Joulumieltä

Piiitkän marraskuun jälkeen tilalle hiipi ihanainen luminen ja piparintuoksuinen joulukuu <3 Joulukuu kaikkine kiireineen. Olen onnistunut jotenkin asettamaan aivot joulustressi-moodiin, mutta toisaalta pienen paineen alla saan myös paremmin aikaiseksi.

 

Meidän juhlat oli oikein mukavat ja pieninkin viihtyi menossa mukana. Suorastaan nautti pienestä hälinästä ja ylimääräisestä huomiosta (+herkuista). Pienin simahti unille omaan tavalliseen tapaansa eikä välittänyt puolille öin jatkuneista hippaloista ja saunomisista. Lisää näitä kiitos, lisää aikuisten iltoja, lisää sosiaalisia hetkiä.

 

Uni. Sen merkitystä perheen hyvinvoinnille en voisi enempää korostaa. Pienin on kärsinyt puhkeavista poskihampaista ja lisäksi korvatulehduksesta. Reilut 3 viikkoa on mennyt kovin levottomin öin. Hampaat puhkeavat jännästi puolittain. Nyt viimein ne ovat puhjenneet molemmin puolin, molemmat reunat läpi ikenestä. Olen koettanut lääkitä iltaisin panadolilla, mutta siitä ei tunnu olevan apua ainakaan koko yöksi. Ehkä alkuyön unia se rauhoittaa. Parhaiten vaivaan auttaa kylmä maito. Toivotaan ettei se yömaito kuitenkaan tule taas jäädäkseen.

 

Vähillä unilla ja liian vähällä vapaa-ajalla ollaan saatu taas miehen kanssa lietsottua pahaa mieltä ilmoille. Jospa se joulumieli korjaisi tilannetta. Pian saa koristella kuusen <3

Kuva: Pinterest

 





Eiks tää lopu koskaan

Oon kirjoittanut jo ihan liian monta marraskuun marinapostausta. Mä päätän että nyt on joulukuun -2 päivä. Huomenna on tietysti -1. Sitten 0 ja sitten 1.12. Right?

 

Miehen kanssa ilta kaksistaan sujui leppoisasti. Naurettiin ja oltiin rennosti. Kotona kaikki oli sujunut just niin hyvin kuin oletinkin. Lapsonen oli nauttinut runsaan iltapalan ja simahtanut ihan samoihin aikoihin kuin muinakin iltoina. Oli mukava palata hiljaiseen taloon.

 

Työmailla on riittänyt vähän tavallista enemmän liikettä. Olen ollut alkuviikon kouluttautumassa. Ikävä vaivaa. Etenkin jos näen kaupassa tai kadulla muita lapsia. Mietin, että minun pitäisi olla aivan jossain muualla. Mutta puolensa sillä työmatkailullakin on. Koskas muulloin pienen lapsen äiti saisi illan täysin itselleen, ilman huonoa omaatuntoa :) Otin työmatkasta täyden hyödyn irti, kiertelin kaupoissa, näin kaukaisempia ystäviä, nautiskelin ruuasta ja muutamasta tuopposesta. Ja silti ehdin nukkua enemmän kuin kotona ollessa. Ihmeellistä.

 

Nyt olen matkalla kotiin ja toivon ettei pienokainen olisi ehtinyt vielä nukkumaan <3 Huomenna me ollaan ihan vaan keskenään ja pusutellaan koko viikon edestä.

 

Töihin paluu on muuten tehnyt hallaa mun ahterille :( Päivittäiset vaunulenkit on vaihtuneet 7,5 tunnin toimistotyöhön. Olo on sen mukainen, tukkoinen ja turvonnut. Yök. En omista vaakaa, jotenka en osaa sanoa olenko oikeasti kerännyt massaa, mutta sen tiedän, että kaipaan valtavasti ulkoilmaa. Onneksi on jo joulukuun -2 päivä, sillä tänä talvena mä aion alkaa hiihtämään. Yea Right :D Aloitan heti kun lunta on riittävästi.

 

Meillä on pian juhlat. Halusin välttämättä pitää sellaiset, sillä rakastan juhlien suunnittelua. Ei ehkä Linnan juhlien veroiset, mutta tunnelmaltaan varmasti paljon rennommat :)

Yhä vaan marraskuu

Ihanaa. Päiväsaikaan ilmentyneet kiukkuhetket on lientyneet. Yöt on edelleen katkonaisia. Yksi ilta annoin panadolia ja se tuntui helpottavan. Meillä taidetaan siis tehdä hampaita oikein pitkän kaavan mukaan.

 

Viime yön nukuin sohvalla. Oi sitä tunnetta, kun heräät aamulla ja koet oikeasti levänneesi. Taidanpa ottaa tuon tavaksi. Vaikka toisaalta nukun niin mielelläni vauvani lähellä. Toisaalta en niin millään raskisi jäädä olkkariin. Mutta ihan jo mielenterveyden ja muun henkisen hyvinvoinnin kannalta se lienee järkevä ratkaisu edes muutaman kerran viikossa. Töissäkin on hieman helpompi keskittyä :)

 

Päivisin mun on hieman ikävä poikaa. Tuntuu että niitä lähekkäin hetkiä on niin vähän päivässä. Kaipaan lasta syliini ja kaipaan päivittäisiä vaunulenkkejä. Pimeinä iltoina harvoin tulee enää lähdettyä ulos. Onneksi on kohta viikonloppu <3

 

Me lähdetään pian miehen kanssa ulos. Muutamaksi tunniksi vaan, mutta kuitenkin. Lapsen kummi tulee meille ja saa laittaa lapsosen myös yöunille. Tähän asti nukkumaanlaittaja on aina ollut äiti tai isi. Mutta luulen, että se luonnistuu kummiltakin. Turhaan minä sitä etukäteen koetan pohtia ja ohjeistaa. Oon aikanaan hoitanut lapsia kymmenissä eri perheissä, toisissa yhden kerran, toisissa paikoissa säännöllisemmin. Ja aina ne lapset on menneet nukkumaan jos on ollut sen aika, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin :)

 

Marraskuu se vaan jatkuu. Ei siitä sen enempää :P

Eroahdistus

Voihan eroahdistus. Lapsella on ollut hankalaa viime viikkoina. Huutaa ja vaatii kaikkea kovaan ääneen. Haluaa kylpyyn, vessaan, tietyn lelun tai kirjan, jotain tiettyä ruokaa jne. Ja sitten komentaa ja kirkuu dramaattisesti jos toivetta ei heti ymmärretä tai muusta syystä täytetä. Ehkä tämän vielä kestäisi, mutta lisäksi huudetaan päälle jos vanhemmat ovat puhelimessa, keskustelevat keskenään, katsovat 15 s toiseen suuntaan tai käyvät vaikka vessassa. Lauseita ei saa sanottua loppuun, on pakko huutaa jos haluaa saada jotain sanottua lapsen äänen yli. Tätä ei esiinny niinkään jos jompi kumpi on lapsen kanssa kaksin kotona, mutta jos molemmat ollaan niin johan on konsertti. Yöunet on myös olleet levottomia ja samaan aikaan kiirettä pukkaa töissä. Ei oikein hyvä yhtälö. Mulla on leukaperät niin kipeenä, puren hampaita yhteen varmaan yölläkin pitääkseni ees jonkun järjen hivenen päässä tallella ja ollakseni hermostumatta siitä raikuvasta huudosta joka on vastassa työpäivän jälkeen.

 

Tän on pakko olla vaihe. Yksi niistä vaiheista kun vanhemman on vaan pakko tuottaa lapselleen pettymyksiä ja antaa lapsen löytää rajansa. Mutta mikä parasta, ollaan ajauduttu miehen kanssa taas vaihteeksi sille linjalle että syytellään toista siitä että laps huutaa. Tai oikeastaan mies syyttää minua - pidän lasta väärin sylissä tai en anna riittävästi huomiota. Aivan järjetöntä ja kohtuutonta, mutta jonnekinhan se paha olo on pakko purkaa. Keneenkä muuhun sitten. Mutta luulisi aikuisen ihmisen tajuavan ettei lapsen tilannetta auta se, että vanhemmat alkaa kiistellä keskenään siitä onko huutokonsertti jonkun vika vaiko ei.

 

Tän on pakko olla vaihe. Nää silmäpussit on kuitenkin tulleet jäädäkseen.

Isänpäivä

Hyvää Isänpäivää. 

Meillä sitä vietetään perinteisin menoin, aamupalalla pientä extraa ja päälle kakkukahvit. Kakun kanssa kävi vähän niin, että moni kakku päältä kaunis..Seuraavalla kerralla en ota taaperoa kaveriksi kinuskin keittoon, sillä se ehti keittyä sen verran yli, että kakun päällä on oikeastaan krokantti. Maku on hyvä, mutta leikkautuvuus hieman heikompi :D En muista milloin olisin viimeksi tehnyt edes perinteistä kermakakkua. Tykkään itse enemmän juustokakuista tai mutakakuista, mut isi halusi kermaa. 

Lahjaksi isi sai jo aikaisemmin toimitetun kaulurin. Ettei tarvitse palella vaunulenkeillä. 

Imetys on nyt päättynyt. Uskallan nyt sanoa sen, koska imetin viimeksi muistaakseni sunnuntaina. Imetys loppui pikkuhiljaa, eikä kipuja tai rintojen täyttymistä ollut missään vaiheesa. Lapsi on toki edelleen kiinnostunut tisseistä jos tarjoilu on ns. esillä. Saattaa imaista, mutta unohtaa nopeasti koko jutun. Saunassa ja suihkussa on niin paljon muuta paljon kiinnostavampaa.

Niinpä mä kävelin viikonlopun koittaessa kevein askelin Alkoon. Ja valitsin hartaudella sieltä pari viinipulloa. Ja tietenkin niit on tarkoitus nauttia sivistyneesti vain yksi - kaksi lasia kerrallaan. Mutta täysin ilman tunnontuskia. Onhan siitä pian kaksi vuotta aikaa kun korkki meni kiinni kokonaan. Imetysaikana join muutaman kerran, eikä oikeastaan tehnyt mielikään sen useammin. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä vaan se viini maistui hyvälle (ja sitä on vielä jäljellä, ei mennyt kerralla ;))

Sen verran harvoin tulee nykyään kirjoitettua etten edes muista mistä olen kertonut viimeksi. Lapsonen on ihanassa iässä kyllä nyt. Leikit saa uusia ulottuvuuksia, vaatteita yritetään itse pukea päälle, syömiset onnistuu kohtuudella ja nukkumiset hieman vaihtelevalla menestyksellä. Tasapainoillaan 1 - 2 päiväunien välillä. Molemmissa on puolensa, mutta itse siirtyisin mielelläni jo yhden unen rytmiin, koska silloin päivään jää jotenkin enemmän vapauksia aikataulun puolesta. Jos päivässä on kahdet unet, niin mikään uni tai ruoka-aika ei hirveästi jousta paikastaan. 

Uusia juttuja on pallon potkiminen ja kirjojen suurkulutus. Kirjoja luetaan aamusta iltaan, välillä haetaan kirjastosta uusia tilalle. Suosikkeja on traktori- ja juna- ja prätkäkírjat, myös eläinkirjat :) 

Pientä eroahdistusta on ilmassa. Mun perään itketään jos menen vessan tai yläkertaan, etenkin jos ollaan väsyneitä. Aamuinen töihin lähtö ei usein hetkauta, mutta iltasella se ikävä sitten näyttäytyy herkemmin ja laps tykkää olla mun lähellä. Mikä sopii mulle vallan hyvin <3

Pian marraskuu

Marraskuu on aina ollut mulle jotenkin hankala. Muistan usein kärsineeni loputtomasta väsymyksestä. Silloin kun oli nuori ja vapaa, matkustin useasti marraskuussa kauas. Ohi sen kaiken pimeän ja märän ja epämääräisen. Pimeys kurkottaa. Silmäluomet painaa. Mutta missä on se matkakuume, huhuu tänne päin? Haluaisin jonnekin lämpimään <3

 

Vauvani on nukkunut muutamia öitä jo yhdellä heräämisellä. Ajattelin siirtää pinnasängyn vihdoinkin makuuhuoneen toiseen laitaan. Heti kun saan aikaiseksi.

 

Testattiin uusia vaippoja. Niinhän siinä kai usein käy, että ensimmäisenä käyttöön päätynyt vaippamerkki on se mikä jää ollakseen. Nyt tehtiin poikkeus ja otettiin käyttöön uusia merkkejä. Pitäisikin kirjoittaa suuuuri vaippavertailu ;)

 

Iloa ja valoa lokakuun viimeisiin päiviin äiti-ystäväni! Illalla mä sytytän kynttilöitä ja käperryn sohvannurkkaan lukemaan dekkaria.

Pikaisia kuulumisia

Viikot vilahtaa ohi. Töissä käynti tosiaan syö kaiken vapaa-ajan. Kun päivän istuu koneella ei tule iltaisin läppäriä avattua ollenkaan. Puhelimella saa hoidettua sähköpostin, sosiaalisen median ja blogisurffailun. Mutta päivittämään en puhelimella ala. Mulla on ollut nyt Lumia käytössä noin 1,5 kk. Käytän sitä edelleen tosi kömpelösti, en ole oikein ehtinyt perehtymään muuta kuin pakollisiin toimintoihin. Latasin siihen kuitenkin sellaisen sovelluksen, jossa on eläinten kuvia ja näyttöä koskettamalla kuulee eläimen äänen. Laps on siitä riemuissaan :) :)

 

Ostettiin viimein turvaistuin. Klippani. Parin matkan kokemuksella täytyy ihmetellä miksi emme ostaneet jo aiemmin. Lapsi näkee autosta ulos ja istuu mukavan näköisesti. Ei rimpuile tuoliin kiinnittäessä jne. Ihmeen pitkään meillä käytettiin turvakaukaloa, lähes 14 kk ikäiseksi. Telakan kanssa siihen jäi vielä jonkinmoinen jalkatila, mutta viime kuukausina oon kyllä aina riisunut lapselta kengät automatkan ajaksi, ettei olisi niin polvet kurkussa.

