Hilpeyttä ja kuria

Viime päivinä hekotusta on aiheuttanut se, että poika on oppinut menemään itse vessa-asioille ja vetämään oven perässään kiinni sekä lukitsemaan sen. Hih hih. Siellä hän lauleskelee potalla ja toisinaan tutkii samalla korulaatikkoa. Kippaa tuotoksensa pönttöön, huuhtelee pöntön ja palaa asioimasta kaunis hiuspanta kaulassa tms. Vessa-asioita ei kuitenkaan hoideta kokonaan oma-aloitteisesti, vaan asialle mennään sen jälkeen kun vaippa on puoliväkisin riisuttu, eikä muita vaihtoehtoja ole. Yhä enemmän tulisi varmaan harjoittaa nakuilua ja kannustaa menemään asialle oman tuntemuksensa mukaan.

 

Hilpeäksi teki mieleni myös taannoinen kaupunkireissu, suoraan hoitopaikasta kaupungille ja ravintolaan ihan pojan kanssa kahdestaan. Ravintolassa ruokaa odotellessa (ja vähän ruoan välissäkin) laps sai katsella videoita. Ruoka maistui eikä tarvinnut jahdata karkulaista pitkin poikin ravintolaa. Laps käyttäytyi todella hienosti. Aina näiden onnistuneiden reissujen jälkeen muistan kehua poikasta oikein kovasi. Vähemmän onnistuneiden jälkeen mainitsen, mitä toivoisin häneltä seuraavalla kerralla. Kesken kriittisen hetken on monesti jo myöhäistä puuttua käytökseen, mutta jälkeen päin muistuttelu ja seuraavien julkisten esiintymisten valmistelu on toistaiseksi toiminut ihan hyvin.

 

Hoitopaikassa on käytössä jäähypenkki. Harkitsen samaa kotikäyttöön, koska meillä on muutamia tilanteita, jotka ovat äityneet hankaliksi hallita. Ne on niitä tilanteita kun oma pinna palaa eikä ole voimia toimia tilanteissa johdonmukaisesti saati lapsen ehdoilla. Kuten aamuinen hoitoon lähtö. Laps keksii kaiken näköistä, ei malta syödä aamupalaansa, ei halua käydä potalla, ei riisua, ei pukea. En tosin tiedä onko jäähy siihen aamukiukutteluun hyvä ratkaisu, sillä sehän vain viivyttää lähtöä entisestään. Laps on iltavirkku ja etenkin nyt pimeinä kuukausina nukahtaminen on tahtonut venyä 21 jälkeen ja herääminen 8 jälkeen. Yritä siinä sitten ehtiä töihin. Onneksi työaikani on liukuva ja harvoin on pakollisia aikoja olla paikalla.

 

Jäähypenkkiin vielä palatakseni - en ole koskaan sellaista metodia käyttänyt, enkä sen tehoon tarkemmin tutustunut. Hoitopaikassa sitä on lapsen kohdalle kuulemma käytetty muutamia kertoja. Kertoja on ollut sen verran vähän, että se vaikuttaa olevan tehokas keino. Ainakin ammattilaisen toteuttamana.. Äidin ja isin kanssa voi olla toinen juttu. Mutta täytyy pitää asia mielessä. Ainakin laps tietää jo valmiiksi mitä jäähylle meno ja sillä varoittelu tarkoittaa.

 

 

Ruokavaliokuulumisia

Se syyskuussa aloittamani dieetin poikanen. Lähtöpaino 62,5 kg. Viime viikolla puntari näytti 60,5 kg. Tähän fanfaareja. Vaikka uskottelen, ettei sillä painolla ole mitään merkitystä, niin oispa aika veikeetä painaa pitkästä aikaa alle 60 kg. Ei ole tapahtunut hetkeen.

 

Dieetin jälkeen aamupalana toimii edelleen puuro marjoilla ja raejuustolla. Hyvää ja vatsaystävällistä ja maistuu koko perheelle. Lisäksi olen vähentänyt iltanapostelua sillä, että pyrin syömään iltapalan yhtä aikaa lapsen kanssa ja parhaimmassa tapauksessa pesemään hampaatkin ennen nukutusta. Silloin ei tee mieli enää nukutuksen jälkeen "palkita itseään" herkkulautasella. Huomaan, että sokeri maistuu nyt imelämmälle. Ja pienempi määrä hyvää riittää tyydyttämään herkkuhampaan kolotuksen.

 

Pitkästä aikaa kokeilin tehdä myös raakakakkua. Sitä olen nauttinut aamupalaksi hyvällä omalla tunnolla. Tein kakkua jo kahdesti, molemmilla kerroilla hieman eri jauheilla. Kakkuohjeen voi tunnustaa soveltaneeni aivan itse.  

 

Pieni 20 cm irtopohjavuoka

 

POHJA:

Kourallinen manteleita ja saksanpähkinöitä blenderillä muruksi

Noin 5 taatelia pilkottuna pieniksi paloiksi

Noin 2 rkl sulatettua kookosöljyä

 

Sekoitetaan murut, lisätään öljy ja taputellaan vuoan pohjalle, vuoka jääkaappiin jähmettymään. Pohjastani tuli todella ohut ja paikoin läpikuultava, paksumman saa tietysti suuremmalla määrällä aineksia tai lisäämällä esim. piparimuruja mukaan

 

TÄYTE:

Noin 1,5 dl liotettuja cashew pähkinöitä

Noin 1,5 dl liotettuja taateleita + taateleiden liotusvettä

Noin 1 dl sulatettua kookosöljyä

1 kypsä banaani

2 dl kookoskermaa

n. 2 rkl raakakaakaota

(2 rkl carob-jauhetta)

(2 rkl hamppuproteiinia)

(2 rkl maca-jauhetta)

1 rkl piparimaustetta

1 rkl kanelia

Mulla on aika huono ja teristään tylsynyt blenderi, joten liotin pähkinät ja taatelit hyvin. Ladoin blenderiin ensin rankempaa hienonnusta vaativat jutut eli pähkinät, taatelit ja banaanin ja sen verran taateleiden liotusvettä nesteeksi, että ne sekoittuvat. Lisäsin nestettä vain sen verran kuin oli pakko. Sitten lisäsin öljyn, kookoskerman ja kuivat aineet ja surauttelin tasaiseksi. Alkuun piti availla kantta ja helpottaa sekoittamista lusikalla. Lopputulos oli kuitenkin yllättävän tasainen, vaikka blenderi on tosissaan mini ja tehoton. Suluissa olevat kuivat aineet ovat vapaaehtoisia hifistelylisiä. Täyte kipataan pohjan päälle ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Mulla kävi tuuri ja koostumus oli oikein hyvä, leikattava mutta pehmeä, viileänä hyvin kasassa pysyvä ja muotonsa pitävä. Jos koostumus on liian löysä, sitä voi säätää kookosöljyn määrällä. Se on tässä hyydyttävä tekijä.

kiitos

Kiitos liikunnasta
Kiitos punajuuresta
Kiitos sohjoisesta lumesta ja valkeasta maisemasta
Kiitos sängyssä laulavasta lapsesta
Kiitos tästä päivästä

Ei mulla muuta :)

Haasteita

Viimeiset pari viikkoa on mennyt ihan kaamoksen kourissa. Ei huvita liikkua sohvalta sitten mihinkään. Pyykkikoneen lataaminen on puolimaratonin arvoinen suoritus, sehän sentään sijaitsee eri kerroksessa sohvan kanssa. Joten askelia ja portaita tulee ainakin 30. Pari kyykkyäkin, koska kone on sivulta täytettävä. Ah, mikä suoritus. Äkkiä takas sohvalle.

 

Onneksi on punnerrushaaste. Päivä 12 tarkoittaa 70 punnerrusta. Ja sitäpä ei enää ihan tosta noin vaan suoriteta. Olen päättänyt, että suurin osa päivän punnerruksista täytyy olla ihan perus miesten versioita. Muutaman sarjan saa fuskata esim. polvet maassa ojentajapunnerruksilla, mutta muuten ei anneta periksi. Tää punnerrushaaste on mitä parhainta taukoliikuntaa. Muuten ei paljon työpäivän aikana tule pyllyä penkiltä nostettua.

 

Mut eihän se riitä. Kuka raahais mut takas salille?!

 

Asiasta toiseen, Laps on oppinut lyömään. Ja vaikka siihen puututaan ihan jokainen kerta. Se keskeyttää leikin, siihen reagoidaan ja vaaditaan pyytämään anteeksi. Siitä keskustellaan silmiin katsoen, lapsen tasolle asettuen. Kerrotaan miltä toisesta silloin tuntuu ja mutristetaan suuta pahan mielen merkiksi. Niin silti, silti sitä tapahtuu ja päivittäin. En kestä. Minun pikkuenkeli lyö :( 

 

Välillä sitä tapahtuu ihan selkeästi huomion hakuisuuden takia, välillä turhan kovan innostuksen ja iltavillin keskellä. Mutta en kestä. Miten sen saa kitkettyä pois? Minusta lyöminen on aina väärin, eikä sitä pidä katsoa läpi sormien tyyliin "pojat on poikia". Kun keksisi vielä millä keinoin sen saisi lapselle väännettyä tajuntaan.

Vieroitusta

Luulen, että tarvitsisin vieroitusta lapsen vieressä nukkumisesta. Vaihdoimme pinnasängyn tavalliseen lasten sänkyyn muutama kuukausi sitten. Samalla siirsin lapsen sängyn omaan parisänkyymme kiinni, koska uudessa sängyssä on aika matalat laidat ja laps on kova pyörimään unissaan. Tällä hetkellä nukutusrutiini sujuu niin, että laps tulee parisängyn puolelle viereeni pötköttelemään ja nukahtaa siihen. Ihanaa nukahtaa vierekkäin <3 Kun tulen itse nukkumaan siirrän pojan oman sänkynsä puolelle. Aamuyön tunteina poikanen kömpii lähes poikkeuksetta takaisin kainalopaikalle. Enkä minä pistä vastaan.

 

Mutta tarvitsenko minä nyt vieroitusta lapsen vieressä nukkumisesta? Luulen, että nukkuisimme molemmat paremmin jos totuttelisimme nukkumaan kokonaan omissa sängyissämme tai jopa eri huoneissa. Mutta apua, ei se napanuora jousta niin pitkälle. Tahdon pitää lapsen mielummin lähellä.

 

Ja isähän nukkuu sohvalla. Koska on niin herkkäuninen. Siitäkö se sitten juontaa juurensa, se kaipuuni kainalopaikalla nukkumiseen.. Ja jokin minun päässäni sanoo, ettei tämä ole aivan normaalia.. Ehkä joissain kulttuureissa on? Ja ennenhän lapsiluvun ollessa suurempi lapset nukkuivat useinkin samassa sängyssä keskenään? Onko se sittenkään niin paha juttu. Onko sittenkin epänormaalimpaa nukkua jokainen omassa boksissaan?

Marras-kuu

Meinasin kirjoittaa otsikoksi vain tyylikkään lyhenteen Marras. Mutta katsottuani wikipediasta sen merkityksen, lisäsin tylsästi perään -kuu.

 

"Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia Manalan olentoja."

 

Marraskuun plussat ja miinukset:

 

+ lumipeite ja talviharrastukset

+ takkatuli

+ etenevä remontti, extraplussat siitä +++ !!!

