Eihän siihen mennyt kuin neljä viikkoa kun hoksasin olla tässä ja nyt tekemättä yhtään mitään. Alkukesästä kirjoittamani lomalista ei ole toteutunut puoleksikaan, enkä yritä edes kuroa sitä kiinni tämän viimeisen viikon aikana. Mitä turhaa. Me tehdään vaan mitä milloinkin huvittaa <3
Tähän mennessä lomailun parhaita hetkiä ovat olleet pojan kanssa vierekkäin vietetyt päiväunet, spontaanit päivät puistoissa, retkillä ja kahviloissa sekä maailman kummastelu ja hämmästely yhdessä. Myös ystävien tapaaminen ajan kanssa ja lasten leikkien soljuminen yhä paremmin yhteen ovat lämmittäneet mieltä. Näitä elementtejä kun saisi pidettyä mukana myös arjen pyörityksessä.
Blogeja olen lukenut kovin paljon vähemmän kuin aiemmin, mutta huomaan koukuttuvani helposti instagramiin. Iltaisin saattaa mennä hetki jos toinenkin epämääräiseen selailuun joka ei johda mihinkään. Jonkinlainen sometauko olisi kai paikallaan.
Laps on oppinut ihailtavan omatoimikseksi. Syöminen, vessa-asiat, pukeminen ja riisuminen käyvät jo lähestulkoon itsestään tai pienen painostuksen alla ;) Onhan tämä jo sata kertaa helpompaa arkea kuin esimerkiksi viime vuonna. Yöunetkin ovat vihdoin ja viimen tuntuneet rauhoittuneen ja yhä useammin saamme nukkua koko yön putkeen. Toki poikanen on edelleen kova pyörimään ja saattaa jutellakin unissaan, johon minä havahdun. Mutta niitä raastavia yöhepuleita ei ole nyt ollut. Mikä helpotus. Ja koputan puuta ja toivon ettei päivähoidon jatkuminen ole pienelle liian stressaavaa.
Mies sairastaa vaihdellen. Ylämäkeä ja alamäkeä. Arvaamatonta menoa. Kaikki muutoshetket on todella raskaita, mutta kaikkeen kyllä tottuu. Halusi tai ei. Vaihtoehtoja ei ole tarjolla.