 

Olen kerännyt vauvakassia. Tirauttaunut parit itkut pienten vaatteiden äärellä. Ollen kiitollinen siitä yltäkylläisyydestä missä itse elän.

 

Imetys on hiipumaan päin. Olin muutaman päivän matkalla, siellä jouduin hieman tyhjentämään rintoja kerran päivässä. Reissun jälkeen laps on syönyt rintaa 0 - 1 kertaa päivässä. Joten viimeisiä kertoja viedään. Laps syö edelleen hyvin mielellään, mutta ei ole oikeastaan reissun jälkeen itse oma-alotteisesti vaatinut tarjoilua. Vieroitus näyttäisi siis sujuvan sen kummemmin suunnittelematta. Alkuviikosta lapsella oli ikävä flunssa, heräsi kesken yön tukkoisena itkeskellen. Silloin syötiin lohdukkeeksi rintaa. Lämmin maito ja pystyasento rauhoitti ja tukkoisuus helpotti niin, että saatiin taas nukkua.

 

Nukkumisesta. En jaksa edes kirjoittaa. Levotonta on edelleen. Milloin flunssaa, milloin hammasta. Nukumme miehen kanssa vuorotellen sohvalla, molemmat hoitavat sen 3 - 4 yötä viikossa. En tiedä osataanko me edes enää nukkua samassa sängyssä. Raskausaikanakaan ei juuri nukuttu, sillä silloinen peti oli mulle liian kova ja siirryin sohvalle jossain 30 raskausviikon kohilla. Parisuhde kärsii. Se on ikävää.

 

PIkaisista kuulumisista tuli yllättävän pitkät :)

 

Loppuun vielä muistiin itselle, että poika on oppinut uusia sanoja / äänteitä. Karhu on hauskasti rohiseva "krhhh". Auto ja äiti tulee jo rutiinilla, lopputavu -kka esiintyy mm. kakan ja tikan kohdalla. Muitakin tavuja on useita, mutta en ole vielä osannut yhdistää niitä mihinkään tiettyyn asiaan.

Nukkumatin kuulumiset

Viikon nihkeilyn jälkeen annoin pojalle yötutin takaisin. Ajattelin kokonaisuutta. Jos tuttia syödään pelkästään yöllä, eikä edes koko yötä, vaan enimmäkseen nukahtamisaikaan ja aamuyöstä, niin olkoon vielä toistaiseksi käytössä. Tuskin ne hampaat siitä sen kummemmin on vinksallaan. Päiväsaikaan tuttia ei kuitenkaan käytetä eikä kaipailla. Ja jos se lasta öisin lohduttaa ja rauhoittaa. Ja kuinka ollakaan tutin kanssa on yöt taas sujuneet paremmin. Viime yönä lasta piti peitellä vain kaksi kertaa. Muuten osasi hakea itse unen uudestaan.

 

Lisäksi laskeskelin tuossa 1+7=8 eli samaan aikaan kun oli to-del-la levottomat yöt oli kulunut juuri viikon päivät mpr-rokotteen saamisesta. Eikös se saata aiheuttaa kipuilua ja kuumeilua? En nyt jaksa edes googlata mitä kaikkea kauheaa olen rokotteella antanut lapselleni aiheuttaa, mutta voipa olla että tutin jättäminen rokotusten ottamisen kanssa samaan aikaan oli jo alunperin kuolleena syntynyt idea. Lisätään tähän vielä, että huomasin yhden yläetuhampaan juuri puhjenneen. Nyt hampaita on kahdeksan. Seuraavana ovat vuorossa ne kulmahampaat.

 

Eli katsotaan tuttiasiaa uudemman kerran vaikka kuukauden päästä. Siihen saakka voisimme kaikki vaan nukkua <3

Uniumpikuja

Ei se tutin jättäminen ole mitään auttanut. Siis ainakaan viikossa ei ole tapahtunut muutosta muuta kuin huonompaan suuntaan. Viime yö oli kaikkein surkein pitkään aikaan. Laps ei varsinaisesti herännyt kunnolla kuin muutaman kerran, mutta piti 30 - 45 min välein kovaa narinaa ja älinää, heittelehti ympäri sänkyä jne. Neljän maissa kun yhtäjaksoista unista vaikerrusta oli kestänyt jotain puoli tuntia annoin pojalle tutin. Siitä aamuun asti nukuttiin sitten rauhallisemmin. Eli kokonaista kaksi tuntia yhtenäistä unta, loput jotain kummallista koiranunta. Olen kiukkuinen. Olen väsynyt. Olen umpikujassa (tai siltä se tällä hetkellä tuntuu). 

Miehestä ei ole ollut kauheasti apua yövuoroissa tai ainakaan siinä, että suunta olisi parempi. Miehen öinä (joita on 0 - 2 / viikko) laps on yleensä entistä levottomampi ja viimeistään 4 - 5 väliin mies antaa periksi ja lykkää pojalle pullollisen maitoa. Sitten sitä pulloa ollaan vailla myös seuraavana yönä. Just nyt voisin sanoa pari rumaa sanaa. Mutta mitä se auttaa. En tiedä miten saan miehelle vakuutettua ettei sitä yömaitoa kannattaisi tarjoilla. Jääräpää. Onhan se surkeaa kuunnella kun toinen heräilee öisin ja palkitsevaa huomata että maidolla uni jatkuu levollisemmin. Mä haluaisin kuitenkin nukkua jo viimein kunnolla. Enkä palvella yli vuoden ikäistä 24 h. 

Seuraava liike on kai päiväunien vähentäminen vaikka väkisin. Tai sängyn siirto eri huoneeseen. Mutta sitä siirtoa ennen pitäisi tehdä yksi pikku remontti valmiiksi, eikä se näillä silmäpusseilla etene mihinkään. Onneksi on vapaapäivä. Yhteiskunnalle kiitos lyhennetystä työajasta. 

Ruokaviikko osa 5 ja tuttikuulumiset

Tänään tein ruoaksi kanapastaa. Keitin kierrepastan, paistoin pannulla sipulin ja kanan fileesuikaleet, pilkoin sekaan myös vähän kukkakaalta. Kasvisten ja kanan kypsyttyä lisäsin pannulle kypsän pastan, perään 1 purkki ruokakermaa ja 1 kanamuna (kiitti Lydas, en tiennyt että näin voi tehdä, mulla on kastikekauha keskellä kämmentä, mut toi kanamuna on oikeesti aika näppärä sakeuttaja:D). Mausteeksi ripaus yrttisuolaa, currya ja parmesanraastetta. Lapoin omalle lautaselle ja hetken mielijohteesta myös lapselle pari palasta maisteltavaksi. Ja om-nom, lapsi söi, maiskutteli mennessään ja vaati lisää. Ja minähän tarjoilin. Lapsi söi ensimmäistä kertaa koko ruoan itse, ei houkuttelua, ei kitisemistä, ei ruokaa lattialla. Vain minä ja hän, molemmilla omat lautaset ja täydet vatsat. Ollaanko siis tarjottu lapselle liian lapsellisia ruokia. Jos hän onkin pieni kulinaristi, vain pitkään kypsytetty parmesan kelpaa. Kokeilenpa seuraavana kaviaaria ja hanhenmaksaa...

 

Vaan sitten tutista asiaa. Meillä on tähän asti syöty tuttia uniaikaan. Reilu kuukausi sitten lapsi heitti vaunuissa olleen tuttinsa menemään kesken lenkin, eikä tuttia löydetty. Hän jäi siis ilman päiväunilohduketta, mutta toipui siitä hyvin vähäisen protestoinnin päätteeksi muutamassa päivässä.

 

Nyt alkoi sitten tuntua siltä, että tutti olisi aika unohtaa myös yöunilta. Öisin heräillään edelleen 3 - 4 kertaa yössä. Joskus sorrun imettämään lasta aamupuolella, jos 5 - 6 väliin alkaa vaativa valitus. Mutta pääsääntöisesti yöllä ei syödä. Mutta ei siis vielä nukuta yhtenäisestikään. (Mikä yhtälö töissä käynnin kannalta, huoh, mut se on toinen tarina) Pääteltiin siis, että tutti on kaiken pahan alku ja öinen herättäjä. Jätettiin yötutti pois vajaa viikko sitten. Merkkejä paremmasta ei ole vielä näkynyt. Laps nukahtaa vaikeammin, koettaa tunkea pehmolelua suuhunsa ja kyntää ympäri sänkyä. Alkuyöstä taipuu tassutellen takaisin uneen, mutta aamupuolella protestointi kiihtyy. Viime yönä nähtiin kunnon itkupotkuraivarit, jota kesti 10 pitkää minuuttia. Huutoa selkäkaarella, ei kelvannus syli, ei tassutus. Raivareiden jälkeen nukahti ilman tuttia, ilman tissiä, mutta loppuyön uni oli levotonta. Oon vähän epäuskoinen siitä, onko tutin luopumisesta oikeasti tässä vaiheessa enemmän hyötyä kuin haittaa. Mutta monta yötä on jo "sinnitelty" ilman, ei tahtoisi luovutaakaan tässä vaiheessa. Luin uusimmasta vauvalehdestä, että vuoden kohdalla tutin käytön haitat kasvavat hyötyjä suuremmiksi ja olisi oikea hetki luopua. Mutta jos samaan aikaan on käynyt muutos Äiti töihin, Isä kotiin, niin en tiedä onko se sitten liian julmaa <3 Melkolailla Heartbroken-fiilis kun ei saa yöllä lastaan rauhoittumaan edes omaan syliin </3

 

Tutin lisäksi oon miettinyt, että pitäisikö siirtyä yksiin päikkäreihin. Meillä nukutaan tällä hetkellä vielä kahdet unet ja se voi tietysti osaltaa häiritä yöunia. Toteuttaminen on vähän hankalaa, koska ensiksi pitäisi suostutella isi siihen, että päivärytmin muutos on tarpeen. Isi on sitä mieltä, että hänen rakentamansa rytmi on aukoton ja paras. Poika herää noin 6:30, päikkärit noin 9:30-11, toiset unet 15-16:30 ja yöunille 20:30 - 21 aikaan. Päiväunet on 45 min - 1,5 h kerrallaan. Yhteensä siis jotain 1,5 - 3 h väliltä.

Ruokaviikko osa 4

Kalenteriviikko taisi jo vierähtää. Mutta päivitetään nyt kuitenkin viimeisimmät reseptit. Mies on kunnostautunut arkiruoanlaitossa. Hänellä on ruoan suhteen paljon yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi maku, itse olen enemminkin hifistelijä ja tuunailija. En tykkää syödä samaa ruokaa jatkuvasti vaan pyrin saamaan vaihtelua esim. erilaisilla juustoilla ja yrteillä. Jos teen vaikkapa useampia voileipiä niin kaikissa on keskenään erilaiset päälliset :) Lapsen näkökulmasta miehen kokkailut ovat kuitenkin olleet menestyksekkäämpiä.

 

Viimeiseksi isin keittiössä syntyi ihan perinteisiä nautasikalihapullia. Ilman mitään risuja, heiniä tai parmesaanihitusia. Maistuivat hyvin sekä isommalle että pienemmälle pojalle. Taitavat olla ruokapuuhissa samaa sukua, ei turhia kikkailuja vain aitoja makuja ;)

 

Eilinen kana-kasvis-makaronikeitto taas ei maistunut pojalle ollenkaan, ainakaan sormiruokana tarjottuna. Täytyy kokeilla soseuttaa, jos rakenne olisi herralle sopivampi. Mutta epäilen, makaroni ei ole aiemminkaan ollut mikään menestys.

 

Sitten vielä kalakuulumisia. Poika söi hyvällä ruokahalulla pannulla paistettua haukea omin pikkukätösin. Meillä ei siis ole fataalia kala-allergiaa, ainoastaan ruokahalultaan tuulella käyvä lapsi. Viime viikkoina ruokahalu on kyllä ollut todella vaihteleva. Muutaman kerran päivällinen on jäänyt kokonaan syömättä, ruoat on vain levitelty pitkin pöytää ja lattiaa. En ole lähtenyt lahjomaan leivällä tai hedelmillä. On sitten oltu ilman sapuskaa ja kappas vaan, iltapuuro on uponnut ennätystahtia ;) 

 

Viikonlopun kunniaksi ajattelin kokeilla taas jotain uutta murkinaa. Tekisi mieli kokeilla laatikkoruokaa esimerkiksi punajuuresta ja aurajuustosta. Lapselle versio ilman juustoa. Ja jätesäkki päälle ruokailuvaiheessa..

Ruokaviikko osa 3

Toteutin suunnitelmani. Pöydälle nostettiin 1 bataatti, 1 kesäkurpitsa ja 1 palsternakka ja 1 paketti kanan rintafileitä. Kasvikset kuutioiksi ja uunivuokaan, mausteeksi oliiviöljy, loraus soijakastiketta ja yrttisuolaa. Kanafileet laitoin neljään osaan, käytin pikkuisen pannulla ja ladoin toiseen uunivuokaan. Päälle 1 dl kookoskermaa. Uuniin puoleksi tunniksi noin 175 asteeseen. 