- poikanen kipeänä jälleen

- jäätävä univelka yskityistä öistä

+ glögi

+ punnerrushaaste

+ ystävät ja suunnitelmat

+ koirakuume

- vauvakuume

- ihan-kumpi-vaan kuume

+ treeni-inspiraatio

 

Listaan mahtui enemmän plussia kuin miinuksia. En ihan oikeasti keksi enempää miinuksia. Mutta tuo univelka -kohta riittää vetämään kokonaissaldon ajoittain pinnan alle. Huono uni = huono elämä. Tänään menen ennen uutisia nukkumaan (as if).

 

Remontti -kohta lämmittää sydäntä erityisesti. Jospa poikanen saisi jossain vaiheessa oman huoneen ja me vanhemmat omamme.

 

Laps-rakas kärsii jälleen yhdestä flunssasta. Tästä se vastustuskyky kehittyy, toivon niin. Sairastelun taajuus on ollut mulle ainakin melkoinen yllätys. Valittiin perhepäivähoito juuri sen takia, ettei tulisi niin paljon sairastelua, mutta nyt taitaa olla jo 3. tai 4. kerta kun vietetään tän syksyn aikana kotipäiviä. Koputan puuta, että säästyisin itse tältä kierrokselta (vedoten kohtaan treeni-inspiraatio plussalla).

 

Kohta on joulu. Haaveilen joulusta omassa kodissa, ilman aikatauluja ja tiiviisti tahditettuja kyläilyjä.

 

 

Se dieetti

Se dieetin poikanen - se oli ja meni :D Noin neljä viikkoa jaksoin noudattaa sitä kohtuu säntillisesti, mutta sitten kaipasin ns. tankkausta ja monipuolisempia makuja. Kävin myös luovuttamassa verta ja totesin, että sen päälle on parempi hetken aikaa syödä runsaammin ja mielitekoja kuunnellen. Ei sellainen verimäärä korvaudu pelkällä ananasrahkalla.

Mitä dieetistä jäi käteen? No ainakin pääsin eroon pullan puputtamisesta. Aamupalapaikalle on tullut puuro jäädäkseen. Joskus saatan vaihtaa sen leipään, mutta huomaan liiallisen leivän syönnin kyllä olossa. Huomaan että välipala jää usein pois ja kostautuu päivällisellä. Tai oikeastaan jo päivällisen valmistusvaiheessa kun on niin kiire syömään ettei jaksa panostaa pöydän kattamiseen tai salaatin tekoon. Iltapalalla lipsun helposti herkutteluun ja naposteluun.

Dieettiä noudattaessa olo keveni, mutta mieliteoista en päässyt täysin eroon. Kuten kerroin jo aiemmin, sokerinhimo taittui muutamassa päivässä, mutta suolaisen ja rasvaisen ruoan, kuten juustojen kaipuu oli loppujen lopuksi hankalampaa sietää.

Miten tästä eteenpäin? Koetan vakiinnuttaa ruokarytmiäni niin, etten aina unohtaisi välipalaa. Koetan tehdä päivällisellä ruoan kylkeen useammin salaattia. Pidän kiinni puuroaamiasesta. Vältän edelleen herkuttelun arkipäiväistämistä ja siitä seuraavaa sokeririippuvuutta. Ja olen armollinen itselleni ;)

Kiloja saattoi tipahtaa 1 tai 2. En ole varma. Eikä se ole tärkeää.

Loman jälkeen

Syysloma oli ihana <3 Laps sai huomiota ja mummiaikaa, pitkiä päikkäreitä, ulkoilua ja piirrettyjä, uusia kokemuksia ja voi sentään meillä on reipas pieni suuri kaksivuotias! Itsekin ehdin lomailla pari päivää ja jopa yhden niistä osasin ottaa aivan iisisti. Tai no, kyllä mä siivosin, mut sen jälkeen otin loppupäivän iisisti. Jos miehellä on vapaapäivä hän kyllä osaa ottaa sen omakseen eikä varmasti vahingossakaan tiskaa eikä tee mitään muutakaan hyödyllistä. Korkeintaan vaihtaa vessapaperirullan loppuneen tilalle. Jos mulla on vapaapäivä, niin mun pitää aina ensin tehdä jotain ennen kuin oon ansainnut laiskotella. Vaativa, minäkö? Pitäs ottaa miekkosesta mallia.

 

Olen koettanut ottaa lasta mukaan ruoanlaittoon. Koska sitä ruokaa on nyt vaan tehtävä joka päivä ja lähes joka päivä löydän itseni tilanteesta, jossa keitän soppaa oikealla kädellä ja koetan vasemmalla estää touhuavan 2-vuotiaan energiapurkausten kohdistumista haitallisiin kohteisiin. Varsin yleistä on, että laps tahtoo auttaa ja ennen kuin ehdin päästää pihahdustakaan tai kääntää katsettani on käsi käynyt jauhopurkilla tai napannut raa'an kanafileen leikkuulaudalta. Laps on luonteeltaan todella impulsiivinen ja tuumasta toimeen -tyyppi. Myöskään ruoan odottaminen nälkäisenä ei kuulu vahvuuksiin. Niinpä se ruoanlaittoon osallistuminen voisi pitkällä tähtäimellä olla varsin hedelmällistä. 2-vuotias osaa jo kattaa lautaset ja ruokailuvälineet pöytään. Kerran on hajotettu kippo, mutta mitäs pienistä. Viime viikolla me tehtiin pannaria. Laps sai vatkata kanamunat ja jauhot, yhdessä laskettiin montako desiä laitetaan mitäkin. Ripoteltiin suolaa ja maisteltiin välillä taikinaa. Kerran tehtiin myös pitsaa, laps levitteli tomaattimurskat ja kevensi täytteiden määrää parempiin suihin jo ennen paistoa :) Veitsen käsittelyä en aio vielä opettaa, viitaten impulsiivisuuteen ja erittäin nopeisiin älynväläyksiin. Mitä muita lapsikokkiystävällisiä ruokia sitä keksisi?

 

Laps toimii myös pyykkipoikana, kantaa märät vaatteet koneesta tasolle josta mama ripustaa ne kuivumaan. Osaa myös ponnekkaasti ravistella vaatteet suoraksi (eli pitkin poikin pesuhuonetta:D). Juoksutan lapsella myös likaisia vaatteita pyykkikoppaan. Mutta se toimii vain alakerrassa, yksi en vielä päästä lasta portaisiin.

 

Loman ja levon jälkeen tuntuu työntekokin taas astetta mielekkäämmältä. Toivotaan vireen säilyvän, edes pari päivää :D

äidin päiväkirja

Lokakuu on heitellyt minua pitkin ja poikin Suomen maata. Reissaaminen, ruokavalion noudattaminen ja kaamosväsy ei sovi yhteen. Silti olen ylpeä siitä, että olen jatkanut ruokavalion seuraamista pian neljä viikkoa ja syönyt kurinalaisesti noin 4/5 ateriasta. Herkkuja olen syönyt yhteensä kolme kertaa. Palan ystävän synttärikakkua. Ja viime perjantai-illan kunniaksi muutaman rivin (3!) suklaata. Lauantaiaamuna oli ihan mahdottoman krapulainen olo ja hedari lähes koko päivän. Veikkaan, että se johtui tosta suklaasta tai siis sen sisältämästä sokerista. Ja makeanhimo oli myös palannut, kärsin siitä koko lauantain! Seuraava ihmiskoe tullaan toteuttamaan pienemmällä määrällä tota syntistä herkkua :P

 

Katkonaisten viikkojen ja kilometrien takia liikunta on taas jäänyt aivan olemattomiin. Pari lyhyttä kävelylenkkiä olen päässyt tekemään, lihaskuntoa en ollenkaan ja sen kyllä huomaa. Täytyy korjata tilanne jossain kohtaa.. En oo enää nuori, mun selkä tarttee säännöllistä harjoitusta.

 

Tällä viikolla aion pitää pienen loman ja viettää laatuaikaa kotosalla. Lapsen ja itseni kanssa.

 

Tästä blogista on muuten pikkuhiljaa tullut äidin päiväkirja, lapsen asiat on sivuroolissa :) Tuntuu etten halua enää jakaa yksityiskohtia lapsen elämästä, koska hän on jo itsenäinen persoona eikä niin kiinteästi osa minua. Koen ettei minulla ole oikeutta kertoa kaikkea. Keskityn siis omaan rooliini ja omiin tuntemuksiini. Hyvä näin <3

 

 

Herkkupaloja

Oh nou, huomaan että ruokavalion noudattaminen tekee kulinaristin elämästä erittäin tylsää :D Viimeksi himoitsin juustoja, nyt himoitsen suklaata ja rasvaa. Säntillisen aamupalan jälkeen valmistin itselleni levyn raakasuklaata (kaakaojauhe, kookosöljy, kuivatut marjat, kookoshiutale, riisikakun murusia ja lusikallinen intiaanisokeria). Ja kylläpä vaan sokeri maistui makealle :) Eikä ees harmita, totaalikieltäytyminen ei vaan ole mun juttu. 

Oman ruokavalion myötä myös lapsen herkuttelu on vähentynyt. Se jos mikä on hyvä juttu. Liian helposti tuli annettua lapsellekin pala pullaa tai muita herkkuja. Nyt me on herkuteltu cashew-pähkinöillä, päärynällä ja viinirypäleillä. Tuohon komboon kun lisäisi vielä aurajuuston, niin ooh (kuola valuu .. )

Voi olla, että olen jättänyt dieetin annoskoot liian pieniksi, koska viime päivien rasvahimotukset ovat iskeneet niin kovalla kädellä. Mutta ei mulla tällä kertaa muuta. Lapsonen kärsii edelleen flunssasta :( Kyllästyttää jo tämä kotona kökkiminen. Ens viikonloppuna vois ehkä kylästelläkin tai jotain .. 

Viikkopäivitys

Ruokavaliota on nyt suunnilleen viikko takana. En ole lipsunut herkutteluun kertaakaan, mutta täytyy tunnustaa että olen _soveltanut_ jo melko monta kertaa (Soveltaminenhan on täysin eri asia kuin lipsuminen ;)). Löysin jääkaapista puolikkaan koskenlaskija -palan ja pitihän se tietysti käyttää ruoanvalmistukseen. Täysjyväspagettia jauheliha-sipuli-koskenlaskijakastikkeella. En vaan raskinut heittää sitä juustoa menemäänkään, enkä jaksanut tehdä itselleni täysin eri ruokaa kuin pojille. Toisena päivänä tein kana-porkkana-kaali-sipuli-täysjyvänuudeli-wokkia ryyditettynä kookos-kermalla. Hyvää tuli ja kasviksia oli yli puolet (seli-seli). Tämän ruoan lisänä taisi mennä vielä vihreä pirtelö joten tilanne balanssissa.

 

Tänään ruokavalion noudattaminen on taas ollut tyyliä - elä nyt syö sit ihan mitä sattuu - koska reissupäivä. Pakkasin aamupalaksi mukaan ruisleipää leikkeleellä, aamupäiväkahvilla ruisleipää lohella ja kanamunalla, lounaaksi kasviskeitto ja salaatti, välipalana taateli-pähkinäpatukka ja banaani, iltaruoaksi lohta ja salaattia + pari nachoa ja salsaa. Leivän lisäämisen huomaa kyllä olossa. Ja sen, että lounaalla oli aivan liian vähän proteiinia. Olisi hyvä jos oppisi korvaamaan osan leipäaterioista sillä rahkalla...

