta mattoja, eikä muutenkaan semmonen pölyä keräävä karvalankamatto taida olla paras mahdollinen alusta pikkuiselle ja hänen pulautuksilleen. 

H-hetki lähestyy 39+0

Epäsäännöllisillä ja katkonaisilla unilla mennään edelleen. Onneksi olo on kuitenkin suhteellisen virkeä. Toisaalta olisi kiva tankata nyt unta pankkiin, kun seuraavan kerran yhtenäisistä öistä saa nauttia aikaisintaan 2013.

Maistelin tänään vadelmanlehtiteetä. Maku oli ihan hyvä, vaikutuksista en tietenkään osaa hetimiten mitään sanoa. Palstoilla sekä myös joissakin vanhan kansan yrttiopuksissa mainitaan oivana naisten juomana niin loppuraskauden, synnytyksen kuin kuukautisvaivojenkin helpottajana. Omalta pihalta ja lähiympäristöstä löytyy näemmä monenlaisia aarteita. 

Neuvola rv 38+5 meni rutiinilla. Paino + 100 g edelliskerrasta, sf-mitta 31,5 cm, verenpaineet ok ja liikkeistä vauva sai kaksi plussaa, kun onnistui monta kertaa pakenemaan anturia ja monottamaan terveydenhoitajaa :) Meidän pieni ei tykkää selinmakuuasennosta, asento saa kovasti liikettä ja voimistelua aikaan. 

Nukkumatti hukassa 38+5

Onkohan nukkumatti aloittanut kesäloman? Ei käynyt täällä päin ainakaan viime yönä. Aikaisemmin yöheräilyn jälkeen sain helposti kylkeä kääntämällä uudelleen unen päästä kiinni. Nyt kyljen kääntäminen alkaa olla sen verran suurieleinen operaatio (tutkaile joko on synnytysoloja, hivuttaudun toiselle kyljelle, siirrä ja pöyhi tyynyä, poimi polvityyny mukaan, asettele peitto osittain kyljen alle, huomioi ettei alempi käsi jää puristuksiin, ota halausote vauvan nallesta ja varo herättämästä kanssanukkujaa), että se ilmeisesti karkoittaa ne vähäisetkin unen rippeet ja unta saa metsästää monta kertaa yössä. Mur. Otan sit päikkärit :/ 

Oloja 38+3

Näin se laskettu aika vaan lähestyy. Kumma kyllä mun olo on helpottunut viime viikkoina kun vatsa on laskeutunut alemmaksi. Peilailin jo hieman huolissaan onko vatsa kutistunut, mutta isimiehen kanssa päädyttiin siihen tulkintaan että vatsa on vaan laskeutunut ja hieman levinnyt sivusuuntaan jolloin se näyttää pienemmältä. 

Vielä ei ole mitään lähestyvän synnytyksen merkkejä. Maanantaina on taas neuvola jossa voin esittää tyhmiä kysymyksiä :) Mietin mm. mistä sen veden menon tunnistaa jos tihkuu vaan ihan vähän ja miten erottaa oikean supistuksen niistä yksittäisistä rasituksen tuomista supistuksista. Tällä hetkellä supistuksia tulee 5 - 10 päivässä, muutamat on olleet sen verran napakoita että on täytynyt ottaaa pieni etukeno supistuksen ajaksi. Usein supistus on kivuton ja sen huomaa lähinnä siitä, että tulee tukala olo ja hengästyttää. 

Nyt ovat käsillä ne päivät jolloin kannattaisi nukkua ja levätä, mutta jostain syystä en vaan malta. Valvon urheilun ääressä puolille öin ja havahdun valoisiin aamuihin jo ennen seitsemää. Päivällä saan torkuttua vartin silloin tällöin, mutta kunnon sikeää, levollista tai yhtäjaksoista unta ei oikein kerry.. Liian jännää tämä loppuaika :) Mutta miten ihmeessä maltan nukkua sitten kun pieni on maailmassa? Munhan pitä silittää ja pitää sitä kädestä koko ajan <3

Voi liikutus, tulisit vauva pian :')

Neuvola 37+5

Juuri kun sain edellisen merkinnän kirjoitettua ja läksin rohkeesti kävellen kyläilemään alkoi tuntua miellyttävää muljahtelua ja vihlontaa alakerrassa. Tulkitsin niitä joksikin lihasjumeiksi, mutta tänään neuvolassa tarjonnan käsitarkastuksessa terkka sanoi että pää olisi nyt kiinnittynyt. Whaat ?! 

Tarjonta oli edelleen vähän omintakeinen, pää on jossain takana alhaalla, koivet oikealla, vartalo viistottain. En ymmärrä millaiseen asentoon se pieni on siellä itsensä kääntänyt, mutta mukava kuulla että suunta on edelleen oikea. Ja mun oikea pakara ei ole erityisemmin juminut vaan tämä on nyt sitä paineen tunnetta :D

Muutoin neuvolassa kaikki ok. Oma paino oli hypännyt 74 kiloon (+13 kg), hb pysynyt tolkuissa lukemissa (124) ja Sf-mitta 29 cm (edellisen kerran taisi olla 34 cm, mutta eri mittaaja..)

Mulle tuli pään kiinnittymisestä jo sellainen tunne, että nyt tulee hoppu saada kaikki valmiiksi. Lakanat pyykkiin ja pinnasänky heti kasaan. Lomakkeet valmiiksi sairaalaa varten ja eväiden ostoon :) :) Ja edelleen laskettuun aikaan on yli kaksi viikkoa. Vain kaksi päivää enemmän kuin edellisen merkinnän aikaan, jolloin fiilis oli vielä että tää syntyy joskus syyskuussa. Ailahtelevaa tämä elon tie. 

Kiitos kaikille kommenteista ja omista blogiteksteistänne. Tuntuu että nyt loppuraskaudesta sitä on taas kovin herkillä seuraamaan omia tuntemuksia ja kuulee ja lukee mielellään vertaiskokemuksia. Joka päivä on tarkastettava mitä muille mammoille kuuluu. Tää aika on kyllä paljon jännempää kuin ensimmäisen ultran odottaminen <3

Odotusta 37+3

Sydämen alla kaikki hyvin. Pikkuinen potkiskelee edelleen ahkerasti oikeaa kylkeä ja viihtyy viistottaisessa asennossaan. Laskeutumisesta ei ole vielä minkäänlaisia tuntemksia. Tai sitten mulla on niin tilava lantio että mahtuu laskeutumaan ilman paineen tunnettakin.. Vatsa ei ole enää symmetrinen puolipallo, sivusta katsottuna vatsa on jo vähän valahtanut alas päin.

Aamupäivät ja päivät jaksan touhuta suhteellisen hyvin. Illalla tuntemukset ovat toisinaan jo tosi raskaana olevat. Iltavilli vauva, täysi vatsa ja päivän mittaan väsyneet ryhtilihakset = tukala olo.

Nyt tuntuu, että päivät raskauden suhteen polkevat paikallaan. Vielä kaksi - kolme viikkoa, miksei neljäkin näitä toisiaan toistavia päiviä...