Ja tämän masterchef-tason suorituksen jälkeen taputin itseäni selkään, sillä ruoka maistui kaikille. Lapsonen söi omin kätösin, hyvällä ruokahalulla. Ruoasta riitti kolmeen aikuisten annokseen ja kahteen lapsen annokseen. Vihanneskuutioista kaikki ei mahtuneet uunivuokaan joten osa päätyi kattilaan pienen kanapalan kanssa. 15 min keittoaika ja blenderissä soseeksi. Lähes samalla vaivalla sain siis lapselle neljä purkkia soosia jemmaan aikuisten mättöruokapäiviä varten. Ja taputin itseäni uudelleen selkään. 

Tuosta kookoskermasta täytyy vielä todeta, etten tiedä onko se tarkoitettu uuniruokiin. Ulkonäkö ei nimittäin ollut paiston jälkeen kovin mairitteleva, mutta maku oli mun mielestä ihan ok. Ehkä seuraavalla kerralla vuokaan päätyy perusruokakerma ja kookosöljy sitten makua tuomaan. 

Ruokaviikko osa 2

Otetaanpa suurin piirtein edellisen keitoksen ainekset. Lisätään taika-aineeksi bataatti ja vaihdetaan kala jauhelihaan. Ja vaihdetaan kauha isin käteen. Siitä syntyi maukas soppa, josta soseutettiin pojalle litran törppö ja loput lusikoitiin äitin ja isin suuhun. Ja simsalabim, onko se bataatti, liha vai kokki, mutta poikanen on nauttinut soseutettua keitosta hyvällä ruokahalulla myös kahtena seuraavana päivänä.

 

Jauhelihakeitto on varmaankin se yleisin ruoka, mitä meidän keittiössä valmistetaan. Helppoa, nopeaa ja vähän tiskiä. Helposti muunneltavissa, ainekset melkein aina kaapissa (ja tällä hetkellä myös kasvimaalla <3).

 

Mutta jottei aivan jumiuduta paikoilleen, niin koetan keksiä huomiselle jonkun uuden ruokalajin. Tekisi mieli kokeilla kookoskermaa, kanaa ja uunivihanneksia. Mun lempparivihannekset uunivuokaan on paprika ja kesäkurpitsa. Mutta pojan ruokakulttuuria kunnioittaen on varmaan pakko heittää sekaan myös bataattia. Kunnon lähiruokaa etten sanoisi. Onnistuisikohan bataattia viljellä itse. Ärsyttää nimittäin ostaa valtamerten takaa tuotua juuresta kun olisi paikallistakin tarjolla.

Ruokaviikko, osa 1

Viikonloppureissu meni lapsen kanssa oikein mallikkaasta, muuten paitsi syömisten osalta. Lapsi taitaa aistia milloin äidillä on joku "projekti" meneillään ja laittaa silloin innokkaana kapuloita rattaisiin.

 

Tehtiin reissussa ruoaksi mitä maukkainta kalakeittoa.

 

noin 6 perunaa

noin 6 porkkanaa

1 sipuli

3 pientä naurista

1 kesäkurpitsa

1 siika

reilu kourallinen tilliä

ja tarjoiluun aikuisille nokareet koskenlaskijaa

 

Tehtiin keitto hyvin miedosti suolattuun veteen. Maku ja tuoksu oli aikuisten kokemana herkullinen, mutta laps ei suostunut syömään. Ei muusattuna, ei edes itse syöden palasina. Vihannekset tulivat suuhun eksyttyään paluupostina takaisin. Kalapala aiheutti oikean yökköreaktion. Pohdin, että kala taitaa olla lapselle liian vieras maku. Ei maistunut keitto seuraavanakaan päivänä. Ei suostunut edes itse lusikalla syöden maistamaan. Viikonloppu meni siis leivällä ja raejuustolla. Raa'at vihannespalat kyllä maistuivat, mutta eivät kalaliemessä kypsennetyt. Pöh.

 

Muistan kyllä itse lapsena, etten pitänyt kalasta ollenkaan. Pelkäsin kuollakseni ruotoja ja söin itkien kalani pikkuriikkisiksi nokareiksi murustettuna. En myöskään pitänyt kukkakaalesta kypsennettynä. Raakana kylläkin. Kesäkurpitsaa en muista koskaan edes tarjottaneen. 

 

Mut tästä vaan leuka kiinni rintaan ja nöyränä kohti uusia keitoksia.

Ruokaviikko

Elokuussa lomaillessa suunnittelin, että alan koota perheelle viikottaista ruokalistaa. Jotta lapsi siirtyisi luontevasti samalle ruokavaliolle ja jotta me aikuiset saisimme aikaiseksi syödä vähän monipuolisemmin. Aloitin reippaana kirjoittamaan ruokalajeja keittiön liitutaululle pariksi - kolmeksi päiväksi eteenpäin. Välillä se kosahti laiskuuteen, välillä kauppalistan puutteellisuuteen. Noh, jotenkin se unohtui sitten kokonaan töihin paluun lähestyessä ja toisaalta olen halunnut antaa miehelle mahdollisuuden hoitaa ruokapolitiikkaa omalla tavallaan. Ei kuulosta reilulta, että minä sanelen ruokalistan ja istahdan sitten työpäivän päätteeksi valmiiseen pöytään. Vaikka toisaalta, voishan siihenkin tottua ;)

Ruokavalion ja arkiruokailun pelastamiseksi aloitan nyt ruokaviikon. Tsemppaan ja koetan kehitellä ruokalajeja koko perheen makuun. Kiitti Lydas inspiraatiosta ;)

Heti alkuun täytyy tunnustaa, että söin juuri lounaaksi paistettuja kanamunia ruisleivällä ja avokadolla. Kello on 16.30. Poikanen saa siis tänään päivälliseksi sitä samaa sosetta kuin tarjosin lounaalla, koska söin jo kaikki kanamunat itse. 

Ollaan lähdössä yökyläilemään huomenna, joten päästään aloittamaan ruokaviikko heti haasteellisissa oloissa. Suunnittelen tekeväni huomenna ruoaksi kasviskeittoa (porkkana, sipuli, kesäkurpitsa, kerma tai kookosmaito + tarjoiluun raejuusto) tai sitten kalakeittoa riippuen reissukaupan tarjonnasta. Mutta kuullaanpa siitä lisää sitten reissun jälkeen. 

Ruokailut reissussa on aina vähän sitä sun tätä. Ilman syöttötuolia sitä saa kontata lusikan kanssa perässä ja maanitella lasta pysymään edes hetken aloillaan. Kotonakin ruokailu tahtoo mennä usein kiukuttelun puolelle. Laps on oppinut siihen, että pitää olla jotain tavaraa tai viihdykettä koko ajan tarjolla. Enää ei riitä se pelkkä ruoka ja jutustelu. Plaah. Onneksi lusikkaharjoittelut on aloitettu, josko tuo kohta osaisi jo lapata ruoan kitusiinsa ihan omin päin. 

Syys ja arki

Niin se töihin paluu sitten koitti. Armottoman flunssan säestyksellä. Ei siis mikään maailman paras eka työviikko, mutta ei hassumpikaan. Ei iskenyt "joudun jättämään vauvani kotiin" -kriisiä tai muutenkaan suuren suurta ikävää. Pidin aamut tarkoituksella kiireettöminä, halailin ja leikitin lasta ja lähdin erittäin liukuvalla aikataululla toimistolle. Lisäksi pidin työpäivät sairastelunkin takia lyhyenä. Päivät toimistolla hurahtivat nopeasti, tekemistä riitti sen verran etten ehtinyt kovin ikävöidä. Ja lisäksi työviikkoni on nelipäiväinen. Se tuntuu henkisesti todella paljon lyhyemmältä kuin perinteinen ma-pe. Uskaltaisin jopa sanoa, näin yhden viikon jälkeen, pitäväni tästä uudesta vaiheesta. Mukavaa vaihtelua tehdä välillä jotain omassa rauhassa keskeytyksettä. Olkoon ne sitten vaikka töitä :)
 

Kotona päivät ovat kuulemma sujuneet hyvin tai vaihtelevan hyvin :) Maanantai meni isin kertoman mukaan upeasti, lapsella oli selkeä rytmi ja kaikki sujui kuin tanssi. Mutta tiistaina laps ei enää toiminutkaan minuutilleen samaan aikaan kuin maanantaina. Jännä juttu ;) Siinä on miehellä vähän opettelemista - joko oppia sietämään lapsen tahtisuutta ja sen satunnaista ennakoimattomuutta tai sitten opettaa lapsi käyttäytymään kellon mukaisesti. Nähtäväksi jää mihin tämä kehittyy ;) Tiedostan, että tässä roolimuutoksessa piilee omat riskinsä. Jäänkö minä nyt lapsen silmissä kakkoseksi? Kuka käy kaupassa ja pyykkää? Kumpi saa viettää "omaa aikaa" iltaisin ja viikonloppuisin, kumpi on enemmän levon tarpeessa? Toivon kyllä lyhennetyn viikon tuovan tähänkin kuvioon helpotusta.

 

Lapsen näkökulmasta muutos on varmaan ihan hyvästä. Vielä ei ole ollut havaittavissa mitään suurta tunteiden vuoristorataa. Isin kanssa on kiva touhuta ja tissibaarikin on edelleen auki 2 - 3 kertaa päivässä (maidon tulo on kyllä melko vähäistä, kuppikoko kutistuu silmissä). Muutaman kerran isin tissejäkin on kuulemma lähennelty, mutta todettu lopulta turhaksi :D Yösyönti jätettiin pois reilu viikko sitten, ei otettu tilalle pulloa. Yöheräily jatkuu edelleen 2 - 4 kertaa yössä, mutta uudelleen nukahtaminen käy suht kivuttomasti tutin ja silittelyn kanssa. Päiväunilta on jätetty tutti pois, joten ehkäpä kohta yöuniltakin. Ensimmäinen kokonaan nukuttu yö antaa kuitenkin edelleen odottaa itseään. Isi on ottanut hoitaakseen osan yövuoroista, mutta toistaiseksi lapsi tuntuu heräilevän vähemmmän jos minä nukun hänen kanssaan. Tai sitten en vaan itse niin herkästi enää herää lapsen inahteluihin :)

 

Viimeisen kahden viikon aikana laps on oppinut jo sujuvasti kävelemään. Joskus vielä neliveto voittaa, mutta arvelen että nyt ollaan jo siinä tilanteessa jossa kävely on se useammin valittu etenemistyyli. Yllättävän äkkiä tämä muutos on kyllä tapahtunut. Lapsi on kasvanut silmissä, vauvasta käveleväksi pikkulapseksi :')

Synttärit

Meillä juhlittiin synttäreitä viikonloppuna. Valmisteluihin meni muutama ilta ja kymmeniä selattuja nettireseptejä. Kutsuvieraiden vaihteleva ruokavalio aiheutti vähän päänvaivaa, mutta lopulta päätin tehdä lähes kaiken viljattomana ja puolet kasvisruokavalioon sopivana. Eipä niitä tarjoiluja nyt niin montaa sorttia tullut, mutta kun leipoo harvoin ja vielä harvemmin erityisruokavalioille niin hiukan piti pohtia :) 

Meillä tarjoiltiin kasvis- ja lohipiirakkaa gluteenittomalla pohjalla, salaattia sekä suolaisia tuulihattuja. Kakkuja oli kaksin kappalein, juustokakku ja suklaakakku, molemmat gluteenittomia. Muutamaa lajia keksejä kaupan valikoimasta sekä makeita tuulihattuja päälle. Tarjoilut maistuivat hyvin, vain makeita kakkuja jäi pikkupalat meille oman porukan kesken tuhottavaksi. Olin itsekin harvinaisen tyytyväinen leipomuksiini, erityisesti kakkuihin sekä maun että koostumuksen puolesta. Monesti pilaan tekeleeni olemalla melko suurpiirteinen kokki mittojen ja ohjeiden lukemisen kanssa, mutta nyt koetin skarpata että saan kerralla aikaiseksi kunnon tekeleet.

No se sankari sitten. Poika oli oikein elementissään. Jaksoi hyvin leikkiä vieraiden kanssa eikä vierastanut ketään. Tutki innolla uusia leluja ja oli oikein sopuisa muiden lasten kanssa. Päivä oli pitkä, mutta onneksi vieraiden välissä oli rauhallisempiakin hetkiä, niin saatiin otettua päikkärit ajallaan. Äiti oli oikein ylpeä pojasta, niin reipas pieni ja selvästi osasi nauttia saamastaan huomiosta ja lukuisista leikkikavereista. 

Lahjaksi saatiin leluja ja kirjoja. Niitä perinteisiä, mutta silti oikein mukavia ja pojalle mieleisiä. Täytynee laittaa vanhoja leluja välillä kaapin perälle, sillä nyt on kyllä nurkat ja pöydän aluset täynnä legoja, sukkia, pehmoleluja yms. 

Juhlaviikon kunniaksi nähtiin myös pojan ensiaskeleet. Viikko ensiaskelten jälkeen kävellään jo vaappuen muutama metri kerrallaan ja monen monituista kertaa päivässä. Laps on taidosta riemuissaan, nauraa rätkättää itselleen ja kompuroi menemään. Onneksi laps ehti harjoitella seisomista niin kauan, että tasapaino on ehtinyt kehittyä hyvälle mallille. Tähän saakka kävelyharjoittelu ja siitä alastulo on tapahtunut hallitusti pepulleen tai eteen kurottaen käsien varaan. Ei kuhmuja, ei itkuja (ja tässä vaiheessa koputan puuta..). Mulla meinaa tulla tippa linssiin, kun katson kävelevää poikaa. Niin pieni ja niin iso että itkettää :')

Vielä kerran - raskaudesta palautuminen

En oo koskaan oikein rakastanut juoksemista. Nuoruusvuosina saatoin lenkkeillä aina muutaman kuukauden aktiivisesti kunnes harrastus taas jäi unholaan pitkäksi aikaa. Juokseminen on ollut mulle jotenkin liian päämäärätöntä, parhaimmat kiksit oon saanut siitä kun on pitänyt treenata jotain esim. Cooperia varten. 