 

Kermaiset maut ja juustot ovat ne, mitä olen viime päivinä kaivannut eniten. Makeaa ei ole ensimmäisten päivien jälkeen edes tehnyt mieli. Esim. tossa hotellihuoneen pöydällä odottava marianne ei kutsu mua yhtään. Olo ja energiataso on ollut ihan hyvä. Mielenkiinnolla odotan, palaako sokerinhimo takaisin ja mikä onkaan seuraava kielletty hedelmä josta luopuminen teettää tuskaa.. Geisha-konvehdista näin muuten yks yö unta :D

 

Poikanen on sairastellut jälleen ja ollaan pidetty räkänokkaa kotihoidossa. Toivottavasti laps ehtisi nyt toipua rauhassa ettei mene koko syksy aivastellessa :/ Harmittaa pienen puolesta, vaikka kovin vähän tuo tauti häntä itseään näyttää hidastavan ..

Ruokavalion aloitus

Päätin tosiaan aloittaa sen ruokavalion torstaina, kesken päivän heti kun asiasta kirjoitin. Aloittamisen siirtäminen seuraavaan päivään ei olisi toiminut, sillä tiedossa oli heti reissupäivä ja hyvä tekosyy lipsua suunnitelmasta. Kävin siis torstaina töiden jälkeen hakemassa kasan raejuustoa, rahkaa ja vihanneksia, kanamunia, kanaa, kalaa, avokadoa ja niin edelleen. 

 

Reissuaamuna mulle ei ikinä maistu kunnon aamupala, joten korvasin puuroaamiaisen ruisleivällä (päällä avokado+leikkele). Lounaaksi löysin salaattibaariin, kävin kokoustamassa ja paluumatkalla jouduin jälleen smoothiebaarin puuttuessa reitiltä turvautumaan ruisleipään. Illalliseksi taisin syödä kalaa ja vihanneksia. Iltapalaksi appelsiinin, koska oli pieni makeanhimo :D

 

Lauantaina kotioloissa noudatin ohjeita lähes täsmällisesti. Kävinpä salillakin jumppailemassa ja tarkistamassa lähtöpainon kokeilulle -> 62,5 kg. Huomasin selkeitä vieroitusoireita sokerista. Saman tapaisia kuin kofeiinin puute, ei mitenkään ylitsepääsemättömiä, mutta ilmassa pientä ärtymystä ja ärsyttävää näläntunnetta vaikka vatsa olikin täysi.

 

Sunnuntai on tähän mennessä mennyt suunnilleen oppikirjan mukaan. Dieetin ruokamäärät tuntuu tosi suurilta, jos niitä vain noudattaa. Sokerivieroituksen oireita on edelleen ilmassa. Samaan aikaan sattui sopivasti myös pms-päivät, joten itsehillintä on koetuksella :D Oikeasti on hieman säälittävää huomata, miten syömiseen liittyy niin paljon mielen oikkuja. Ravinnonhan pitäisi olla kehoa ravitsevaa ja laadukasta polttoainetta, silti mieli niin usein valitsee omenan sijasta suklaapatukan. Kieroutunutta. Ja toisaalta myös opittua. Vielä joskus 10 v sitten mä noudatin edelleen lapsuudessa opittua karkkipäivää. Enkä koskaan ostanut kotiin mitään pullaa tai jäätelöä. Pikkuhiljaa herkuttelusta on tullut jokapäiväistä. Ihan kuin ei pärjäisi ilman sitä suklaapalaa..

 

Olo on virkeä. Salin jälkeisenä iltana tosin sammuin jo lasta nukuttaessa :D Vatsaa ei turvota yhtään. Olo on kaikin puolin hyvä, mutta odotan innolla tän sokerihimon laantumista :P Ruokavalion noudattaminen on ollut miellyttävää, koska se sisältää jo valmiiksi paljon niitä ruoka-aineita mistä pidän. Ainoastaan ne huonot elementit on jääneet pois.

Never say never

Lueskelin pari päivää sitten mielenkiintoista liikuntablogia ja löysin hyviä ja tehokkaita kotijumppaohjeita. Piti tietysti heti päästä kokeilemaan ja kaks päivää on nyt ollu kylkiluiden välilihaksetkin kipeinä :D Huippuja liikkeitä, ehdin tehdä 3 x 7 min patterin ja sen jälkeen oli kyllä ihan mehut pois.

 

Höpötin miehelle noista ohjeista ja totesin, et voisin alkaa tollaselle kuntokuurille, mutta ruokavalion noudattaminen ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Palasin kuitenkin niihin ruokaohjeisiin vielä jonkun kerran. Ja jonkun kerran uudestaan. Mietin omaa syömistäni viime aikoina ja omia energiatasoja. Ehkä se olisi kokeilemisen arvoinen juttu? Tuollaisella ruokavaliolla voisi olla positiivisia vaikutuksia mielellekin. Ja käytännön kannalta - joka päivä on kuitenkin syötävä, jos kaipaan muutosta niin se on paljon helpompi toteuttaa ruokavaliolla kuin 6 x viikossa treenaamalla.

 

En ole koskaan ollut varsinaisella dieetillä. Välillä kuntosali-innostuksen ollessa huipussaan olen popsinut tavallista enemmän raejuustoa ja kanamunia, viime vuonna kotiäitiyden päätyttyä olin hetken herkkulakossa. Mutta ihan kunnon dieetillä ohjeineen, rajoituksineen - en koskaan. Itsekurin tarkastelun näkökulmasta alkoi myös houkuttaa kokeilla ..

 

Olen ihan normaalipainoinen, joten varsinaista laihduttamisen tarvetta ei ole. Odotukset kohdistuvat ennen kaikkea energiatasojen ja yleisen vireystason nostamiseen. Jos siinä sivussa pehvalle tapahtuu jotain, niin se on vain plussaa. Lisäksi odotan, että pääsisin herkuttelun tarpeesta eroon. Huomaan todella usein esimerkiksi työpaikkalounaan jälkeen kaipaavani suklaapalaa tai muuta makeaa katkaisemaan nälän tunnetta. Ruokavaliossa se on hoidettu lisäämällä yksi hedelmä jokaiselle lounaalle :)

 

Aion ottaa kahden viikon kokeilujakson. Pienin helpotuksin - viikonloppuna sallitaan yksi (1) retkahdus. Viinilasin, suklaapalan tai jonkun muun muodossa. Raportoin kokemuksista, blogi on hyvä takapiru ;)

Uusi aamu

Pitäisikin kirjoittaa useammin. Se on siivouksen ohella paras tapa järjestellä ajatuksia. Maailma ei tänään näyttänyt lähellekään niin pahalta kuin toissa yönä.

Maanantai ja mikä parasta, unohdin työpaikan avaimet kotiin. Vein lapsen hoitoon, mutta sen jälkeen palasinkin kotiin pitämään etäpäivää. Onneksi on työ joka suo siihen mahdollisuuden. Lounasaikaan ehdin käydä rauhassa yksin suihkussakin. Yksin kotona on ihan nasta fiilis, pitkästä aikaa :) 

Viime viikolla löydettiin lapsesta hampaan jäljet :o Laps ei osannut sanoa kuka häntä on puraissut, mutta epäilykset kohdistuivat tiettyyn hoitokaveriin. Hoitotäti epäili samaa, on kuulemma purrut muitakin. Mutta kun meidän laps ei valita. Välillä tuntuu, että lapsella on poikkeuksellisen korkea kipukynnys, itku tulee vasta todella suuresta kolhusta ja pikkumustelmat ei tunnu missään. Ei kuulemma myöskään välitä toisten lasten tönimisistä eikä läpsimisitä. Välillä tulee harmi jos tavara viedään kädestä, mutta muuten ei tunnu pienistä harmistuvan. Toisaalta hyvä, jos sellainen ei lasta horjuta, mutta toisaalta .. Pitää jutella lapsen kanssa hieman itsensä puolustamisesta. Mulle tuli ihan pala kurkkuun kun mietin, että lasta puraistaan eikä laps osaa siihen edes mitenkään reagoida :/ Laps on hoitoryhmässään ainoa, jolla ei ole sisaruksia. Joten voi olla, että elämänkoulu on niiden muiden kohdalla jo erilailla opettanut toisaalta pitämään puoliaan, toisaalta kiusaamaan :/ 

Talvi. Se kolkuttelee jo oven takana. Heräilin tässä ajatukseen talvivaatteista ja loskakelin kengistä. Lähimarketista oli jo kaikki Vikingit sun muut goretexit loppu pienissä koo'issa (apua miten toi kirjoitetaan?!). Täytyy käydä jossain erikoisliikkeessa tutkaileen, hyvät kengät on kuitenkin aika tärkeä osa talvivarustusta. Haalareita on saatu serkuilta, mutta yhden vedenpitävän mallin aattelin vielä hankkia käytettynä. 

Pohdintoja elämästä

Edellisessä kirjoituksessa kuvattu kauhujen yö paljastui muutaman päivän jälkeen korvatulehdukseksi. Hurraa hoidon aloitus ja kiertävät pöpöt \o/ Käytiin lääkärissä, kun oli mennyt muutama huono yö lisää ja 2/4 perhepäiväryhmästä oli antibioottikuurilla. Hassua, ettei korvatulehdukseen liittynyt lämpöilyä ollenkaan. Olihan se laps lopulta tukkoinen ja flunssainen, mutta jotenkin hankala erottaa milloin on kyse tavallisesta flunssasta ja milloin se menee korviin asti. Lääkärin mukaan tulehdus ei ollut ihan tuore, paska-mutsi-fiiliksissä sit mietin, että kuinkahan kauan pikkumuru on ehtinyt kärsiä ennen kuin äiti tajuaa käyttää lääkärissä :P Meillä kun noita huonoja öitä tuntuu olevan tämän tästä, niin ihan jokaisesta ei viitsisi lääkärille kuskata. 

Viime yö oli kauhujen yö taas minun päässäni. Puolisosta paljastui muutama valkoinen valhe ja se sai aikaan ajatuksen juoksun, mistä kaikesta muusta hän onkaan mahtanut jättää kertomatta. Puoliso ei tietenkään ollut kotona katkaisemassa mielikuvitukselta siipiä ja siinä minä velloin epätietoisuudessani ja pohdin syntyjä syviä aamuyön pitkinä tunteina. 

Luottamus on kummallinen asia. Kun se horjuu, se horjuttaa sekä mennyttä että tulevaa. Se saa epäilemään ovatko asiat sittenkään sitä mitä ne ovat näyttäneet olevan? 

Mun biologinen kello tikittää niin että se kuuluu varmaan naapuriin saakka. Eikä se helpota yhtää tätä tuuliviirifiilistä. Joskus alkukeväästä olin ihan valmis lähtemään tästä suhteesta. Keväällä hain itselleni jutteluapua, sen voimin ja kesäloman suoman helpotuksen myötä asiat näyttivät jo valoisammalta. Mutta nyt tuntuu, että korttitalo huojuu taas. En tiedä voiko kaksi tällaista tuittupäätä koskaan saavuttaa seesteistä suhdetta, mutta ihan oikeesti olisi mahtavaa jos kykenisi varauksetta luottamaan puolisoonsa. 

