Mun on pakko kirjoittaa lisää vielä eilisestä aiheesta nimeltä työstressi. Pitkään menikin etten sitä kokenut kärsiväni ja työpäivän 7,5 h riitti vallan mainiosti tehtävien ajan tasalla pysymiseen. Mutta nämä viimeiset pari kuukautta. En tiedä miten tästä putkesta pääsee ulos. Onhan tämä aivan typerä oravanpyörä ja tekee minut jatkuvasti kiukkuiseksi.
Käytännössä YH-mutsina täällä edelleen mennään. Ja se tekee tästä mun elämästä niin tuhannen joustamatonta. Jos työ vaatii hetkellisesti enemmän niin se heijastuu suoraan kaikkeen muuhunkin tekemiseen ja jaksamiseen. Eikä tavallinen arki-ilta velvollisuuksineen tunnu nyt riittävän tilanteen nollaamiseen. Tarviin tilaa hengittää jossain muualla kuin kotona.
Avauduin tänään ihan pienesti esimiehelle tästä tilanteesta. Katsotaan meneekö jakeluun. Jos ei niin laajennetaan jakelua. Haluan sammuttaa tämän suhinan päässäni.
Opeteltiin lapsen kanssa pelaamaan Unoa. Ja hei, se osasi! Ja meinasi lyödä mua kun voitin .. pikkuisen tosissaan voittamisen ja häviämisen suhteen. Harjoitelkaamme siis häviämistä jatkossakin. Jotkut vanhemmat antaa lasten aina voittaa muistipelissä yms. Mä oon aina aatellu että se on mahtava tilaisuus opetella pettymysten käsittelyä ja suhteellisuuden tajua. Ja myös nöyryyttä ja sitä että harjoitus tekee mestarin. Saapa nähdä miten tää toteutuu käytännössä, mutta nyt on voitot 40 - 60 % äidin hyväksi.