Raskauden alussa juoksin kerran ja totesin sen epämiellyttäväksi. Noin 1 kk synnytyksen jälkeen otin kerran pari juoksuaskelta kauppaan ja totesin, että hups nyt lirahti. Mikä nolouden huipentuma, vaikka tuskin sitä kukaan ulkopuolinen edes huomasi. 

Keväällä reilut 6 kk synnytyksen jälkeen kävin lenkillä testimielessä, palasin nolona takaisin muutaman sadan metrin jälkeen. Hautasin juoksukengät entistä syvemmälle kaapin perälle. Kunnes taas muutaman kuukauden päästä lähdin lenkille, tällä kertaa mukana myös housunsuojat. Kävelin rattaiden kanssa ja otin joitakin parin sadan metrin pyrähdyksiä. Suoja kesti, mutta edelleen nolotti. Hautasin jälleen lenkkarit ja ryhdistäydyin lantionpohjalihasten harjoittamisessa. Kaivoin esille sairaalassa annetut ohjeet ja treenasin, ehkä päivittäin, ehkä joka toinen päivä. Aina kun satuin muistamaan ja jos en muuten niin illalla nukkumaan mennessä. 

Tänään me käytiin taas pojan kanssa lenkillä. Kuivin housuin. Mikä helpotus. Luulin jo, että alakerta on loppuelämäksi pilalla :D 

Mitä tästä opimme? Ei niitä treeniohjeita turhaan jaeta jo sairaalassa... 

Ps. mua aika paljon nolottaa julkaista tämä, mutta luulen että tää on taas niitä asioita joista kerrotaan liian vähän ääneen .. 

Täyskuu

Täyskuu, eikä mua nukuta. Ulkona on jo ihanan pimeää. Pikkuisen sitä pimeää pelkään ja kunnioitan, hiippailen varpaillaan pihamaalla ja kuuntelen kaupungin ääniä. Se kaupunki on harvoin hiljaa.. 

Ensimmäinen syntymäpäivä lähestyy. Olen aivan touhuissani jo. Selailen ja testailen reseptejä, kaupassakin oon käynyt jo ainakin kolme kertaa. Mukavaa touhuilua sen ainaisen tv:n katsomisen sijaan. Edellisessä kodissani asuin pitkään ilman televisiota. Pitäisikin ottaa taas tietoisesti siihen vähän etäisyyttä ja katsoa saisko sitä jotain muuta iltasella aikaiseksi. Toinen aikasyöppö on tietenkin tämä tietokone. Joku aikalukko tähän pitäisi säätää :P

Pikkumies on tällä viikolla ottanut ensimmäiset huterat askeleensa <3 Voi sitä riemua, kun horjuen ja naurua kihertäen mennään useimmiten 3 - 4 askelta, ennätys on kuitenkin jo 10! Äiti on niin ylpeä <3 Paras motivaattori kävelemiselle on yllättäen kaukosäädin.. 

Pari viime yötä on nukuttu kohtalaisen hyvin, 1 - 2 herätyksellä. Voi autuutta kun saa nukkua useamman tunnin putkeen <3 Ehkä senkään takia mua ei vielä nukuta.. 

Kirjoittaminen tuntuu nyt hankalalta, joten enpä jatka nyt enempää. Toivotan kauniita elokuun iltoja ja alkavaa syksyä! 

Jee, rauha maassa

Alkoihan ne kuukautiset viimein, neljä päivää myöhässä mut kuitenkin. Pieni pettymys, mutta aikuisten oikeasti suuri huojennus. Saamme olla vielä toistaiseksi pienen pieni perhe. Kerkiämme ehkä vähän tehdä omiakin juttuja tässä välissä. Jos katsotaan sitä vauvakuumetta silmiin tossa vuoden (tai puolen) päästä. 

Pienen pieni termiitti on taas viettänyt levottomia öitä. Väkisin koetan pitää sen yötissin syömisen yhdessä kerrassa ja venyttää syömistä viiden pintaan. Ja itsepintaisesti poikanen herää joka yö kerran tai pari - kolme ennen tuota vinkumaan ja vaatimaan. Nukahtaa tassutellen ja herää taas 45 min päästä uudestaan tyyliin "joko nyt oisi tarjolla". Joku yö yritin jättää syöntiä myös kokonaan pois, mutta se johti ainoastaan noin 2 h kestävään kitinään unen ja valveen rajamailla, kunnes kuuden aikaan luovutin, imetin sen 2 minuuttia ja koko perhe jatkoi sen jälkeen tyytyväisenä unia. Tuntuu että se tissi on vielä NIIN tiukassa. Ja tuntuu ettei sen yösyönnin kanssa tahdo löytyä tilannetta, johon kaikki olisi tyytyväisiä. Ei lempeästi, ei päättäväisesti. Vitja. En ehkä jaksa nyt ajatella koko asiaa sen enempää, vielä vähemmän ratkaisustrategiaa, mutta ketuttaa niinku pientä eläintä, että omat unet on yhä ja edelleen pätkitty 2 - 3 h jaksoihin. Lähen kohta evakkoon. 

Näinä unettomina öinä olen kiittänyt kuukautisia saapumisestaan. Aamen. 

Lapsella on kohta synttärit. Ja minä tykkään järkkäillä niitä :) jotain valoisia ajatuksia tähänkin tekstiin :) 

Myöhässä..

Ne kuukautiset. Nyt kolme päivää myöhässä. Jännä juttu miten paljon sitä ehtii muutamassa päivässä pohtia asioita pitkälle tulevaisuuteen, punnita tilanteen hyviä ja huonoja puolia. Tein eilen testinkin ja se oli negatiivinen. Reaktiona toisaalta harmitus, toisaalta huojennus. Mutta vois ne kuukautiset silti alkaa, ettei nyt jäisi enää jossittelun varaa :) 

Ennen testin tekemistä mua jännitti ihan hirveesti, ihan kuin ennen jotain pakollisen virkamiesruotsin puheen pitämistä.. En oo aiemmin juuri testejä tehnytkään, esikoisen kohdalla taisin tehdä kaiken varalta kaksi kappaletta, molemmat positiivisia. Ensimmäisen testin viivat oli aika hailakoita, silloin taisi kuukautiset olla 2 - 3 päivää myöhässä. Ei tsiisus, tässä mä spekuloin josko sittenkin oon raskaana. Salakavala vauvakuume. Ups. 

Kaunis vartalo

Join yhden oluen ja rohkaistuin ottamaan itsestäni post-raskaus-vartalokuvia :D Huomasin kuitenkin, etten edelleenkään ole sen kuvauksellisempi ja elokuun illat on pimeitä. Mulla on siitä hassun mallinen vartalo että edestä päin katsottuna lantio on melko leveä mutta sivuprofiili taas on tosi kaponen. Valokuvissa tuppaa se leveys mielestäni korostumaan. Mun mielestä mun vartalo näyttää paremmalta livenä kuin valokuvissa. Ehkä se kertoo jo riittävästi siitä, että pidän itsestäni. Kamera ei, mut so what ;)

Muistan elävästi sen hetken kun jossain raskausviikon 6 tienoilla vatsan pieni pömpötys alkoi näyttää söpöltä. Viihdyin todella hyvin raskausvartalossani, jaksoin hyvin liikkua ja hoivata itseäni, pidin värikkäitä tiukkoja vaatteita sekä naisellisuutta korostavia mekkoja. 

Raskauden jälkeen palauduin omiin odotuksiini nähden yllättävän nopeasti (kun monesta suusta oli kuultu ettei olisi koskaan ennallaan). Raskauskiloista vain 3 jäi laitokselle, se oli pieni alkushokki, samoin kuin synnytyksen jälkeiset turvotukset ja hikoilutukset. Mutta niin vaan hormonit tasottui ja jäljelle jääneet reilu 10 kg karisivat siihen mennessä kun vauva oli 4 kk. Tuolloin muistan, että lantio oli vielä leveämpi kuin ennen synnytystä eikä kaikki housut mahtuneet jalkaan.

Nyt kun lapsi on 11 kk, en tiedä painoani tarkkaan kun en omista vaakaa. Mutta viihdyn varressani. Arvioisin että senteissä mitattuna kehoni on suurin piirtein entisellään, myös se lantio. Vatsaan en saanut raskausarpia, rintoihin tuli muutama mutta ne ovat haalistuneet olemattomiin. Mahdun vanhoihin vaatteisiini, jopa rintaliiveihin. Oletan, että suurimmat äitiyden merkit tulevat jäämään rintoihin sitten kun imetys päättyy. Raskaus nosti kuppikokoa noin kahdella, nyt mennään samassa kuin ennen raskautta, mutta oletan varustuksen tästä sitten kutistuvan. 

Arpien vähäisyys on varmasti geeneistä kiinni. Nopeasta palautumisesta ja vartalon kunnosta kiitä geenien lisäksi myös omaa aktiivisuuttani. Herkkuja on syöty, mutta lisäksi on käyty säännöllisesti jumpassa 1 - 2 kertaa viikossa sekä vaunulenkeillä päivittäin. Ja varmasti myös raskausajan liikunta on auttanut toipumisessa. Mut ei täällä ole kyllä veren maku suussa treenattu, ennemminkin se jumppa on ollu hoitoa sielulle ja siinä sivussa keholle. Ja hyvä veruke sille, et voi ottaa vielä yhden palan suklaata. 

Lapsiluku

Mulla on kaksi nuorempaa sisarusta, viiden ja siitä edelleen neljän vuoden ikäerolla. Muistan hyvin sisarusteni vauva-ajat. Muistan, että minusta on ollut jo apua vauvan hoidossa ja etenkin viihdytyksessä. Keinuttamassa, VHS-kasetteja lataamassa, leluja tarjoamassa ja niin edelleen. Toisaalta olen ollut jo "iso lapsi", melko itsenäinen ja omien kavereiden kanssa touhuava. En muista kokeneeni mustasukkaisuutta ollenkaan. Enkä muista että oltaisiin juuri riideltykään. Toisaalta pienemmällä ikäerolla meistä olisi luultavasti tullut läheisempiä. Edelleen ikäerot tuntuvat melko suurilta ja elämäntilanteet ovat aivan erilaiset. Pidän sisarusten erilaisuutta kuitenkin ennenkaikkea rikkautena.

Olen aina halunnut vähintään kaksi lasta. Yksi on liian vähän, neljä on ehkä liikaa, jos luvusta saisi nyt päättää. Minusta meille olisi ideaaleinta saada toinen lapsi noin kolmen vuoden ikäerolla. Silloin esikoinen saisi vielä rauhassa olla pieni ja toisaalta uusi pieni saisi rauhassa olla se kaikkein pienin. Uteluihin vauvakuumeesta olen siis vastannut jyrkän kieltävästi. 

Kauhulla olen seurannut vierestä ystävän lapsosia kahden vuoden ikäerolla, kun vanhempi uhmaa, opettelee potalle ja heräilee edelleen öisin. Ja samaan aikaan nuorempi on esikoistakin huonompi nukkumaan, sairastelee ja valvottaa öisin. Huh. Ei kiitos. 

Mutta yhden pikku kommunikaatiokatkoksen ja ajoitusvirheen vuoksi mielessä on kummitellut mahdollisuus raskaudesta. Ja mitä huomaankaan. Se ajatus lämmittää mieltä. Tsiisus, mulla taitaa olla vauvakuume!! 

(tai ahdistus töihin paluusta, jota helpottaa ajatus uudesta mammalomasta...)

11 kk + 1 viikko

Viime aikoina lapsoselle on alkanut tulla tarve ilmaista itseään sanallisesti. Katsoo ja osoittelee tavaroita ja hokee änn-däh, ännnn-däh. Toistaa niin kauan että aikuinen nimeää kiinnostuksen alla olevan kohteen. Kurottelee lamppuja ja valokuvia kohti, ne on vallan mielenkiintoisia. Samoin kaikki eläimet ja pehmolelut. Sekä autot, kaivurit, ruohonleikkurit ym. pärisevät vempeleet. Pojat on poikia, pienestä pitäen :) 

Mies jää pian isäkuukaudelle. Ja mulla on vielä kuukausi lomaa ennen toimistoarkea. Oikeastaan koko ensi kuukausi on sitä kunnon lomaa, kun molemmat vanhemmat ollaan kotona. Olen tosin ladannut kuukauden täyteen odotuksia - marjojen pomintaa, pientä pintaremonttia, omia kaupungilla huiteluja, synttärivalmisteluja ja joku perheen kesälomareissu. Miehellä on varmaan omat odotukset pitkistä pyörälenkeistä, metsästyksestä ja kalastuksesta. Jospa koetamma selvitä ja yhdistellä tekemisiä, jokaiselle jotakin. 