Syyskuu

Syyskuun kunniaksi ilmoittauduin aloittamaan uutta harrastusta. Lisää liikuntaa olkoon syksyn teema. Joka kerta Bodybalancen loppurentoutuksessa mietin, että täällä pitäisi ehdottomasti käydä useammin. Tuumasta toimeen siis. Vähemmän Netflixiä, enemmän liikuntaa :) Kotiin tuli hankittua sellainen pilatesrulla, jolla voi huoltaa lihaksia. Pienen avustajan kanssa sitten yks päivä rullailtiin yhdessä ja nauraa räkätettiin kun pienempi ei millään meinannut pysyä rullan kyydissä. Mukkelis makkelis vaan ja kuperkeikkaa perään :D

 

Myös laps pääsee aloittamaan ensimmäistä harrastustaan, me mennään syksymmällä taaperosirkukseen. Se on kerran viikossa ja kestää muutaman kuukauden. Ei haluttu vielä aloittaa koko lukuvuoden kestäviä harrastuksia. Luontaisen sirkuspellen elkeet, katsotaan mihin ne jalostuu ;)

 

Arkiaamut oli hetken aikaa katastrofaalisia. Laps alkoi kiukutella ja itkeskellä jo kotona ja nyyhkytti koko automatkan hoitoon. Draama huipentui hoitopaikan eteisessä suoritettuihin itkupotkuraivareihin. Ei auttanut kuin jättää huutava lapsi taakseen ja lähteä töihin, tippa linssissä :'( Mitä pidempään jäi lasta lohduttamaan, sen pidempään sitä huutoa jatkui. Kun ovi sulkeutui, laps kuulemma lähti leikkimään muutaman minuutin kiukuttelun jälkeen, eikä ollut sitten päivän aikana sen kummemmin pahalla päällä. Juoksi iloisesti vastaan kun tultiin iltapäivällä hakemaan. Selkeästi siis poti eroahdistusta, joka purkautui vain minuun ja mieheen. Kumpikin sai saman kohtelun osakseen.

 

Iltaisin juteltiin lapsen kanssa hoitoon menosta ja siitä, miten mukavaa siellä hoitopaikassa on. Ja muistutettiin, että äiti ja isi tulee hakemaan. Ja voidaan siinä aamusella halia ja pusutella ja toivottaa toisillemme hauskaa päivää. Ja sitten äiti kyllä tulee hakemaan rakastaan kotiin. Ja kotona tehdään jotain kivaa. Grillataan tai käydään kirjastossa. Jne. Muutaman päivän tsemppimeininki teki tehtävänsä. Tänään - maanantaista ja kurjista yöunista huolimatta - riisuttiin eteisessä vaatteet ja laps juoksi iloisesti leikkimään. Ihanaa <3 Kiukuttelu-takapakkia kesti reilun viikon. Toivotaan että tämä reippailuvaihe kestää hetken pidempään.

 

Ja voihan kuuhulluus. Viime yö meni sekä minulta että poikaselta ihan pyöriessä. Jossain vaiheessa yötä vaihdettiin sohvalle nukkumaan, kun tuntui että makuuhuoneessa kaatuu seinät päälle. Kello löi jotain päälle 03 eikä silmäystäkään unta. Laps nukkui niin levottomasta että havahduin vähän väliä siihen, kun jalka tai pää kopsahtaa sängyn laitoihin. Oliko vika sitten kuunkierrossa vai uudessa isojen poikien sängyssä, sitä emme koskaan saa tietää. Eka yö uudessa sängyssä sujui ihan hyvin, mutta tämä toinen meni kyllä aivan penkin alle. Sohvalta käsin tuijoteltiin hetken kuuta ja tuhistiin sitten siinä aamuun asti ihan liki, kylki kylkeä vasten <3

Vastaus haasteeseen :)

Haasteita ei olekaan kiertänyt vähään aikaan :) Näistä tulee jotenkin lämpimästi mieleen teinivuosien ystäväkirjat ja slämyt, oi niitä aikoja. Kiitos haasteesta korvapuustitytölle ;)

Säännöt menee näin:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 

11 Faktaa

1. Tykkään sinapista, laitan sitä leivälle

2. Katson (salaa) Gossip Girliä

3. Harrastan penkkiurheilua aina kun on isoja kansainvälisiä kisoja meneillään (go susijengi!)

4. Olin lukiossa kasvissyöjä

5. Söin tuolloin enimmäkseen pinaattilättyjä ja ranskalaisia sinapilla :D

6. Rakastan lyhtyjä ja kynttilöitä

7. Haaveilen hitaammasta maaseutuelämästä

8. Olen melko impulsiivinen kaikki-mulle-heti-nyt -tyyppi

9. Liikutun helposti, jopa urheilua tai Gossip Girliä katsoessa :')

10. Värjäsin hiukset viimeksi 2 v sitten

11 kysymystä minulle:

1. Mikä on ihanteellinen lapsilukusi?

 ** 2 tai 3

2. Mitä ruokaa et osaa laittaa, mutta haluaisit osata?

** Mureaa uunilihaa ja kastikkeita (osaan vain kylmiä kastikkeita tai tomaattikastiketta)

3. Luottomeikkisi?

** mineraalipohja, aurinkopuuteri, ripsiväri, kulmavaha - tai pelkästään trendikkäät pöllölasit B) 

4. Urheiletko?

** Ryhmäliikuntaa, hyötyliikuntaa ja kuntosalia pari kertaa viikossa

5. Minne olet matkustanut ulkomaille?

** Aasia, Etelä-Amerikka, puolen tusinaa Euroopan maata, Uusi-Seelanti

6. Mikä on suosikki juhlasi?

** Synttärit !? En mä tiiä ..

7. Romanttisin teko, joka sinulle on tehty?

** Aika kurjaa etten muista. Ei yksinkertaisesti tule mitään erityistä mieleen. Arkiromantiikka roks :)  

8. Minkä kategorian blogeja luet?

** Muotia, Mammaa, Lifestyleä. Seuraan joitakin Indiedays -blogeja sekä lukulistani mammablogeja

9. Parhaimmat puolesi?

** Empaattinen, kuunteleva, fiksu ja määrätietoinen

10. Lapsuuden paras tv-ohjelma?

** Muumit <3 

11. Haluaisitko muuttaa jotakin tämänhetkisestä elämästäsi?

** Romantiikkaa neljä tähteä kiitos <3 <3 <3 <3 

Haastekysymykset: 

1. Minkä harrastuksen haluaisit/aiot aloittaa?

2. Mitä tänään syötäisiin?

3. Montako mekkoa omistat?

4. Toiveammattisi lapsena?

5. Milloin kävit viimeksi kirjastossa ja mitä sieltä lainasit?

6. Paras / pahin muistosi koulun liikuntatunneilta?

7. Mitä toivoisit joululahjaksi?

8. Inhokkiruoka?

9. Kauanko olet blogannut?

10. Sukkiesi väri?

11. Oletko säilyttänyt omia lelujasi / vaatteitasi lapsellesi? 

Haastan seuraavalle kierrokselle: Lydas, Alice ja Paloma

Kiitos haasteesta ja kiitos haastetuilla jos jaksatte mukaan :) 

Pikkuisen takapakkia

Nyt se pikkuinen takapakki sitten tuli. Tänään piti viedä hoitoon kyynel silmässä, äitiä ei olisi millään päästetty lähtemään. Kyynel tuli itselläkin :'( Tänään haen pikkumurun aikaisemmin kotiin.

 

Murunen on nukkunut viime aikoina ihan hyvin. Täysin ehjiä öitä ei kyllä ole vielä montakaan, mutta en osaa enää stressata muutamasta aamupuolen havahtumisesta tai ylimääräisistä peittelyistä. Viime yönä laps heräsi unestaan siinä 23 maissa kun itse kömmin sänkyyn ja huuteli hoitajan nimeä. Hoitajasta on tainnut tulla jo pienelle tärkeä <3

 

Mulla on pahoinvointia. Eikä se johdu vauvasta vaan jostain stressistä, joka kiristää niskoja. Stressinsietotaso on kyllä aivan olematon nykyään. En millään jaksaisi esimerkiksi samanlaista työnkuvaa mitä tein ennen äitiyslomaa. Itsesuojeluvaisto? Perheen suojeluvaisto? Vai puhdas laiskuus? Ei, kyllä sen on pakko olla biologista, mun aivoista on vaan sulanut se terävin kärki.

Väsyneitä mutta onnellisia

Me ollaan niin onnekkaita ettei itsekään sitä tajuta. Ihana poika, koti ja työ, palaset paikallaan. Huolet ovat maallisia, jos niitäkään. Väsymys tekee välillä taikojaan, se saa mielen mustaksi ja sanat kiukkuisiksi. Tällä viikolla lupaan tehdä parhaani ja mennä ajoissa nukkumaan. Lupaan miettiä iltaisin ääneen, mistä kaikesta olenkaan ollut tänään kiitollinen.

 

Näin viime yönä unta, että meni lapsivesi. Olin kovin huolissani, koska vatsa ei ollut järin suuri. Oh my, vauvakuume tulee jo mun uniin.

 

Poikanen on ollut hoitopaikassaan tähän asti kuin enkeli. Ryhtyi syömään oikein mallikkaasti ja on nukkunut päiväunetkin paremmin kuin kotona. Ounastelen takapakkia, mutta siihen saakka nautin tästä huimasta fiiliksestä, kun voi aamulla lähteä luottavaisin mielin töihin tietäen, että pienikin tuntee olonsa luottavaiseksi ja kotoisaksi <3

Uusi arki

Poikanen aloitti perhepäivähoidossa. Hoitaja tuntui oikein mukavalta ja lapskin otti hänet heti omakseen, kuljetti kädestä pitäen mukaan leikkeihin <3 Ensimmäinen totutteluviikko meni hyvin. Tällä viikolla pitäisi sitten harjoitella jo päiväunille jäämistä ja syömistä yhdessä muiden kanssa. Harjoitteluviikolla ei ollut vielä ruoka oikein maistunut.

 

Parin viikon päästä vietetäänkin sitten 2v synttäreitä. Kutsutaan ystäviä ja sukulaisia parisen kymmentä ja toivotaan, että sää suosii myös pihalla kahvittelua. Yhtään lelua en kyllä toivoisi, voiskohan sitä laittaa kutsuun pyynnön, että tuokaa jotain syötävää :D Noh, viedään sitten vintille osa leluista jäähylle ja vaihdetaan taas kun uudet lelut alkaa kyllästyttää. Täytyy kyllä ihmetellä sitä värikkään muovin määrää, mikä meillekin on tässä 2 v aikana kertynyt. Harvoja leluja on itse hankittu. Alkukesästä tuli ostettua muutamia hiekkalapioita, mutta kaiken muun ovat mummi ja muut sukulaiset pihaan kantaneet :)

 

Ollaan käyty muutaman kerran mustikkametsässä. Laps on jaksanut reippaasti menossa mukana. Tunti - pari kerrallaan, muutama litra mustikkaa, ämpärillinen käpyjä ja mustikkaiset nassut ja tassut. Mustikka on mun lemppari <3 Pääsen melkeinpä korkeampiin tiloihin kun saan olla metsässä kädet mustikkamättään kimpussa. Metsäläinen mikä metsäläinen, minkäs sitä luonnolleen mahtaa ;)

 

Viikonlopuksi suunnataan taas vaihteeksi mökkeilemään. Toivon löytäväni sieltä lisää mustikkaa ...

Kuumeilua

Matkakuume, remonttikuume, puutarhakuume eikä vähäisimpänä vauvakuume. Niin, kesäloman aikana rauha ja rakkaus laskeutuivat taloomme. Ja niiden kylkiäisenä viheliäinen vauvakuume. Selaan salaa iltaisin vauvablogeja, eikä se helpota vaivaani ollenkaan.  

 

Mutta miten ihmeessä sen vauvakuumeen saisi tartutettua puolisolle? Vaihdanko vaivihkaa tv:tä perhekanavalle, ruokakaupassa johdattelen pikkuisten vaatteiden ohitse, opetanko lapsen hoitamaan ja hellimään nukkea, kehun puolison luontaista isyyttä (!!)

 

Miehiin taitaa kuitenkin parhaiten tepsiä suora puhe ja suora toiminta ;) Katsotaan nyt, montako vuotta joudun suostuttelemaan..

Hoitopaikka

Äitiä jännittää niin suunnattomasti. Pienen vauvani on tarkoitus aloittaa hoidossa ensi viikolla. Saimme paikan yksityisestä perhepäivähoidosta n. 5 km päästä kotoa. Ei olla vielä päästy tutustumaan, joten lopullinen päätös paikan vastaanottamisesta täytyisi tehdä ensi viikolla. Saimme myös kunnallisen paikan, noin 100 lapsen päiväkodista 10 km päästä kotoa (mutta työpaikan lähettyviltä). Enkä ole vielä tehnyt päätöstäni hoitopaikasta. Miten voisinkaan, kun kumpaankaan ei ole päästy tutustumaan kesälomakauden vuoksi.

 

Alun perin olin kovasti perhepäivähoidon kannalla, mutta nyt kesän mittaan poikanen on reipastunut niin kovasti, että sopeutuisi varmasti hyvin myös päiväkotiin 12 lapsen ryhmään. Perhepäivähoito tuntuu turvallisemmalta, mutta toisaalta luulen, että lapsonen osaisi myös nauttia siitä, että tarhassa on isommat tilat ja leikkialueet sekä enemmän järjestettyä tekemistä. Moni on suositellut tarhaa, juuri sen vuoksi, että hoitajilla on aikaa tehdä juuri sitä hoitotyötä ja lasten kanssa oloa, eikä ole huolehdittavana mm. ruoanlaittoa tai muita satunnaisia kotitöitä.

 

Logistisesti päiväkoti on ehkä parempi, koska se sijaitsee työpaikan lähellä. Pyörällä kuljettaminen vaan jää pois laskuista, koska kyllä tuo 10 km tuntuu liian pitkältä matkalta istuttaa pyörän kyydissä / pyöräkärryssä.

 

Loppupeleissä hoitopaikkapäätös ratkeaa varmaan siihen, miten hyvin meidän aikuisten eli vanhempien ja hoitajan / hoitajien välinen kemia pelaa. Voi kunpa osaisin paremmin asettua myös lapsen tossuihin ja pohtia mikä on hänen kannaltaan mielekkäin paikka <3

Kesämenot

Mun ihana kesäloma on täällä. Ja sitä on vieläkin jäljellä. Ollaan tehty just niitä juttuja mitä on ollut tarkoituskin - mökkeilyä, rantaleikkejä, vesileikkejä, grilliruokaa, saunakaljaa, juoksulenkkejä, pyöräretkiä ja pikkaisen remppameininkiä.

 

Heti loman aluksi käytiin eläinpuistossa. Reissu meni paremmin kuin hyvin, lapsi jaksoi hyvin kiertää kaikki aitaukset ja nukahti paluumatkalla noin nanosekunti sen jälkeen, kun auto kaartoi parkkikselta kohti kotia :) Me aikuiset syötiin etupenkillä pitsaa suoraan laatikosta. Romanttista <3

 

Mökkireissu meni niinikään paremmin kuin hyvin. Laps tykkäsi kovasti paikasta ja nukkui paremmin kuin kotona. Lomamoodissa koko perhe, kaikki paremmalla tuulella. Poikanen sai myös nukkua isojen lasten sängyssä, näyttää olevan valmis siihen. Kohta taitaa olla aika palastella pinnasänky varaston perukoille.

 

Mökillä oli ranta aivan vieressä. Onneksi oikein turvallinen sellainen, hitaasti syvenevä. Eka iltana laps kasteli vaatteensa pariin otteeseen, kivien heittely oli vaan niin mukaansa tempaavaa, että askel askeleelta poikanen hivuttautui pidemmälle ja pidemmälle. Muka vahingossa oli sitten vedessä napaa myöten. Taisi vesi kuitenkin olla sen verta kylmää, ettei tehnyt samaa temppua enää seuraavina päivinä. Ei edes uikkareissa luvan kanssa mennyt veteen kuin varpaita kastaakseen. Onneksi näin. Ei tarvinnut olla kokoajan sydän syrjällään muistuttamassa veden vaaroista :)

 

Reipas remppamimmi on nyt ansainnut yhden oluen. Ah, niin ihanan keski-ikäistä keskiluokkaista kesälomaa. Loving it.

Hei heinäkuu ..

.. minä täällä. Toisitko tullessasi 5 - 10 astetta lisää lämpöä. Ostin nimittäin ihanat bikinit ja haluan esitellä niitä kaikille. Tällä kelillä siihen ei oikein ole mahdollisuutta. Tahtoisin myös rannalle ja uimaan pikkutenavan kanssa. Niin ettei saada keuhkokuumetta sen seurauksena. Hieman lämpöä tähän kesään, muuta en nyt pyydä. Kiitos.

 

Mä oon edelleen töissä. Miksi mä aina joustan. Olisin joskus itsekäs ja tekisin niin kuin musta tuntuu hyvältä. En jäisi töihin muiden ihmisten tekemättömien asioiden vuoksi. Lähtisin lätkimään, kuten muutkin. En olisi niin kiltti ja typerä. Olisin ihanan itsekäs.

 

Pikkuinen kasvaa ja oppii uutta. Juttelua tulee enemmän ja enemmän, mutta ihan yksittäisiä sanoja tai tavuja edelleen. Lauseiden muodostus on vielä kaukana edessä. Juhannuksen aikaan nähtiin paljon kavereita. Oli ihana huomata, miten laps osasi jo leikkiä toisten lasten kanssa ja oli selvästi aiempaa kiinnostunut muista pikkutyypeistä. Helpottaa huomattavasti kylästelyä, kun lapset alkavat viihdyttää toisiaan. Saatetaan hetkeksi saada kaikki aikuiset kahvipöytään yhtä aikaa :)

 

Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka paljon vanhemmuus on luopumista. Luopumista itsestä, luopumista omista tarpeista. Tilalle olen tietysti saanut niin paljon, etten edes osaa sitä sanoin kuvailla. Olen saanut oppia hetkessä elämisestä ja pienten asioiden kuten pikkukivien hämmästelystä. Luopumisen tiedostaminen on kuitenkin jäänyt taka-alalle, ajoittain olen kummastellut sitä tunnetta, kun päivän päätteeksi ei malta mennä nukkumaan, päivä tuntuu epätäydelliseltä. Nukkumaan ei malta ennen kuin on tehnyt jotain tarpeeksi omaa. Lakannut vaikka kynnet. Pieni juttu, mutta vain minua varten. Niille pienille jutuille - vain minua varten - on niin kovin vähän aikaa. Tässä asiassa ei auta olla itsekäs. Muuten saa huomata, että pieni on jo iso, ja on käyttänyt kultaisen lapsuuden ensi hetket omien lakkaamattomien kynsiensä voivotteluun.

 

Voi elämä. Minne vietkään. Tee se hellästi ja päättäväisesti.

 

Nyt on aika lähteä lomalle. Kiitos ja näkemiin. Tervetuloa lomasää.

Kesälomalle, pliis

Missä on mun pieni vauva. Olen pari päivää vähemmän läsnä ja toinen on oppinut monen monituista uutta asiaa. Uusia sanoja (tavuja) joita äiti ei ymmärrä, uusia vitsejä ja hekotuksen aiheita. Uusia kokemuksia ja leikkipuistoja. Niisk. Mäkin haluun jo lomalle <3

 

Töissä on hirmuinen loppukiri meneillään, monen monituista juttua olisi saatava pakettiin ennen loman aloitusta. Ja mitä minä teen, päivitän blogia. Hupsu minä.. Ruoskin itseni ja luovat ajatukseni nyt liikkeelle *Räiskis*

 

Mun lomakammassa on enää neljä piikkiä. Ihanaa <3 <3

 

 

 

Hengissä edelleen

Ei vaan ole aikaa kirjoittaa. En juuri käytä tietokonetta virka-ajan ulkopuolella, surffailu hoituu kännykällä mutta sillä ei viitsi päivittää. Harvemmin kommentoidakaan, harmi. Tahto kommunikointiin ja ajatusten vaihtoon on kova, tässä elämäntilanteessa kun harvoin tutustuu yhtäkkiä uusiin tyyppeihin tai tapaa päivittäin ystäviä. Harmi sekin. Mun unelma olis samanhenkinen naapuri. Jonka luo vois tupsahtaa kylään, tosta noin vaan kun siltä tuntuu. 

Töissä on riittänyt tekemistä, hieman stressinpoikastakin, mutta onneksi sen saa hyvin nollattu pidennetyllä viikonlopulla. Kotona olossa parasta on laps ja kesä. Ja jalkapallo ja puisto ja kiikku ja lintujen bongailu. Meillä on sellainen kirjat Linnut äänessä, jota laps mielellään selaa ja kuuntelee. Suosikit on selkeät, pöllöt ja tikat huvituttaa eniten :) Hyvin laps myös tunnistaa suosikkinsa ja osaa matkiakin niitä :D

Viime vuoden hoitovapaan (ja osittain myös työkiireiden takia) mulla on vaan 3 viikkoa kesälomaa. Se tuntuu turkasen lyhyeltä pariin aiempaan kesään verrattuna, mutta aion silti tehdä juuri niitä ja vain niitä asioita mistä tykkään. Mökki, eläinpuisto, kotipiha, siinäpä ne lomailun peruselementit. Tuskin maltan odottaa. 

Eräs aamu heräsin selkä kipeänä ja havahduin, että itsestä täytyy pitää huolta. Hyvä muistutus, onneksi kipu hävisi aamun aikana, mut ensimmäiseen puoleen tuntiin piti todella varoen nostaa lasta ja varoa nopeita liikkeitä. Mikä lie unikramppi, mitään erityistä en ollut tehnyt edellisinä päivinä, mutta siinä se taika varmaan olikin. Nyt sitä liikettä. Ja lepoa. Sopivasti. Ja lasi viiniä. Nyt. 

Laps nukkuu, unet on parantuneet, mutta takapakkiöitä on edelleen. Parhaimpina öinä on selvitty yhdellä aamupuolen herätyksellä 05 - 06 maissa ja unia on jatkettu siitä 07 saakka. Tipusen askelin. Askel kerrallaan. Meillä nukutaan kohta autuaan hyvin. Varsinainen unelma sekin <3 

Unelmana on myös mökki. Aloitetaan vuokraamalla ja mutustelemalla ajatusta. 