1-v synttärivalmistelut on aloitettu, kerrankin ajoissa. Hankin sopivia kertakäyttöastioita, meillä kun ei löydy yhtenäistä kahviastiastoa eikä viitsi kuluttaa juhlapäivää tiskaamiseen. Laadin myös vieraslistaa ja pohdiskelin ketä kutsutaan mihinkin aikaan. Aion nakittaa molemmat kummit leipurihommiin, ovat onneksi siihen innokkaita. Perinteisten kakkujen ja suolaisen piirakan lisäksi ajattelin laittaa tarjolle hedelmiä ja sään salliessa voitaisiin jopa grillata jotain. Vaan katsotaan niitä tarjottavia sitten lähempänä, nyt on hyvä aika vielä kuolata eri reseptejä ja testata piirakkapohjia ;) Tykkään kovasti juhlien suunnittelusta. Minusta on kiva miettiä tarjottavia ja kattauksia. En nyt mitään jenkkityylisiä teemakutsuja oo järjestämässä, mutta jos nyt muutamat ilmapallot, servetit ja kukkaset laittaisi sävy sävyyn. Leivotaan (eli tilataan konditoriasta) niitä angry birds - kaakkuja sitten kun lapsi osaa niitä toivoa. 

Kesäloma

Kesälomalainen täällä hei! Mukavaa, että palkka juoksee tästä syyskuun alkuun saakka kun nautin äitiysloman ja vanhempainvapaan aikana ansaitsemiani vuosilomia <3 

Sairastelun jäljiltä tosiaan saatiin taas nautiskella yöllisiä tissihetkiä 4 - 6 kertaa yössä ja lisäksi sitten herättiiin pari kolme kertaa siihen kun pissattaa niin kamalasti. Ja äitiä vuoroin itketti, suututti, väsytti ja säälitti ettei ollut vieläkään saanut lastaan nukkumaan itsenäisesti. Käytiin pikkureissussa, vieraassa paikassa ei huvittanut lasta huudattaa, mutta heti kotiin päästyä laitettiin taas yösyönnille stoppi. Ensimmäisenä yönä lapsi protestoi todella voimakkaasti, rimpuili niin etten voinut pitää häntä sylissä ollenkaan. Isin syli kelpasi paremmin ja isi saikin tyynnytellä raivoavaa lasta reilun tunnin verran kahteen otteeseen. Maitobaari aukesi aamulla puoli viiden maissa. Seuraavana yönä lapsi jo tyytyi kohtaloonsa, heräili pari-kolme kertaa, mutta löysi itse unen pyörittyään sängyssä vartin verran. Silittelin ja hyräilin vieressä. Aamupuolella syötin kerran. Kolmantena yönä palattiin jo vanhastaan tutuksi tulleeseen rytmiin - yksi herätys yöpissalle puolen yön tietämillä ja aamuyöstä puoli viiden maissa yksi maitobaarihetki. Ah mikä rauha maassa. Aamen ja kiitos nukkumatille. Kohtaloa uhmaten ollaan tosin lähdössä taas viikonlopuksi reissun päälle. Onneksi ollaan vaan omalla porukalla, niin ei oo pakko taipua pikkumiehen tissivaatimuksiin. 

Viime aikoina lapselle on kelvannut iltanukuttajaksi myös isi ja maitopullo. Itse olen nauttinut vapaista hetkistä antaumuksella enkä ollenkaan huonolla omalla tunnolla. Olenhan tähän asti hoitanut itse 99 % nukutuksista ja yöheräämisistä, joten ehkä näin ensimmäisen vuoden kynnyksellä on aika muuttaa roolitusta. Ajattelin nyt seurailla viikon pari tätä tuttua unirytmiä ja kokeilla sitten jättää aamupuolen imetystä myös pois. Toistaiseksi se on tuntunut tarpeelliselta, sillä poika saattaa imeä molemmat rinnat ja syö jopa 10 min kerrallaan, mitä ei koskaan päiväsaikaan enää tapahdu. Ja onhan siinä oma haikeutensa, saada ruokkia vielä vähän aikaa omaa lastaan sylityksin napa napaa vasten <3 

Vaan jos jotain on oppinut vuoden aikana arvostamaan niin se on hyvä ja riittävä uni. Sen vaikutusta mielialaan ei voi liikaa korostaa. Toinen on keli. Lapsen kanssa tulee ulkoiltua säällä kuin säällä, ja kyllä nämä kesäkelit ovat jälleen enemmän kuin tervetulleita. 

Miehen kanssa on tullut vietettyä tavallisen kinasteluarjen lisäksi myös muutamia pieniä tähtihetkiä. Ei se vaadi paljoa, joskus muutama minuuttikin riittää saattamaan palasia taas kohdalleen. Ja se riittävä yöuni... sen merkitystä ei voi tässäkään asiassa liikaa korostaa ;)

Äitin tissivauva

Pikkuhiljaa rauha maassa ja kaikilla hyvä mieli. Kuumeilun häivyttyä jäljelle jäi vetelä vatsa ja kiukkuinen, ärtyisä lapsonen. Vielä viikon jälkeen vatsa toimii selvästi normaalia liukkaammin. Hain apteekista relatippoja ja on koetettu syöttää muutenkin vatsaystävällistä ruokaa. Kurkistin suuhun ja totesin, että kulmahampaat saattaisivat lisätä vettä myllyyn. Nälkäkin on tuntunut vaivaavaan päivin öin. Yötissiä on nautittu taas antaumuksella. Haukotus sentään. Mutta pääasia, että lapsi on tervehtynyt. 

Sairastaessa tuntui, että vain äiti kelpasi lohduttajaksi. Ja niin kuulostaa nytkin olevan tilanne. Muru nukahti pari tuntia sitten, alkoi tuolla pyöriskellä, mutta ei kuulosta rauhoittuvan isin silittelyyn. On varmaan lyötävä tissi pöytään. Ja kurkistettava kalenterista koska otetaan kehiin unikoulu vol 3. Sillä viime ja toissa yönä syötiin jälleen 4 kertaa. 

Toipilas talossa

Pikkumuru alkaa olla jo oma itsensä. Noin kaksi vuorokautta sitä kuumeilua kesti. Eilen illalla mittasin vielä 39.5 lukemat, annoin lääkitystä ja parin tunnin päästä kuumeen laskettua murunen riehuikin sitten tuttuun tapaan iltavillin kourissa. Pehmolelut sai kyytiä :) Taintui yöunille vasta kymmenen jälkeen, kun piti ottaa takaisin muutaman päivän väliin jääneet leikit. 

Yö meni ilman vaipparallia, juotavaa tarjosin edelleen joka heräämisellä. Kuume ei ole ainakaan vielä palannut. Vatsa on kuitenkin sekaisin ja ruoka maistuu huonosti. Aamupäivä on menty smoothien ja tissimaidon turvin. Muistan kyllä itsekin vielä elävästi keväisen norokokemuksen - lämmin ruoka ei maittanut pitkään aikaan. Ajattelin kokeilla apteekin maitohappobakteereja, jos ne auttaisivat vatsan rauhoittamisessa. 

Tänään käytiin jo hetki ulkoilemassa. Vaunuteltiin puolisen tuntia puistossa ja ihmeteltiin räkättejä. Taitaa pojasta tulla lintuharrastaja toisessa polvessa ;) 

Onneksi on viikonloppu edessä. Sen verran tiivistä touhua vatsatautisen pojan hoito, että minä tarvitsen nyt muutaman pienen hetken ihan itsekseni. Illalla jumppaan ja huomenna kaupungille <3 

Sairastelua

Pikkureppana on ollut koko päivän kuumeessa. Vatsakin on vielä sekaisin, mutta on onneksi syönyt ja juonut ihan kohtalaisen hyvin. Jaksoi leikkiä vain lyhyitä aikoja, muuten me lähinnä kateltiin sylikkäin piirrettyjä ja youtubea. Ja nukuttiin vissiin neljät päikkärit. Viime yö meni ehkä noin tusinalla herätyksellä ja muutamalla vaipanvaihdolla. Annoin rintaa ja korvikemaitoa useamman kerran. 

Tänään aamupäivällä kuumetta oli vähän reilut 38 astetta. Illalla ennen nukkumaanmenoa yhtäkkiä 40. Kuulostaa tosi pahalta ja tippa tuli äidille linssiin. Annettiin nestemäistä panadolia ja käsituntumalla kuume laski jonkin verran. Pikkumuru jo nukkuu, mutta pitää mitata kuume seuraavan herätyksen yhteydessä et mihin suuntaan se on menossa. Jos on vielä aamulla kova kuume niin aattelin soitella terveyskeskukseen. Raukka pieni reppana. Voisinpa ottaa ne pöpöt itselleni :(

Edit. Lisäys seuraavana aamuna - kuumeilu ja ripuli jatkuu. Kökkö. Yö meni jos mahdollista vielä huonommin kuin edellinen. Kuume sentään laski alle 40, nukutin lasta pelkässä bodyssa ilman peittoa. Sain vatsallisen oksennusta päälleni, vaihtoon meni lakanat ja petarit (meidän sängystä tietty).  Siivottiin sotkut ja tehtiin vuoron vaihto, isi sai hoitaa aamuyön kuivitukset ja tuuditukset. Aamulla poika jaksoi jonkin aikaa leikkiä, aamupalaksi tehtiin pirtelöä, kateltiin vähän lisää muumeja ja nyt taas nukutaan kuumeilua pois. 

Neuvolassa

Käväistiin 10 kk neuvolassa, vaikka ikää onkin jo 10 kk ja 2 vkoa päälle. Pituutta pojalta löytyy pikaisen selällään makuutuksen tuloksena 74 cm (+ 1,5 cm) ja painoa 9460 g (+ 300 g). Pituuden mittaus oli kyllä todella hätäinen, sillä salamanteria on ihan mahdotonta saada makaamaan aloillaan selällään. Suluissa olevat mitat ovat 8 kk kohdalta. 

Pinsettiotetta esiteltiin hienosti. Kotioloissa se tuppaa välillä vielä olemaan hakusessa, on niin kiire saada ruoka suuhun keinolla millä hyvänsä. Ruoasta keskusteltiin, että pikkuhiljaa voi totutella jo tavalliseenkin maitoon. Tavoitteena että vuoden iässä juodaan jo purkkimaitoa. 

Syötin pojalle eilen yhden uuden perunan. Siis suuren sellaisen, läpimitta ainakin 5 cm. Tänään raukkapieni on sitten ollut koko päivän vatsa kipeänä ja löysällä. Potun palasia pukkaa sulamattomina läpi ja vetinen kakkelson valuu vaipasta ulos :/ Ensimmäinen tulkinta oli, että potun vika. Ei ois pitäny antaa sitä niin paljoa kerralla ja vieläpä molemmilla ruoilla. Illalla nousi kuitenkin vielä kuume ja iltapuuro pukkasi yläkautta takaisin. Pikkupotilas oli tosi väsynyt, hakeutui syliin ja noijaili vaan äidin olkapäähän. Katseli raukeana tv:tä eikä jaksanut leikkiä. Nukahti välittömästi sänkyyn laittaessa ja nyt vetelee jo toista tuntia sikeitä. Toinen tulkinta tilanteesta on vatsatauti, joka on napattu joko hiekkaa syömällä leikkipuistosta tai sieltä neuvolasta :/ Kurjuus. Sydäntä särkevää katsoa kun toinen sairastaa. Toivotaan että kunnon yöunet auttaa. 

Kommelluksia

Vannomatta paras. Juuri päivä pari sitten kommentoin Paloman postaukseen, että meillä ollaan tähän saakka oltu hyvin huolellisia portaiden kanssa, tiedostettu riskit jne. Asutaan vanhassa kolmekerroksisessa talossa a.k.a rintamamiestalossa, keskikerroksen eteisestä on kulku sekä ylä- että alakertaan. Molempiin portaisiin on ovi. Ovet ovat vanhoja. Toinen menee hyvin kiinni, toinen ei asetu ihan kohdalleen. Tähän saakka on oltu hyvin huolellisia ovien kanssa. Ja oltiin tänäänkin. Mutta alakertaan menevien portaiden ovi nyt vaan on sellainen ettei se ihan helposti loksahda kohdalleen. Näppärät pikkusormet oli saaneet oven auki. Mietin keittiötä siivotessa, että nyt on arveluttavan hiljaista. Löysin pojan polviseisonnasta ylimmältä rappuselta, mikä on melko leveä, ikään kuin porrastasanne. Tsiisus, sentään siitä ylimmältä rappuselta enkä alimmalta. Montaa sekuntia tuskin oli siinä ollut. Ja luojan kiitos oli kynnyksen yli osannut tulla maltilla, eikä tapansa mukaan hökelöinyt pää kolmantena jalkana eteenpäin. Kyllä niin itketti, kiitollisuudesta, helpotuksesta ja huonosta omasta tunnosta. Kun juuri edellisenä päivänä miehen kanssa puhuttiin, että ovi pitäisi laittaa kuntoon. Semmonen kieleke, minkä taakse kieli napsahtaa kunnolla eikä ovea saa alareunasta vetämällä vahingossakaan auki. 

Että semmonen leppoisa sunnuntai. Kiitos talon suojeluspyhimyksille ja kaikille muillekin hengentuotteille, ettei käynyt kuinkaan. Episodin jälkeen kiinnitin pyöräilykypärän extrahuolella päähän, kiristin turvavyöt ja pyöräiltiin kärryn kanssa mateluvauhtia puistoon. Liian huolellinen ei kai voi olla. 

Viides hammas muuten havaittu tänä aamuna! 

Hammaspeikko

Tänään huomasin kolmannen hampaan viimein puhjenneen. Yläikenet ovat jo tovin aikaa näyttäneet pukkaavan uutta hammasta, luultavasti toinen ylähammas tulee viereen ihan lähipäivinä. Edelliset eli ensimmäiset hampaat puhkesivat maaliskuussa, et onhan se jo aikakin :) Kiukkuisia hetkiä ja huonompia öitä oli jonkin verran, toivottavasti nyt helpottaa taas hetkeksi. 