Pieni unelma on myös pikkusisko. Mutta parisuhde ei ole siihen valmis. Meidän suhde on melkein kuin telakalla työn, opintojen ja öisin heräilevän lapsen takia. Uskon ja toivon että se tästä jälleen virkoaa. Aikansa kutakin. Mutta telakalla olo on kuluttavaa. Olen hakenut siihen keskusteluapua ja toivon että mieskin kypsyisi ajatukselle ulkopuolisen avun vastaanottamisesta. 

Unelmia ja toiveita. Myös kiitollisuutta. Koska laps. Se on parasta mun elämässä. 

Äiti on ykkönen

Meillä asuu pieni mamman poika. Eletään vaihetta, jossa esimerkiksi vain äiti kelpaa iltanukutukseen. Äiti on ykkönen ja jos isi erehtyy juttelemaan äidin kanssa liian pitkään, paikalle ilmestyy ultimate-terminator, joka tempoo laatikkoja, heittelee leluja ja taistelee kaikin keinon palauttaakseen täyden huomion itseensä. Imartelevaa? Ehkä vähän. Mutta enimmäkseen aika rasittavaa :D Näissä keskustelutilanteiden huomion-haku-kohtauksissa olen koettanut ottaa poikaan tiukan katsekontaktin ja kertoa, että äiti juttelee nyt isin kanssa, sinä voit odottaa hetken.

 

Jos joskus mennään koko perheen kesken lukemaan iltasatuja makkariin, niin poika työntää isiä kauemmas ja omii mut kokonaan itselleen. Kävin muutama viikko sitten viikonloppureissussa ja yöunet oli sillä aikaa menneet ihan hulinaksi. Tässä on nyt sitten muutama viikko palauteltu yörauhaa takaisin, enkä mä enää uskalla nukkua eri huoneessa pojan kanssa ettei hulinat vaan palaa. Tuleekohan tosta aivan mamman poika. Eikös se isin kanssa lähentyminen pitäisi kuitenkin tulla tässä jossain vaiheessa.. sitä odotellessa :)

 

Laps on alkanut jutella enemmän. Yksitavuisesti edelleen, mutta tavuja on tullut lisää. Eilen taisi myös laulaa jollotella automatkalla. Biisi jäi kuitenkin mysteeriksi, arvaukseni on radiosta kuulunut sugar babes, onhan siinä ihan tarttuva melodia ;)

 

Kevään kunniaksi on ulkoiltu paljon. Laps rakastaa pallon potkimista, liukumäkiä, kiviä ja kukkapenkin tonkimista. Ymmärrys ei vielä riitä siihen, miksi hiekkalaatikolla saa lapioida mutta kukkapenkissä ei :) Täytynee hankkia lapselle pieni hiekkis omaan pihaan, niin saisivat äidin kukat olla rauhassa (jos ne koskaan enää sieltä penkistä nousee kaiken möyhennyksen jälkeen). Pihaan olisi myös rakennettava aita. Turvallisuuden ja mielenrauhan takaamiseksi. Vaikka paljon luotankin lapseen, niin en ihan niin paljon. Vauhtia on alkanut tulla lisää, ja ihan oikeesti saa pistää itsekin juoksuksi jos meinaa ehtiä perään.

 

Vitsit, nykyään kirjotan niin harvoin etten enää muista mitä kuulumisia olen täällä jakanut. Mutta tällaisia jorinoita tällä kertaa. Nyt mä nautin aivan yksin omasta hiljaisesta lounastauosta, kun kukaan ei vipellä jaloissa. Peace.

 

Ps. muistakaa laittaa simat tulelle ;)

Otsikko

Blogger ja windowsphone, katsotaan onko teistä mihinkään :)

Tänään me rapsuteltiin pihaa porukalla. Poikanen tyylikkäissä kurahaalareissaan. Ulkoilu on kyllä yksi niistä jutuista mitä kaipaan kaikkein eniten mammaloman ajalta. Onneksi tulee kesä, ja kynnys uloslähtöön madaltuu, pukeminen ei oo poikasen lempipuuhaa. Toisaalta oon oppinut itse erittäin nopeaksi pukeutujaksi, lähimmät myssyt ja huivit äkkiä mukaan ja menoksi. Ei olla saatu edes peiliä laitettua eteiseen, ei siis ite ees havaitse miten rähjäisenä kulkee pitkin puistojen laitoja, mikä onni :D

Kevät ja valo. Tervetuloa. Mä oon niin teitä odottanut.

Kyttäiltiin trulleja ikkunasta. Vain kaksi seuruetta tuli ovelle asti ja nekin juuri päikkäriaikaan. Onneksi meillä on kuitenkin nuo oksat, voidaan virpoa niillä ihan keskenämme. Poju tykkää loruista ja alkaa selvästi muistaa lauluja ja niihin kuuluvia leikkejä. Mä en ole mikään musikaalinen lahjakkuus, mutta oon päättänyt että lastenlaulujen kanssa en kyllä pidättele vaan jollotan menemään kuulijakunnasta riippumatta.

Edit. typot korjattu läppärillä. Windows phone ei täytä mun tekstinkäsittelyvaatimuksia :) :)

Anteeksi, itselleni

Eräänä kauniina keväisenä aamuna, flunssasta ja univelasta voipuneena palasin mielessäni toissa syksyyn. Ja itkin. Kun vauva oli ihan pieni. Kun minun olisi pitänyt elää vaaleanpunaisessa kuplassa. Kun minun olisi pitänyt olla seesteisen onnellinen ja kiitollinen kaikesta.

Mutta en ollut. Minulla oli hankalaa.

Olimme juuri muuttaneet, mutta edelliset asunnot olivat myymättä. Minun osakkeessani oli ongelmia ja mehevä riita taloyhtiön kanssa. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan pers auki edellisten seikkojen takia. Istuin roskalavalta pelastetussa nojatuolissa ja imetin siinä lastani ensimmäiset 4 kk. Teetin viimeisillä roposillani remontin vanhassa osakkeessa että saisin sen myytyä.

Paras ystäväni oli noin kk ennen laskettua aikaa sairastunut vakavasti. Suretti, suututti ja samaan aikaan teki mieli huutaa ja raivota maailmalle kaikesta ystäväni kokemasta vääryydestä mutta myös omasta itsekkäästä kiitollisuudesta, että se en ollut minä. Niin ristiriitaista.

Vauva ei nukkunut iltaisin. Ennen pikkutunteja. Minua väsytti. Mies meni aikaisin nukkumaan että jaksoi töissä.

Järjestettävänä oli ystävän polttarit ja häät.

Meidän koti ei ollut meidän koti, koska persaukisena ei voi sisustaa ja olin menettänyt suuren osan irtaimistostani edellisen asunnon ongelmien takia.

Sen takia, en ollut parhaimmillani. Mutta se on just fine. Annan sen itselleni anteeksi. Kaikesta huolimatta me selvittiin ja sain olla lapselleni riittävän hyvä äiti. Ei hattaraa, ei höttöä, mutta riittävän hyvä.

Pieni sirkus

Pikkuinen poikanen, 1 v 7 kk.

 

Hän on oppinut tekemään kuperkeikan.

Ja nukkumaan yönsä ilman yöllisiä maitopullohetkiä (viimeisen kahden viikon aikana kerran on turvauduttu pulloon..)

Hän osaa laskea liukumäet itsekseen, menee reippaana vatsalleen jalat edellä alas :)

Tanssii mielellään jotain ihme gorillakuviota, peppu alas, tiukka etukeno ja sit vähän pyöritään ja räppärityyppisesti heilutetaan ylävartaloa ylös alas, jou jou :) En tajuu mistä se on apinoitu, mutta näyttää niin hassulta :) :)

Pujottelee mielellään pikkuautoilla, tekee tunneleita, piilottelee autoja sohvatyynyjen alle tai sohvalla makaavan äipän selän alle

Pujottelee mielellään myös palikoita ja duploja kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, kuten kenkiin, astioihin, sinne sohvatyynyjen alle jne.

Osaa käydä pissalla, mutta harvoin ilmoittaa tarpeesta oma-alotteisesti. Vaatii melkoista vessahätäviestinnän tajua, että pysy rytmissä mukana, mutta sellaisina leppoisina kotipäivinä kun muistetaan pyttyillä säännöllisesti, vaippa säilyy kuivana lähes koko päivän.

Iltarutiinit sujuu lähes leikiten, hampaiden harjaus, kaksi tiettyä kirjaa luetaan äipän sängyssä, sitten valot pois ja vilkutellaan hyvät yöt vielä kaikille makuhuoneen jännittäville jutuille ja mennään omaan sänkyyn. Pehmolelut kainaloon, tuutulaulun hyräilyä, 5 - 10 min ja nukkumatti saapuu vienon narinan säestyksellä.

 

Ja mä olen keksinyt ihan huipun jutun. Facessa liikkuu kaiken maailman lankutushaasteita, niin oon alkanut tekeen 60 s lankkupitoja samalla kun ootan että laps nukahtaa. Minuutin lankku, minuutti lepoa. Mitä pidempään nukahtaminen kestää, sitä timmimpi vatta mulla on kesään mennessä ;) Aikasemmin mä pelailin aina jotain älyvapaata puhelimella, mutta totesin että se ei juuri kuluta kaloreita ..

 

Viime kuukausina oon innostunut taas muutaman vuoden jumppailun jälkeen saliharrastuksesta. Salilla käydessä huomaa vaan ikäväkseen, että keskivartalo ei oo siinä kunnossa mitä se oli ennen raskautta. Joissakin koko vartaloa kuormittavissa liikkeissä huomaan selkeetä toispuoleisuutta ja vaikeutta pitää liikettä kasassa. Höh. En oikein tiedä millä tavalla sitä kroppaa pitäisi alkaa sitten harjoittamaan, kun pelottaa tehdä esim. kyykkyä :(

 

 

Arjen hurmosta

Kunnan hoitopaikasta ei ole kuulunut mitään. Mutta tyttösiltä on saatu viestejä ja ensimmäinen kokelas saadaan tutustumiskäynnille tänään.

 

Tein itse lukio- ja opiskeluaikoihin samoja hommia, kiersin lapsenvahtina monen monituisissa perheissä. En muista että olisin koskaan jännittänyt sitä, vaikka lähes joka kerta vastassa oli uusi perhe. Jostain syystä mua nyt vähän jännittää, kun hoitaja onkin tulossa meidän kotiin :) Hassu minä. Olenkohan vähän taantunut tässä uusien ihmisten kohtaamisessa, kun ei sitä normaalityöviikon aikana juuri muita tapaa kuin ne samat naamat ja kotiväen.. Surullista ehkä, mutta niin se vaan menee. Joka tapauksessa, hoitoapua on kenties tiedossa jo piakkoin.

 

Mieltä lämmittää ensi viikoksi sovittu mini-hiihtoloma. Loppukuuksi sovittu pidennetty viikonloppu naisten kesken ja työrintamalla tekemisen meininki. Minä tykkään.

 

Laps ei ole edelleenkään oppinut nukkumaan öitänsä. Heräilee 2 - 5 kertaa yössä. Syytä en tiedä, enkä taida jaksaa sitä nyt sen kummemmin pohtiakaan. Heräilköön. Nukun sitten eläkkeellä.