Mamma on tsempannut pottailussa. Nyt on saatu jo useampi osuma päivittäin, mutta isompi hätä tahtoo tulla vaippaan. Taitaa olla potalla istuessa huono asento punnata, paljon kivempi kakkailla kaikessa rauhassa leikkien lomassa.. Potalla olo sujuu hyvin niin kauan kun olen vieressä pitelemässä tai lukemassa kirjaa. Muuten paikallaan harvoin viihdytään kolmea sekuntia kauempaa. 

Viikon mittaan on harjoiteltu ilman tukea seisoskelua, päivä päivältä sujuvammin. Moksahtelut on onneksi jääneet vähiin (koputan puuta). Poika on kerrankin keskittyväinen ja harkitseva touhuissaan. Paras harjoittelupaikka taitaa olla pihalla. Ollaan oltu omalla pihalla paljain varpain. Poika poimii maasta kukan ja nousee sen kanssa riemuissaan pystyyn pistääkseen kukan siitä sitten poskeensa :D

Sormiruokailuakin on koetettu ottaa päivittäiseksi tavaksi. Ruokailuote muistuttaa kyllä enemmän kouraruokailua. Puhdasta pinsettiotetta ei ole vielä näkynyt, mutta raejuustot päätyy suuhun karskista tyylistä huolimatta. Hoksasipa yksi päivä, että ruokaa voi tunkea myös syöttäjän eli isin suuhun. Koko nyrkki isin suuhun hirveän naurun rätkätyksen kanssa. Nam. 

Ruoka maistuu vaihtelevasti. Meillä ruokaillaan edelleen niitä pieniä pilttipurkillisia kerrallaan, välillä jää puolikkaaseen purkkiinkin. Frendin lapsi siirtyi kuulemma niihin suuriin purkkeihin jo 5 kk iässä. WTF. En sitten tiiä onko niiden valmisruokien vesipitoisuus suurempi verrattuna itse tehtyihin soseisiin. Maitoa uppoaisi varmasti niin paljon kuin tohtisi antaa. Imetän noin 5 - 6 kertaa päivässä ja lisäksi poika saa noin 200 - 300 ml maitoa, vähän päivästä ja helteestä riippuen. 

Luin muuten jostain, että pilttipurkin saisi pakastaa vain kerran. Ihmettelin asiaa ja jätin noudattamatta. Kunnes nyt on käynyt pari kertaa niin, että sulattaessa purkista on irronnut pohja. Se vaan otti ja halkesi ihan itsestään kaikessa hiljaisuudessa. Koetan jatkossa noudattaa yhden pakastuskerran sääntöä (ja olla laittamatta purkkia liian täyteen..) 

Mamma on päättänyt ryhdistäytyä. Ja aloittaa aktiivisemman kuntoilun. Nythän mulla on aikaa (ainakin teoriassa). Niinpä me mentiin tänään lenkille ihan muuten vaan, ilman tavoitetta nukahtaa tai hoitaa samalla asioita. Ja minä kiepsahdin kompassini kanssa hieman ympäri. Lenkki venähti tunnin mittaiseksi. Mutta kuinka hyvä olo siitä tulikaan. Välillä juoksin pyrähdyksiä, mutta suurimmaksi osaksi vaan käppäilin reippaaseen tahtiin. Hyvällä omalla tunnolla otan nyt santsikupin kaffetta ja pullasiivun ;) Nam. 

10 kk

Vauva on 10 kk. (Niin mikä vauva, muistuttaa enemmän taaperoa tai apinaa kaikessa kiipeilyinnostuksessaan..). Äidin mieli on hippusen verran haikea :') Pikkumies on juhannuksen ja merkkipäivänsä kunniaksi harjoitellut ilman tukea seisomista muutamia kertoja, parhaimmin tasapaino pysyy kun seisotaan huomaamatta vaivihkaan. Ja sitten pian pyllähdetään. Tänään kaukosäätimen kanssa leikkiessään taisi tehdä enkat noin 10 s seisoskelullaan. Jännästi nämä uuden oppimiset osuu lähes täsmälleen siihen kohtaan kun ikää tulee lisää täysiä kuukausia. Pikkuinen on oppinut myös kävelemään taaperokärryn kanssa.  Lelulaatikko tai syöttötuoli kelpaavat nekin ajamaan rollaattorin virkaa. 

Ja sitä Luonnetta löytyy, pää on kova kuin kivi ja pinna yhtä pitkä kuin äidilläkin ;) Täytyy kyllä tunnustaa että minun ja pojan tempperamentit törmää välillä pahemman kerran. Mun täytyy keksiä joku keino hillitä ja hallita itseäni paremmin ennen kuin ollaan vaikeuksissa. Korotan ääntä liian helposti. Annan huonoa esimerkkiä, pitäisi olla kärsivällisempi, pysyä rauhallisena ja päättäväisenä. Ärsyttää, että oma luonne on muuttunut äitiyden myötä tulisemmaksi. En koe olevani täysin oma itseni, koen että aiemmin mulla on ollut lehmän hermot eikä mitkään hormoniit oo päässy mielialoihin vaikuttamaan :'( 

Noh, nämä on varmaankin niitä asioita, jotka kietoutuvat toisiinsa. Äkkipikaisuus, väsymys, tyytymättömyys omaan itseen ja toisinaan myös puolisoon. Avauduin aiemmin suhteen hankaluuksista. Nyt tuntuu, että meillä on mennyt paremmin. Kunnes joku pikkujuttu taas muistuttaa niistä taustalla kuhisevista hankaluuksista. Kuhina käy tietysti vain minun päässä. Mies taitaa suurimman osan ajasta olla autuaan tietämätön siitä debatista, mitä ehdin päivän aikana käydä itsekseni. Kunnes aika ajoin kaadan sen kaiken hänen päällensä kerralla (reilua or what..). Kukahan tässä suhteessa on se pahanilmanlintu. 

Mulla on kyllä paha tapa hautoa asioita liikaa mielessäni, en pääse niistä yli enkä ympäri ennen kuin ne on käsitelty. En siedä konflikteja, haen niihin ratkaisuja, selityksiä, syitä ja sitten seurauksia. Vähemmästäkin pinna pääsee kiristymään. Josta kärsii sitten koko perhe. Minusta tuntuu, että meidän pitäisi ottaa aikaa keskenämme, aikaa kerrankin puhua ilman että juttu keskeytyy. Aikaa haaveilla ja kertoa toisillemme mitä toivomme ja mihin olemme menossa. Mihin asioihin haluamme keskittyä ja mitä jättää vähemmälle. Sitä minä ainakin kaipaisin.

Mutta niinkuin sanoin. Meillä on nyt joka tapauksessa mennyt paremmin. Keskityn siihen ja kerään lisää sitä tukevia asioita. Pidän meitä hyvänä. Leivon vaikka pullaa ja halaan aamuin illoin. Viikkaan vaatteet laatikkoon ja voitelen leivät molemmille. Pieniä tekoja, suuria tunteita. Sitä minä toivon, sitä minun pitää vaalia. 

Vauva on ihana. Hän ansaitsee onnelliset vanhemmat. 

Ei minun pitänyt ihan näin syvällisesti kirjoittaa, mutta teksti halusi tulla ulos. Kiitos ja anteeksi <3 

Unijuttuja

Päiväunikuviot on pysytelleen eläväisinä. Kahdet unet näyttää edelleen parhaalta ratkaisulta, toiset siinä aamupäivällä, toiset iltapäivällä tarpeen mukaan. Turhaan kai minä niitä unia koetan venyttää, jos toinen pärjää aivan hyvin niillä 45 - 75 min nokosillaan :) 

Unikoulu numero 2. Mehän lopetettiin yösyönti jo reilu kuukausi takaperin. Sitten tuli flunssa. Imetin, sillä se tuntui helpottavan tukkoista nuhanenää öisin. Siitähän se yösyönti jäi taas päälle. Aluksi 1 - 2 kertaa yössä, lopulta parhaimmillaan 4 kertaa yössä. Eipä auttanut kuin aloittaa "huudatus" uudelleen. Tällä kertaa tuntui, että on toimittava pehmeämmin. Lapsen havahtuessa yöllä itkemään, nostin syliin, hyräilin ja silittelin siihen saakka että huuto loppui. Annoin rauhoittua kunnolla poski poskea vasten. Lempeämmällä otteella tällä kertaa, enemmän syliä kuin tassutusta. Ekana yönä syliteltiin 4 kertaa, seuraavana yönä vähemmän ja kaksi viime yötä on mennyt jo yhdellä heräämisellä  (+ aamuimetyksellä 5 - 6 välillä). Ehkä minäkin saan pian nukkua sen ensimmisen ehjän yön... 

Vaikka tietysti uhmaan kohtaloa ja olen lähdössä pojan kanssa matkalle. Ihan vaan kotomaassa, mutta lentokoneella kuitenkin :) Mukavaa vaihtelua ja zero-kotitöitä. Pari päivää hurvittelua ja kavereiden tapaamista. Can't wait :) 

Ja hei, meillä on pyöräkärry. Käytiin koko perhe testilenkillä. Pikkumies näytti nauttivan menosta, pää pyöri puolelta toiselle, kieli pitkällä (kirjaimellisesti) virnisteli sieltä ja tirautti itkut kun palattiin kotipihaan :') Odotan innolla, että päästään tekemään pidempiä retkiä rannalle, puistoon tai kavereille. Jos siinä sivussa oma kuntokin kohenisi, kuin puolivahingossa ;) 

Uutta rytmiä

Edellisen kirjoituksen jälkeen päätin kokeilla pojan kanssa uutta päikkärirytmiä. Edellinen siis osoittautui vanhentuneeksi, kun kärrynukutuslenkit venyi ja venyi ja unta tuntui riittävän entistä vähemmän, herääminenkin oli kiukkusävytteistä. 

Kuin tilauksesta poju vetäisi aamulla ennätyspitkään unia ja heräsi vasta kahdeksan maissa. Aamiainen ja lounas maittoivat hyvin, päikkäreille nukahdettiin ulos noin 11:15. Herätys 12:30. Eli melko lyhkäseksi jäi aloitusajan lykkäyksestä huolimatta. Iltapäiväunet samalla kaavalla, kesto 75 min. 

Seuraavana päivänä poju nukkui taas aamulla ennätyspitkään. Päikkärit otettiin kelien pakottamana sisätiloissa, nukuttaminen kesti iäisyyden ja unille sammuttiin 12:00. Herätys 13:30. Kesto 90 min. Iltapäiväunia ei sitten nukuttukaan, kun puistoreissu venähti pitkäksi, poika oli silti yllättävän hyvällä tuulella ja sammui iltaunille muutamassa minuutissa vähän ennen kahdeksaa. Nukkuakseen taas kellon ympäri (ei sentäs yhtäjaksoista unta, tissiä pitää saada välissä). 

Ja seuraavana päivänä päiväunet pinnasängyssä alkoivat vasta 12:30, kesto 75 min. Iltapäiväunet 16:45 ja kesto 75 min. Vähän myöhäiseen meni siis toka unet, yöunille nukahtaminen vasta 21. 

Tänään ekat päikkärit pinnasänkyyn 12:45 alkaen. Voisin veikata että kahdelta herää... 

Päiväunien siirtäminen on siis sujunut ihan hyvin, mutta päiväunien kestoon sillä ei toistaiseksi ole ollut mitään vaikutusta. Yöunet sen sijaan on pidentyneet reilulla tunnilla, nyt on nukuttu 11 - 12 h yössä keskimäärin kolmella herätyksellä. Harkitsen vakavasti yksien päiväunien suosimista jatkossa. Iltapäiväunet voi tällöin korvata pikkuisella iltakävelyllä, jolloin touhottaja saa istua paikallaan ja katsella maisemia. Lisäksi on huomattu, että sisällä laps nukkuu yllättäen vähän paremmin, tai ainakin herää levollisemman oloisena. Luulen että ratasosan vaihto vei ulkounilta parhaan terän, eikä poika tykkää nukkua turvavöihin kiinnitettynä. Tahtoo ilmeisesti unisyklien välissä vähän pyöriä ja vaihtaa asentoa. Ulkona on lisäksi kesän tullen paljon kummallisia ääniä naapuruston nurmikon leikkuusta muuhun remonttipörinään ja kolinaan. 

Kesälomalla

Ollaan oltu lapsen kanssa kahdestaan jokunen päivä kotona, isimies on ollut matkallaan töiden parissa. Pitkään mietin oltaisiinko lähdetty mukaan, mutta haistoin potentiaalisia konflikteja siinä että reissu olisi toiselle työmatka ja minulle lomamatka. Intressit ei ehkä ois kohdanneet. Eikä liikkuvan tenavan kanssa ole mielekästä olla yksikseen monta päivää vieraassa kaupungissa, missä ei edes yhtään tuttavaa. Helpompi siis jäädä kotiin. Onneksi meille jäi auto käyttöön niin ollaan touhuiltu kaikkea sellaista mitä ei tavallisina arkipäivinä ole autotonna mahdollista. Vastoin ennakko-odotuksia ei ole kyllä käynyt aika pitkäksi. Olen lähes nauttinut hiljaisista illoista, jolloin saan ollan ihan vaan itsekseni. Hieman liian myöhään on tullutkin valvottua, sen on huomannut seuraavana aamuna. Ystäviä on ollut seurana, kotihommat on hoidettu niinkuin ennenkin. Orastava puheripuli on kyllä kehittymässä, kun ei ole toista aikuista jolle päivitellä päivän kuulumiset :D

Helteet on sekoittaneet meidän päiväunet. Unia nukutaan kahdesti päivässä ja ne kestävät 45 min ja joskus hyvinä päivinä 1 h 15 min. Tuo kolme varttia on sellainen pätkä ettei siinä kyllä itse ehdi kummempia tehdä. Nukutan aina pojan ulos, osa unista kuluu siis vaunulenkin paluumatkaan ja ne loput minuutit tuntuvat kyllä hupenevan kun koetan puolipaniikissa tehdä kaikkia niitä juttuja mitä ei pojan kanssa pysty (niinku kitkeä rikkaruohoja pensaiden alta tai kerätä voikukkia pois nurmikolta, äärimmäisen tärkeitä taskeja siis ;)). Tämä alustuksena pohdinnalle, pitäisikö unirytmiä nyt jotenkin muuttaa. Peruspäivä menee meillä suunnilleen näin: 

Herätys 6 - 7

Aamupala 7:30

Ekat unet noin 9:30 - 10:30

Lounas 11:30

Välipala 13:30

Tokat unet noin 14:30 - 15:30

Päivällinen 16:30 

Iltapala 19:00

Yöunet 20 - 

Mietin pitäisikö eka unia lykätä niin, että nautittaisiin aikaisempi lounas ja koetettaisi sen päälle ottaa pidemmät päiväunet. Se on käsittääkseni tapana esim. päiväkodissa, aamupala -> aamu-ulkoilu -> lounas ja sen päälle unet. Onkohan se siis aika siirtyä taaperoikäisten vuorokausirytmiin. Täytyy joku aamupäivä kokeilla miten se lounaan syöminen luonnistuu väsykiukkuisena lapsosen kanssa :) :) 

Ollaan kaivettu taas manduca naftaliinista. Vauvaiässä sitä tuli käytettyä ahkerammin, mutta sitten se jotenkin jäi muutamaksi kuukaudeksi kokonaan. Nyt on jonkin verran iltaisin ulkoiltu, käyty touhuamassa pihalla tai piipahdettu kaupassa repun kanssa. Varsinkin iltasella, kun laps on jo vähän väsynyt päivän leikeistä, hän viihtyy manducassa ihan hyvin. Ei olla vielä testattu selän puolella kantamista, mutta ehkäpä lähipäivinä. Sieltä olisi pojalle paremmat näkymät niin ei tarvitse päätä pyöritellä pöllön lailla puolelta toiselle. 

Kerhossa

Löysin vastikään esikoisen saaneille tarkoitetun kerhon. Tai siis tiesinhän minä siitä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi vaivautua paikalle. Harmi, että kerho jää kesätauolle, sillä siellä on ollut todella mukavaa. Kerho on tarkoitettu siis alle 1,5-vuotiaille esikoislapsille äiteineen (ja isineen). Ohjaajana on neuvolan terveydenhoitaja ja siellä on aina kahvit valmiina :) Ekalla reissulla poikaa pelotti ja jännitti selvästi uusi tilanne, ärisi ja itkeskeli, mutta muutaman käynnin jälkeen on kotiutunut hyvin ja viimeksi taisi vain yhden kerran murista (heh..) kun ohjaaja koetti nostaa syliin. Toisten lasten kanssa näyttää tulevan hyvin juttuun, yhtä tyttöä koetti kiihkeästi suudellakin ;) 

Viime kerralla kerhossa oleskeltiin pihalla. Kotipihalla poikanen ei ole hetkeäkään paikallaan, pyrkii kokoajan kiipeämään jonnekin tai syömään voikukkia, ruohoa, kiviä, multaa tai mitä vaan sattuu käpälään tarttumaan. Kerhossa taas viihtyi yllättävän hyvin vilttimeren keskellä muiden lasten kanssa, ihan muutaman kerran vaan koetti karata "leikkialueelta". 

Lähes kateellisena katselin niitä lapsia äiteineen, jotka tyytyväisenä pysyttelivät vielä aloillaan (huom, lähes..). Olisi niin mahtavaa laittaa omalla pihalla poika vaikka puhallettavaan altaaseen nököttämään lelujensa kanssa, mutta eihän hän siellä enää pysy. Ehkä jos sinne laittaa vettä niin menestys on varmemmalla tiellä. Sillä melkoinen vesipeto on pojasta kuoriutunut. Ja pikkupojille tyypilliseen tyyliin viihtyy hyvin ilman rihman kiertämää :D Kokeilun arvoinen idea joka tapauksessa, sillä hellekelit näyttää jatkuvan. 

9 kk tulii mittariin viime viikolla. Konttausvauhti kiihtyy, laps pyrkii kiipeilemään sohvalle jos vaan saa jonkun tyynyn tai äidin sopivasti toimittamaan portaan virkaa. Kävelee hyvin tukea vasten. Nousee maassa toispolviseisontaan, mutta ei vielä pyri seisomaan eikä kävelemään ilman tukea. Edelleen laittaa kaiken suuhun, pihan pikkukivet, wc-paperin, kirjat ja mainospostin (alan jo huolestua, onko lapsella joku puutostila jota korjaa paperikuidulla..). Päristää, hokee tavuja, oppi juuri vilkuttamaan ja "jodlaamaan" eli silleen ulisemaan ja samalla taputtamaan omaa suuta niin kuuluu hassu inkkariääni :D. Ymmärtää jo selvästi joitakin sanoja, mm. eläinten, lelujen ja ihmisten nimiä. Päiväunia nukutaan kahdesti päivässä, ruokaa nautitaan 5 kertaa ja sen lisäksi imetän 5 - 7 krt päivässä tarpeen mukaan. Semmoinen lyhyt yhteenveto, näitä on mukava itsekin sitten lueskella jälkeenpäin :) 

Äiti ja auto

Siinä on lapsen ensimmäiset sanat. Ätä-äitä-äitä on hoettu jo jonkin aikaa ja uskon sen tarkoittavan jo ihan sitä miltä se kuulostaakin. Eilen sitten pihamaalla osoittelin lapselle kaikkea mielenkiintoista puista kukkasiin ja parkeerattuihin autoihin. No eikös se sitten toistanut perässä muina miehinä että auto. Nii-in. Ja selvästi tietää mitä sillä sanalla tarkoitetaan kun katse kääntyy kysyttäessä autoa kohti. Ehkä seuraavaksi opetan sille kaikki lintulajit. Tintin se jo tunnistaa linnuksi, mutta pitää kertoa että tinttejä on monenlaisia :)

Herra äkäpussi on muuttunut ihan mahdottomaksi pukea. Vaikka koetan itse olla kylmän rauhallinen, päättäväinen ja määrätietoinen, pukeminen on yhtä piinaa meille molemmille. Eikä kyse ole vain ulkovaatteista vaan ihan vaipasta ja bodeista lähtien. Oon koettanut pukea eri paikoissa, sohvalla, lattialla, eteisessä, vessassa yms. Laulaminen ei enää tepsi, jotkut arvuutteluleikit menee toistaiseksi läpi jos jaksan vaan hokea niitä koko pukemisen ajan (mitä ankka sanoo, se sanoo kvaak kvaak ja siihen loput korkeasaaren asukkaat ääninäytteineen perään). Joskus on turvauduttava kännykän tai kaukosäätimen apuun eli vietävä huomio muualle itse pukemisesta. Mutta ihan oikeesti, kai tähän on joku kasvatuksellinenkin keino olemassa. Mikä siinä pukemisessa on niin raastavaa pojan näkökulmasta että pitää noin kovasti protestoida? Ihan rauhassa saattaa vaippasiltaan istua sylissä, mutta kun otan housut käteen pukeakseni niin sitten heittäydytään siltaan kolmella kierteellä. Huoh. Onneksi on kesä ja kerrokset (jonka myötä toivottavasti myös kierrokset) vähenee. 

Nyt se tuolla vetelee sikeitä vaunujen ratasosassa. Oli pakko luopua kopasta, kun laps viimein hoksasi, että mahtuu sielläkin kääntymään pyrkii pystyyn. Ratasosa turvavöineen on varmasti turvallisempi. Mutta minusta tuo ei ole kovin tiivis, kunhan kesä tästä etenee niin miten ihmeessä saan pidettyä öttiäiset loitolla. Joku koko rattaan yli ulottuva hyttysverkko on kai hankittava. Nyt on vielä niin mahtavaa, kun saa olla ulkona ilman ininää. 

Ulkosalla

Viime päivät on vietetty ulkoilmassa. Poika on tutkinut pihaa kaikilla aisteillaan :) Äiti on tutkinut pihaa uteliaana, mitä missäkin kasvaa ja mitä kohtaa lähtisi tonkimaan pintaa syvemmältä. Tänään saatiin kasvimaa jo hyvään vaiheeseen, siemeniä voi pikkuhiljaa tiputella paikoilleen :) 

Lapsonen kärsi tällä viikolla ensimmäisen flunssansa. Muutamana yönä nenä oli tosi tukkoinen, eikä raukkaparka voinut syödä edes tuttia. Surkeana nyyhkytti ja itkeskeli. Annoin lohdukkeeksi rintaa ja sitäkin piti syödä vain muutama imaisu kerrallaan. Pystyssä olo kuitenkin auttoi ja tukkoisuus helpotti sen verran että lapsonen sai nukahdettua uudelleen. Sängynpääty on edelleen kohotettuna, nenä vielä jonkin verran vuotaa, mutta muuten päästiin /koputan puuta/ aika helpolla. Päiväsaikaan flunssaa ei huomannut kyllä mistään muusta kuin räkäisestä nassusta, muuten tuntui virtaa riittävän aivan entiseen malliin. 

Mutta mitä tekee äiti, kun samaan aikaa sattuu ensimmäinen flunssa ja ensimmäiset helteet. Hankala yhtälö näin kokemattomalle mammalle. No me ulkoiltiin tavalliseen tapaan, pidettiin pihalla pitkähihaista, housuja ja sukkia. Myös ohutta pipoa. Ja verhoiltiin vaunut harsoilla, jotta ne ei imisi jokaista auringonsädettä itseensä.  Ajateltiin, että raittiissa ilmassa on helpompi hengittää.

Muutaman kesävarusteen joutuu piakkoin hankkimaan. Listalla ovat ainakin lipallinen hattu, kengät ja betonilaatalla konttauksen kestävät housut. Ehkä myös kuonokoppa ettei joka ikinen käteen sattuva pikkurisu päätyisi suuhun :D

Mut ihanaa hei, että on kesä. Ja voi juoda kahvia pihalla. Kävellä varvassandaaleilla. Ja hymyillä vaan. 

Ja syödä jäätelöä joka päivä. 

Meidän päivä

05:30 Lapsonen herää konttailemaan pinnasängyssä, nostan syliin ja imetän, nukahtaa imetyksen päätteeksi ja jatketaan vierekkäin unia kahdeksaan saakka

08:15 Herätään yhdessä, molemmat hyväntuulisina, vaihdetaan päivävaatteet ja syödään taas rintaa

08:45 Äidin aamiainen ja pojan aamupuuro, poika juo itse pullosta maitoa puuron päälle, aamiaisseurana sanomalehti ja aamuradio (koska en oo itse kovin puhelias ennen kuin aamukahvi alkaa vaikuttaa..)

9-10 Pyykkien laittoa, leikkiä, murusien metsästystä keittiön pöydän alla, tuloksetonta pottakokeilua jonka päätteeksi poika kakkii lattialle (!)

10:15  Syödään tissiä ja aloitetaan operaatio ulkovaatteiden pukeminen railakkaan konsertin säestyksellä

10:30 - 12 Päiväunet pihalla, äiti tuulettaa petivaatteita, siivoaa vähän pihaa ja surffaa netissä

12:30 Yhteinen lounashetki, lämmittelen lapselle pakkasesta ruoan ja itselle eilisen rippeet. Harjoitellaan veden juomista tuttipullon korkista. Lapsi haluaisi syödä koko korkin. Lounaan jälkeen syödään taas tissiä. 

13 - 13:45 Leikitään ja vaihdetaan vaippa, lapsonen touhuilee itsekseen

13:45 Pukemiskonsertin toinen näytös. Konsertin jälkeen konttaillaan omalla pihalla ja käydään puistossa, paluumatkalla nukahtaa rattaisiin. 

14:45 - 16:15 Päiväunet pihalla (Äiti jatkaa pyykkäystä, juo kahvit, datailee)

16:30 Unien jälkeen isi antaa välipalan, perään syödään tissiä. Sitten taas leikitään, pusutellaan, katsotaan vähän pikkukakkosta ja imuroidaan makuuhuone pojan toimiessa työnjohtajana pinnasängyssään :)

18:00 Syödään hiukkasen tissiä (taitaa siis olla jo kuudes kerta tänään)

18:30 Kylpy isin kanssa (äiti käy jumpalla)

19:00 Iltapuuro isin kanssa, hampaiden pesu

19:45 Syödään rintaa ensin sohvalla, sitten vielä sängyllä, pedataan pedit ja poika menee omaan sänkyyn touhuilemaan tutin ja unilelun kanssa. 

20 - 20:15 Kippaan lapsosen muutamia kertoja makuulleen peiton alle, sieltä kömmitään vielä sinnikkäästi ylös, mutta lopulta pieni on valmis nukahtamaan. 