Hoitokriisi

Olen kehittänyt pienimuotoisen hoitokriisin. Huomasin, että alan olla aika väsynyt tähän läpsystä vaihto - meininkiin. Mies siis hoitaa lapsosta kotona sen neljä päivää viikossa, kun minä olen töissä. Kotityöt, kaupassa käynnit ynnä muut sellaiset yhteiset duunit hoidan enimmäkseen minä. Miehiltähän ei nyt oikein voi olettaa, että pystyisi hoitamaan montaa asiaa yhtä aikaa, eihän (?) Lapsen hän kyllä hoitaa moitteettomasti, ruokaakin tekee, mutta sellainen tietty äiteihin sisään rakennettu suunnitelmallisuus, ennakointi ja kaaoksen hallinta -geeni puuttuu ja tapanaan on mennä siitä mistä aita on matalin.

 

Mies viettää suurimman osan minun kotonaoloajastani opiskellen. Eli suoritamme arjen askareet lapsen kanssa kahden. Niihin käytettävän ajan voi siis kertoa noin puolellatoista normaaliin verrattuna... Esim. lataan pyykkikoneen ja tyhjennän kuivat vaatteet narulta (normaalisti noin 15 min), sen jälkeen kerään tyhjentyneen sukkalaatikon sisällön takaisin paikalleen (2 min), etsin pyykkikorista juuri viikkaamani puhtaat vaatteet takaisin kodinhoitotasolle ja viikkaan ne uudelleen (3 min), noudan välissä lapsen saunan lauteilta (1 min), käyn sammuttamassa lukulamput jotka on syttyneet itsestään (1 min), unohdan mitä olin tekemässä ja rapsuttelen päätäni epätoivoisena (2 min).. No okei, on lapsesta apuakin. Reippaani kiikuttaa märät pyykit koneesta narulle ja vie likaisia sukkia pyykkikoriin. Kovin touhukas tapaus :)

 

Mies tarvitsisi enemmän aikaa opinnoille. Jota minä en nyt vaan yksin pysty järjestämään. Eikä hän itse liioin, mies kun on, suunnitelmallisuus ei kuulu geeniperimään.

 

Laitoin sitten hätäpäissäni kunnalle osa-aikaista hoitopaikkahakemusta vetämään. Kuullakseni kuitenkin sen tutun virren, ihan täyttä on kaikkialla. Neljä kuukauttahan kaupungilla on aikaa järjestää, että eiköhän teille kesällä paikka löydy. Siinä on kyllä ne lomatkin, heinäkuussa ei oteta uusia, mutta elokuussa sitten viimeistään. Olin vähän et WTF. Ehkä minultakin sitten puuttuu jokin suunnitelmallisuusgeeni, kun olen näin tietämätön systeemin joustamattomuudesta ja julkisen sektorin henkilöstön palvelualttiudesta. Anteeksi karkea yleistys, en tietenkään tarkoita että yksittäisen henkilön palvelutavoissa olisi suoranaisesti vikaa, mutta tyyli ilmaista asia oli kyllä suoraan sanottuna kovin nihkeä. Eikä se ole tietenkään henkilön oma vika vaan "systeemin". Suuret rattaat pyörähtää hitaasti.

 

Pari päivää pohdittuani laitoin myös hakuun kotihoitoapua. Tilannetta helpottamaan riittäisi sekin, jos muutamana iltapäivänä viikossa kotiin saataisiin joku tyttönen lapselle leikkikaveriksi. Tyttöselle taskurahaa, meille ehkä enemmän aikaa. Win - win?

 

Katsotaan nyt mikä ratas pyörähtää ensimmäisenä. Mutta jotain on tapahduttava, johonkin suuntaan. Minäkin haluun joskus hetken hengähtää.

Tutti on historiaa

Niin se tutin kanssa nukkuminen sitten unohtui vajaassa viikossa. Nyt nukahdetaan ihan hyvin ilman sitä, mutta tuttipullosta on kai kehkeytynyt jonkinlainen korvike :) Nokkamuki ei välillä kelpaa sitten millään, vaan täytyy saada juoda pullosta. Noh, se sallittakoon vielä pienelle. Mukista hörppääminen on pienelle myös mieluista leikkiä, mutta vanhemmille ei, koska siitä syntyy mieletön sotku. Lapsesta on erinomaisen hauskaa koettaa hörpätä aina koko mukin sisältö kerrallaan ja puhaltaa sinne mukiin niin että roiskuu..

 

Poika täyttää viikon päästä jo 1,5 vuotta. Neuvola on siitä seuraavalla viikolla. Sitten kuullaan taas, missä kehitys menee. Törmäilin viime viikolla muutamaan blogiin, joissa käsiteltiin mm. puheen kehitystä ja lapsen sosiaalisia taitoja ja autismia. Nieleskelin sitä ajatusta, että entä jos oma lapsi on jotenkin poikkeava. Miten silloin itseni kanssa keskustelisin? Miten siihen suhtautuisin? Vääjäämättähän sellainen olisi vain käsiteltävä ja hyväksyttävä. Ei se muuttaisi rakkautta lastani kohtaan mitenkään. Se muuttaisi vain omia odotuksiani ja oletuksiani. Se muuttaisi varmaankin suhtautumistani suojelevaisemmaksi. En tiedä. Enkä halua edes liikaa miettiä. Mutta täytyy sanoa, että erinomaisiin leijonaemoihin ja kirjoituksiin täällä blogimaailmassa törmääkin. Ihmisiin, jotka ovat päättäneet selviytyä, erilaisina, onnellisina ja kiitollisina - kaikesta huolimatta.

 

Muutamana päivänä sitten tulin pohdiskelleeksi lapsen kehityksen tasoa. 1,5 v ja sanoo vasta muutamia tavuja. Onko se paljon vai vähän? Minä en tiedä, mutta totesin, että laps kuitenkin osaa kommunikoida paljon muitakin keinoja käyttäen, elehtien, nyökäten, päätään pudistaen, osoittaen ja pärjäämme arjessa vallan loistavasti sen asian suhteen. Ehkei siis mitään syytä huoleen. Ehkä saamme vielä kesään mennessä sanavarastoon muutakin kuin Kuun, Koon ja Kaan sekä Mamman, Papan, Kookoksen ja Äidin. Toi kookos on ehkä kaikkein hauskin näistä. Tässä eräänä iltana laps tuli vessaan ja osoitteli kookosöljypurkkia hokien koo-ko-koo-ko. Kysyin että mihin sitä haluaa laitettavan, niin hieroi poskiaan. Niinpä me sitten rasvattiin posket <3

 

Tuota kookosöljyä on muuten käytetty lapsen ihon hoitoon, kun etenkin pakkaskelillä tuppaa posket ja taipeet kuivumaan. Jonkun kerran on rasvattu jalkojakin saunan jälkeen, mutta on kuitenkin pyritty välttämään ns. turhaa rasvailua koska pojan iho on ihan hyvässä kunnossa jo itsessäänkin.

 

Kookoksesta vielä kehitysvaiheisiin. Sanavaraston lisäksi pohdin sitä, että osoittaako lapsi kiinnostusta ja tunteitaan toisia kohtaan. Pienen pohdinnan jälkeen totesin, että osoittaa kyllä, etenkin aikuisia ja isompia lapsia kohtaan. Oman ikäisten kanssa saattaa olla keskimääräistä varautuneempi ja hitaasti lämpeävä, mutta se johtunee niiden samanikäisten kontaktien vähäisyydestä. Lähipiirissä on kuitenkin vanhempien lisäksi useampi aikuinen, joiden suhteen laps on välittömästi luottavainen, halaa ja istuu oma-aloitteisesti syliin.

 

Kaikkea sitä. Tuleekin huolehdittua. Meillä nyt kuitenkin lasten ja aikuisten valtakunnassa kaikki hyvin. On onni tehdä lumiukkoja lapsen kanssa ja lukea iltasatua sängyssä saman peiton alla pötköttäen.

 

 

Tuttikuulumiset

Nyt on menty noin 5 päivää ilman tuttia. Muutamat päiväunille nukutukset on olleet ihan jäätäviä. Varmaan johtuu siitä, ettei päiväunille meno ole yhtä rutiininomaista ja aktiviteetit ja kellon ajat vähän vaihtelee miten uniaika sattuu alkamaan. Päikkäreitä on edeltänyt pahimmillaan kahden tunnin huuto-lohdutus-maitopullo-huuto-lohdutus-kierre. Yöunille nukahtaminen on käynyt suhteellisen samalla kaavalla kuin tutin kanssa. Yöunille jääntiä varmasti helpottaa pimeys ja päivärytmiä säännöllisempi iltarytmi. Eilen sain osakseni molemmat nukutukset ja molemmat sujui ilman protesteja. Voiton puolella siis? Hope so.

 

Öisin heräillään edelleen joitakin kertoja. Ihan yhtä paljon tai vähän kuin tutin kanssa. Mitään unikoulun markkinointimateriaalia tästä ei siis tule. Laps on jo suunnilleen puolen vuoden ikäisestä saakka nukutettu oppien mukaan omaan sänkyyn ja pyritty kannustamaan itse unen löytämiseen. Mutta ei tästä taida mitään happily-ever-after-tarinaa tulla, jossa muutama tutiton unikoulumainen yö toisi autuuden. Meillä on levottomasti nukkuva lapsi ja that's it.

 

Tutin lisäksi toinen juttu, mikä unia on tuntunut katkovan, on pissahätä. On menty jo pitkään sillä kaavalla, että laps havahtuu iltayöstä ja häntä käytetään pissalla suunnilleen niihin aikoihin kun vanhemmat menee nukkumaan. Toisinaan joutuu pissattamaan vielä aamuyölläkin. Se vaihtoehto, että ei käytetä ja annetaan lapsen tehdä tarpeensa puoliunisena vaippaan johtaa useimmiten siihen, että petivaatteet on märät. Mikään vaippa ei tahdo imeä sitä yöpissan määrää. Iltajuomista on pyritty rajoittamaan, toistaiseksi tuloksetta. Mut onko tää hei ihan normaalia? Pissiikö tän ikäiset vielä pääasiassa unissaan ja koska voisi olettaa että pystyy pidättämään aamuun asti? Ja onko yöllisen pissatauon tarjoaminen karhunpalvelus suhteessa niihin katkottomiin uniin?

 

Mitäs vaippoja teillä muuten käytetään? Huomasin, että laps alkoi jossain vaiheessa repimään vaippaa pois päin ihosta ja oikomaan sitä vähän väliä. Vaippa taisi kutittaa tai kiristää vääristä paikoista. Käytettiin aiemmin muumin tai liberon housuvaippaa. Nyt kokeiltiin Natty-merkkisiä joita markkinoidaan ekologisna. Ja ne tuntuu sopivan paremmin. Joko se malli on parempi tai sitten ne muovit ja hajusteet ym. muissa vaipoissa alkoivat ärsyttämään lapsen kuivakkaa talvi-ihoa. Tiedättehän itsekin sen tunteen kun joku pesulappu tai karhea pitsireunus ärsyttää herkkää pyllynposkea :D

Öisiä hetkiä

Hip hei, jokunen yö peräkkäin pikkumies on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että yöunet olisivat vihdoinkin eheytymässä ja muuttumassa koko perheen jaksamisen kannalta parempaan suuntaan. Levoton nukkuja meillä edelleen asustaa, pitää kaikenlaista narinaa ja heittelehtii vuoteessaan, mutta ei ole tarvinnut vanhemman avustusta uudelleen nukahtamiseen.