20:15 Lapsonen nukahtaa. Äidin ja isin iltapala jäkispelin äärellä alkaa (äiti jatkaa vielä venyttelyllä ja lopuksi datailee)

23:00 Äiti ja isi nukkumaan

Mielenkiintoista oli huomata, että rintaa syödään edelleen 6 - 7 kertaa päivässä. Oikeastaan aika paljon, mutta eipä se haittaa. Lapsonen jaksaan nykyään keskittyä syöntiin paremmin, kun yösyönti on jätetty pois. Nauttiin hetkestä enemmän ja malttaa viettää aikaa sylissä jopa syönnin päätyttyäkin <3

Päiväunien osalta päivä oli hyvin tyypillinen. Ensimmäiset unet kestää 1,5 - 2 h ja toiset unet yleensä vähän vähemmän, 45 min - 1,5 h. Myöhäisen heräämisen takia päivä meni ikään kuin "talviajassa", yleensä ne ekat unet on jo 9 - 11 ja lounas ennen puolta päivää :)

Se kevät

Se kevät on vihdoin täällä. Mahtavaa, kun voi lapsen kanssa ulkoilla muutenkin kuin päiväuniaikaan. Ollaan käyty puistossa keinumassa, muutamat ulkoiluretket lintuja katselemassa ja konttailtu omalla pihalla. Aina kun ulko-ovi käy lapsonen koettaa livahtaa oven raosta ulos, taitaa olla sellainen ulkoilmaihminen kuin isänsäkin. Kiinnostusta siivousvälineisiin laps sen sijaan ei ole perinyt ainakaan isältään...

Uniasiassa on hieman lipsuttu. Olen ottanut iltaimetyksen sängyllä istuen takaisin ohjelmaan. Lasta oli todella vaikea saada iltaisin asettumaan omaan sänkyyn aloilleen, siellä vaan pyörittiin ja hyörittiin ja kiivettiin laitoja vasten silmät puolitangossa, sylissä rauhoitellessa pää kävi kuin pöllöllä ja pyrki sylistä vapaaksi riehumaan. Ainoa millä on riehuminen saatu katkaistua on tissi. Imetys rauhoittaa, en kuitenkaan anna pojan koskaan nukahtaa rinnalle vaan nostan sitten rauhoittuneena omaan sänkyyn unilelun kanssa nukahtamaan. Näillä mennään ja toivotaan ettei se liikaan häiritse yöheräilyjen poisoppimista.

Aamuherätyksen ovat olleet yösyönnin lopettamisen jälkeen 5:30 - 6:30. Aluksi noustiin aina heti ylös ja tultiin olohuoneeseen syömään rintaa. Nyt olen lipsunut tästäkin ja antanut pojan syödä sängyssä. Muutamana aamuna lapsonen onkin sitten nukahtanut vielä uudestaan ja nukkunut tunnin tai pari. Lipsumista siis tässäkin, mutta kaikkien puolesta mukavaan suuntaan kun ei tarvitse ihan niin aikaisin vääntäytyä hereille.

Ajattelin kirjoittaa ylös pitkästä aikaa meidän päiväohjelman, niitä touhuiluja on niin mukava itsekin lukea jälkeen päin :) 

Viikonloppu ja Vappu

Viikonloppuna touhuiltiin lapsen kanssa, käytiin kaupungilla ja luonnossa retkellä. Vauva jaksoi hyvin menossa mukana kunhan ei pysähdytty mihinkään liian pitkäksi aikaa ;) En tiedä oliko syy sitten retkeilypäivässä vai alkaako yöimetyksen lopettaminen tuottaa tulosta - viime yönä heräsi vain kaksi kertaa, joista toisella kerralla rauhoittui itse takaisin uneen ilman minun apua. Eilen jäi myös päiväunet vähemmälle, silläkin lienee vaikutusta sikeään yöuneen. 

Vappu tulee. Siinä on jotain todella nostalgista, opiskeluaikojen vuoden kohokohta :) Minäkin olen taas innolla suunnitellut piknik-menua (joka todennäköisimmin nautitaan olohuoneen lattialla, jos ennusteisiin on uskominen). Vähän ilmapalloja ja pirteät servetit, margaritaa ja lasillinen kuplajuomaa. Poika saa herkutella viinirypäleillä :) 

8 kk

Kiitos viesteistänne edelliseen kirjoitukseen. Jospa tämä kurjuus olisi tosiaan ohimenevää ja onni palaisi parempien yöunien (ja tasaisemman hormonitoiminnan) myötä takaisin. Täytyy myöntää ettei ne kaikista synkimmät ajatukset ole aivan jokapäiväisiä ja usein tulee mietittyä myös niin päin, että olinpa hupsu noin kovasti suuttuessani. Äitiys on kyllä tuonut tullessaan ennen kokemattomia tunnetiloja äärilaidasta toiseen. Pakahduttava onni ja ilo, kiehuva raivo, pohjaton epätoivo ja taas suunnaton riemu ja ylpeys. Se on vain elämää se. Ja sitä tarvii toisen aikuisen kokemaan ja jakamaan sen kaiken. 

Käytiin neuvolassa. Poika kasvaa tasaisesti nollakäyrää hipoen -

72,5 cm (+ 4 cm kahdessa kuukaudessa) 

9,2 kg (+ 850 g)

Meillä on nyt menty 3,5 yötä ilman tissiä. Puolikas yö siksi, että päätin alkuviikosta joku yö siinä kellon ollessa 01:00 ja pojan herätessä kolmannen kerran sille yötä, että nyt saa riittää. Tähän saakka meillä oli siis syöty tissiä se muutama minuutti kerrallaan 3 - 4 kertaa yössä. Tämän lisäksi heräilty muutaman kerran jolloin tassutus on riittänyt. Heräilyä tapahtui siis 1,5 - 3 tunnin välein yhteensä 5 - 7 kertaa yössä. 

Kerrasta poikki tuntui siinä vaiheessa parhaalta ratkaisulta (huomatkaa hedelmällinen ja järkevä päätöksentekoaika). Loppuyö sitten tassuteltiin. Ja seuraava ja sitä seuraava. Kahtena ekana yönä valvottiin pisimmillään noin tunti, johon sisältyi jonkin verran äänekästä protesti-itkua ja sen perään kovaa ähinää ja puhinaa kun uni ei millään meinannut tulla uudestaan. Viime yö meni jo mallikkaasti. 3- 4 kertaa tassuttelin, mutta itkua ei enää kuultu. Ollaan toistaiseksi käytetty tuttia tainnutus- ja tassutusapuna. Aamulla tissit on tietysti olleet räjähtämisen partaalla ja poika on syönyt rauhassa hyvällä ruokahalulla :) Oikein kiireettömästi nautiskellen :) Ei ole kuitenkaan vaikuttanut olevan nälkäkuoleman partaalla, joten uskon että tämä on nyt oiken hyvä vaihe jättää yösyönnit historiaan ja nukkua paremmin <3 

Kitkaa

Minun on hirmu hankala myöntää itselleni, että olisin epäonnistunut jossain. Mutta nyt kyllä täytyy nöyrtyä ja ihmetellä miten ihmeessä tähän pisteeseen on tultu, kun mieleen hiipii tämän tästä muutto ihan ikiomaan kotiin lapsen kanssa kahdestaan. 

Niin monta kertaa on kuultu, että vauvavuosi on parisuhteen hankalinta aikaa. Ristiriitaista, että sen pitäisi olla samaan aikaa sitä elämän onnellisinta aikaa. Vai pitäisikö. Minun mielestä kyllä. Ainakaan parisuhteen näkökulmasta ei ole pitkään aikaan tuntunut siltä. Odotan ja toivon, että paremmat yöunet saisivat jotain aikaan. Ainakin omassa olotilassa jotain parannusta. Nyt en tiedä millä energialla tai taikatempulla suhteen korjaisin. Enkä siihen taida yksin pystyäkään. Enkä taida nyt edes yrittää, kun en vaan jaksa. 

Mutta vieraalta tuntuu sellainenkin elämisen meno, jossa vältellään suuren suurta konfliktia, hiivitään varpaillaan päivästä toiseen ja odotetaan toisiko seuraava päivä tai viikonloppu tullessaan jotain parempaa. Olen enemmän sen kannalla, että asiat tulisi aktiivisesti käsitellä ja korjata. Olen huono sietämään tällaisia tilanteita ja odottamaan että asiat sujuisivat itsekseen. En vaan halua tyytyä. 

En minä mitään radikaalia aio. Ainakaan nyt. Mutta tuntuu, että täytyy luvata itselle jokin takaraja jonka jälkeen teen omat ratkaisuni. Sen verran olen velkaa itselleni. Ja sen verran olen velkaa toiselle, että annan toistaiseksi asian olla ja mennä painollaan. Kohti kesää, kohti parempaa?

Että sellainen ajatusoksennus näin kauniin maanantain kunniaksi. 

Uusia taitoja

Eilinen oli oikea uusien taitojen päivä. Pikkuinen oppi nousemaan tukea vasten, käymään potalla ja vääntäytyi illan päätteeksi vielä itse istuma-asentoon. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin että heikompaa (eli äitiä) hirvittää. 

Tässä viikon - parin ajan poika on noussut nelinkontin puoliksi seisomaan tai korkeaan polviasentoon matalia esteistä vasten, kuten vaunukoppaa, lelukoria, äidin jalkoja ym. Eilen sitten iloisen ähinän ja puhinan säestyksellä pungersi itsensä sohvaa vasten seisomaan! Houkuttimena tietysti sohvalla majaileva läppäri ja päivän lehti (ehkä myös niiden vieressä löhöävä äiti). Sama toistui monta kertaa, riemun kiljahdusten saattelemana. Melko huteraa on pystyssä olo, joten varmistajan on syytä asettua selän taakse :) 

Kotiutin eilen kaupasta halvimman mahdollisen potan. Käytiin ruokailujen päätteeksi istumassa siellä ja molemmilla kerroilla saatiin tuloksia aikaan :) Hieno poika. Jospa siitä pissatuksesta olisi nyt jotain hyötyä ja poika hoksaisi alkaa omatoimisemmaksi tarpeiden suhteen. 

Istuminen ei ollut mikään "uus juttu", mutta nyt vasta hoksasi mennä itse siihen asentoon. Minun pieni vauva. Niin hurjalla tahdilla tulee nyt uusia juttuja, että unetkin on olleet vähän levottomia. Vannoin taas kerran lopettavani yösyötöt kokonaan, kun tissiä huudettiin jo kolmannen tai neljännen kerran viime yönä. Katotaan nyt. Onhan se yösyöntien vieroitus joka tapauksessa edessä ennemmin tai myöhemmin, kunhan äiti on siihen valmis..

Veikka Gustafsson

Kotiutin edellisten kirjoituksen lakanat, tykkään! Taidan ottaa sen värimaailmasta vähän fiiliksiä lastenhuoneen muuhun sisustukseen. Jahka lastenhuone joskus pääsee työnalle. Toistaiseksi se on saanut toimittaa romuvaraston virkaa. Kaikki se tavara täytyisi ensin lajitella ja sen jälkeen laittaa lattia sekä seinät uusiksi levyjä myöten. Lapsellamme on oma huone ehkä joskus 5-vuotiaana :)

Matkarattaista. Päädyimme hankkimaan Ora Jovi Iot. Kiitos Helille suosituksesta! Kahlasin myös muutaman nettikeskustelun läpi, enkä löytänyt juuri haukkuja tätä mallia kohtaan. Valintakriteereiksi päätyivät lopulta rattaiden hinta, turvakaari sekä yksinkertainen kasausmekanismi. Maksoi 139e ja sain kaupan päälle jalkapeitteen. Quinnyt näytti myös aika mainioilta, mutta olisivat maksaneet yli 300e. Basson ja Emman vaunut olivat liikkeiden mukaan myös suosituimmasta päästä, mutta Ora vei tällä kertaa voiton. Mielikuva suomalaisesta merkistä vaikutti myös asiaan. Eihän ne täysin kotimaiset tuotteet ole, runko taitaa tulla Kiinasta, mutta kuitenkin..

Rattaat olivat viikonloppuna tositoimissa. Vauva nukahti niihin mielellään. Yllättävän hyvin ne kulkivat lumisella pikkutiellä, pystyin yksin nostamaan rattaat mökin terrassille lapsen siellä nukkuessa ja kasaus onnistui ilman harmaita hiuksia. Jalkajarru on vielä aika jäykkä, hankala käyttää esim ilman kenkiä. Ja kuomun pehmusteet tahtoo jäädä ryttyyn kun selkänojaa siirtää yläasentoon. Tavarakori jää nalkkiin kun selkänojan laskee aivan vaakatasoon. Muuta moitetta en keksi. Toimivat  hyvin myös ostarissa. Pikkumies istuskeli silmät suurina kyydissä ja ihmetteli maailman menoa :) Toistaiseksi olemme siis hyvin tyytyväisiä valintaan.

Kieltämisestä. Konttaava täystuho on oppinut, ettei saa mennä tutkimaan joka paikkaa. Kun suuntana on kielletty kohde, kiellän kuuluvasti lasta nimellä ja sanon ei. Vauva pysähtyy. Ja alkaa murista takaisin :D Mutta pysähtyy siis kuitenkin ja sitten on aikaa käydä nappaamassa vauva kainaloon ja siirtää pois vaaran ääreltä. Kielletään menemästä sähköjohtojen ääreen. Muut vaaran paikat on kotoa eliminoitu ja laps saa tutkia ja touhuta rauhassa. Melkoista vauhtia täällä jo touhotetaankin. Lapsonen aloittelee myös kiipeilyä ja tavoittelee pöydänkansia. Omaan vaunukoppaan on mahtava koettaa kiivetä, samoin kaikki lattialla olevat tyynyt, vaippapaketit, laukut yms. on valloitettava välittömästi :D Leluista pesulaput ovat tällä hetkellä parhautta. Vielä ei löydy pinsettiotetta, mutta huomaa, että yhä pienemmät tavarat ja lattialla olevat roskat ovat alkaneet kiinnostaa :)