 

Kunnes keksittiin aloittaa tuttivieroitus. Hip hei. Päikkäreille nukahtaminen kesti ensimmäisenä vieroituspäivänä 1,5 h. Yöunille sen sijaan nukahti noin vartissa. Hetken aikaa jo tuulettelin mielessäni. Mutta sitten puolen yön tienoilla alkoi se voivottelu, narina ja suun maiskuttelu. Okei, ehkä tästä ei ihan niin helpolla selvittykään. Reilun tunnin verran laps vietti levotonta elämää unen ja valveen rajamailla. Sitten nukahti. Jatkaakseen samaa taas aamuyöllä 4 maissa. Tyhjän suun maiskuttelua ja kaipaavaa narinaa. Toivottavasti ensi yö menisi helpommin eikä me tällä kertaa annettaisi periksi.

 

Tuttivieroitustahan kokeiltiin jo muutama kuukausi sitten. Kun yöunet ei viikossa korjaantuneet ennalleen, tutti annettiin takaisin. Mun mielestä se tutti-pirulainen pitäisi heittää nyt tässä vaiheessa roskiin, päivänvalossa, yhdessä lapsen kanssa. Jos se piileskelee ikkunalaudalla verhon takana niin en voi luvata etteikö tulisi sellaista aamuöistä heikkoa hetkeä kun toteaisin et who cares ja antaisin narinalle periksi :)

 

Aamulla kun ajoin töihin. Käännyin motarilta väärään suuntaan kohti vanhaa toimistoa. Sitä missä kävin viimeksi 1,5 v sitten. Tuttivieroitus my ass.

 

Elättelen kuitenkin toiveita, että aika on kypsä siitä tutista luopumaan ja se olisi se viimeinen silaus kohti eheitä öitä <3

 

Jos tää ei toimi niin tilaan meille jonkun vaihtolavan, rempparyhmän ja loppusiivouksen jotta saadaan yläkerran lisämakuuhuoneet vihdoin asuinkäyttöön. Näillä unilla ja energioilla se ei ymmärrettävistä syistä ole juuri edennyt. Aivan ihana se nelosella alkanut Tervetuloa kotiin, jossa tehdään ystäväporukalla remontit valmiiksi. Kuka mut ilmoittaisi sinne!?

 

Kuva: Pinterest, haaveilukansio

 

Tammikuun kuulumisia

Herkkulakon eka viikko oli aika paljon vaikeempi kuin arvasinkaan. Vitsit, et sokeriin voi tosiaan olla koukussa. Esimerkiksi kahvista vieroittautuminen on käyny yleensä suht helposti, mutta sokerin kohdalla tuntui et se neljäs ja viides päivä oli tuskaisimmat. Mutta seuraava viikko menikin helpommin. Ja kuluva viikko vielä helpommin. Riippuvuus alkaa olla selätetty.

 

Laps on niin mainio. Oonko muistanut mainita :) Ottaako vauva maitoa - ottaa. Ottaako lisää leipää - pudistaa ponnekkaasti päätä. Ottaako juustoa - nyökkää ja virnistää. Jos palvelu ei pelaa näin sutjakasti niin sitten laps menee itse jääkaapille. Eh. Pitäisi varmaan hommata siihen joku piippari joka ilmoittaa jos jääkaapin ovi on selällään tarpeeks kauan.

 

Mut kertokaas hei, miten ihmeessä miesten ja naisten elokuvamaku voi olla niin kaukana toisistaan. Tilasin meille netti-tv:n. Mut on tosi hankalaa löytää sieltä sellaista katsottavaa mikä miellyttäisi molempia. Kuka haluaa oikeesti katsoa zombi-elokuvia just ennen nukkumaan menoa. Yäk.

Lisää lupauksia

Mä päätin aloittaa herkkulakon. Raskauden, kotiäitiyden ja väsymyksen saattelemana herkut on hiipineet pikkuhiljaa osaksi jokapäiväistä ruokavaliota. Muistan, että vauvan ollessa ihan pieni pidin viimeksi viikon mittaisen jakson ilman herkkuja (tarkoitus oli testata onko suklaalla vaikutusta lapsen vatsavaivoihin, ei ollut). Sen jälkeen ja pitkään sitä ennenkin, pakko myöntää, on tullut mässytettyä ihan joka ikinen päivä. Määrät nyt on pysyneet kohtuullisina, mutta rupesi joka tapauksessa ärsyttämään tämä itsekurin puute.

 

Osasyyllinen on mies, koska hänellä on aina ollut tapana pitää kotona herkkukaappia. Muistan kun olin suhteemme alussa kovin järkyttynyt tästä tavasta. Kaappi täynnä avattuja ja puoliksi syötyjä karkkipusseja, suklaita, sipsejä, jäätelöäkin montaa sorttia, aamupalaksi pullaa tai munkkia. Hämmentävää, mutta harmittavasti käytäntö on hiipinyt meidän yhteiseenkin kotiin.

 

Meillä lapsuuden kotona ei ollut koskaan herkkuja jemmassa. Karkkipäivä oli kerran viikossa ja niitä sai sitten kukin syödä heti tai säästää, omaan tahtiinsa. Joskus oli keksejä tai muuta, mutta ei niitä muistaakseni saanut mennä kaapista omin päin ottamaan. Eikä ollut tarvettakaan. Samaa tapaa olen itsekin noudattanut aikuisena, karkkipäivä nyt saattoi toki olla useammin kuin kerran viikossa, mutta ostetut herkut tuli tuhottua aina ensin loppuun ennen kuin haettiin kaupasta uusia. Määrät pysyi kohtuullisempina eikä herkkuja aina ollut ulottuvilla kun mieliteko iski.

 

Vaikka herkuttelu onkin viimeisen kahden vuoden ajan ollut lähes päivittäistä, niin kiloja ei ole onneksi kertynyt. Eikä niitä ole liikaa miehelläkään, päin vastoin. Mua vaan riipii se, että ne herkut koukuttaa ja ne on pois terveellisen ruoan määrästä. Päätin aloittaa arkipäiviä koskettavan herkkulakon. Se sopii minulle paremmin kuin totaalikieltäytyminen. Trendikäs 5:2-dieetti herkkujen osalta :D

 

Osasyynä tietysti se, että pieninkin alkaa pikkuhiljaa ymmärtää karkkipaperien rapinan päälle. Ja toivottavasti saan tällä myös miestä vähän heräteltyä herkkukippojensa äärestä hedelmäkulholle. Jää nähtäväksi. Dieetti voimassa toistaiseksi. Ainakin kunnes riippuvuus on selätetty.

Lomaa ja uutta vuotta

Olipa ihanaa lomailla pitkien pyhien saattelemana melkein kolme viikkoa. Vietettiin Joulua, Uutta vuotta, nähtiin sukulaisia ja ystäviä, meilläkin kävi yövieraita. Ehdittiin ulkoilla ja urheilla, sain valmiiksi yhden pienen sisustusprojektin ja ehdittiin pari kertaa miehen kanssa halailemaankin.

 

Ehdin tehdä päätöksen arkipäivien herkkulakosta. Viikonloppuna saa syödä suklaata, mutta jätetään ne arkiaamut ruisleivän ja kahvin varaan. Ja ajattelin ehdottaa, että molemmat saisimme pari vapaailtaa viikossa mutta että pidettäisiin myös vähintään yksi yhteinen ilta viikoittain jolloin käytäisiin koko perheen voimin vaikkapa uimassa, ulkona syömässä tai vaikka kävelyllä. Tuntuu että illat menee vuoro vedoin lasta vahtiessa ja velvollisuuksien kanssa tasapainoillessa.. Se "pitäisi sitä ja tätä ja tuota" ajatus on tietysti täysin omasta päästäni peräisin oleva lapsuudesta opittu ajattelutapa. Ehkä sitäkin asiaa kannattaisi hieman työstää, jos mielii tehdä elämästään hieman stressittömämpää :) Ennen  lasta luin silloin tällöin itsensä kehittämiseen ja hyväksymiseen, hetkessä elon taitoon tähtäävää kirjallisuutta. Sellaista noudin kirjastosta nytkin uuden vuoden kunniaksi.

 

No mutta ei niistä lupauksista ja päätöksistä nyt sen enempää. Kerrotaan lapsesta välillä.

 

Poikanen 1 v 4 kk on mainiossa iässä. Ymmärtää puhetta jo todella hyvin. Omia sanoja on suhteellisen vähän, sanat on lähinnä yksitavuisia tai pelkkä sanan lopputavu (-kka). Osaa kuitenkin matkia ainakin 15 eri eläimen ääntä, oppii nopeasti uusia ääniä mutta ei edes yritä sanoa eläinten nimiä. Tuntuu menevän vielä siitä mistä aita on matalin.

 

Nukkuu yleensä yhdet päiväunet 1,5 - 2 h, yöunet 10-12 h. Öisin heräilee jonkin verran (nyt jos koskaan olisi hyvä hetki heittää se tutti menemään). Juo maitonsa tuttipullosta tai joskus nokkamukista. Syö mielellään itse, pääasiassa omin käsin, jos on koostumukseltaan sopivaa sapuskaa niin lusikan kanssa.

 

Lempijuttuja taitavat olla kirjat ja autot. Tykkää valtavan paljon traktoreista, nostureista, mopoista ja rekoista. Tykkää katsoa televisiosta joitakin lastenohjelmia ja muumeja. Naureskelee muumien tapahtumille ääneen <3 Ollaan todettu että muumit päivässä piristää kummasti ja rauhoittaa menoa hetkeksi. Vanhemmat saa syödä tai tehdä jotain muuta juttua samalla. Aika usein me kyllä pojan kanssa nakotetaan sylitysten sohvalla ja minäkin katon ne muumit :)

 

Kiipeilee jonkin verran, mutta onneksemme melko varoivaisesti. Rakastaa portaita, mutta osaa myös odottaa että aikuinen tulee mukaan kiipeämään. Tilaisuuden tullen (kun äidin sylissä on vaikkapa vieras vauva) menee kuitenkin kiipeämään itsekseen. Ovela kaveri. Tietää millä saa huomion itseensä.

 

Lapselle on alkanut muodostua lempivaatteita. Ja lempisyötäviä. Joulunaikaan herkuteltiin pipareilla ja muutaman kerran sai maistaa konvehtikarkin. Koetamma kuitenkin rajoittaa vielä, kun se on mahdollista, herkuttelut minimiin. Karkkia ei minun mielestä tarvi tarjota vielä ollenkaan, pullaa tai keksejä saa silloin tällöin maistaa kohtuudella kun muutkin syövät. En aio ottaa herkkujen kanssa mitään palkitsemisasennetta - "jos syöt lautasen tyhjäksi saat keksin ... " Ruoka syödään ruokana, herkut herkkuina ja herkkuja on tarjolla lähinnä silloin kun on vaikka vieraita kylässä ja kahvitellaan porukalla. Kun pyydän kavereita kylään tai menemme itse kylään olen aika usein ottanut mukaan jotain hedelmiä tai viinirypäleitä lasten kahvitteluhetkiin. Rypäleet maistuu ainakin meidän lapselle. Muita lemppareita ovat päärynä, vadelmat, mustikat ja banaani.

 

Työminä tuntuu nukkuvan jotain talviunta. Se tarvii luultavasti nyt jonkun avantoon pulahtamisen tai muun vastaavan herätyksen käydäkseen täysillä (toim. huom. edes puoliteholla). Kone kiinni ja aikaisin kotiin. Työpäivä se on huomennakin :)