Pieni mies 1 kk

Kiitos edellisen tekstin kommenteista, massullaan olo erityisesti tuntuu auttavan. Samoin säännölliset jumppailut ja lattialla oleskelu jo ennen kuin massuvaivat yllättää. Kahvi ja suklaa jatkavat toistaiseksi kiellettyjen listalla. Edellistä kahvinautintoa seurasi vauvan nukahtamisvaikeudet ad. 3:00, joten se siitä piristävästä vaikutuksesta.. 

Pari edellistä yötä poika on simahtanut suht rauhallisilla ilmaseremonioilla jo ennen puolta yötä, syönyt 3 - 4 välissä ja jatkanut aamuseitsemään. Olo on kuin uudestisyntyneellä :) 

Neuvolassa piipahdettiin. Poika kasvaa hyvin, pituutta hieman vajaan neljän viikon iässä 55 cm ja painoa 4,5 kg. Muuten neuvolakäynti keskittyi lähinnä kuulumisten kyselyyn, äidin olot ja kokemukset oli pääroolissa. Neuvolasta suositeltiin disflatylin antamista ilmavaivoihin. Muutamana päivänä on kokeiltu, mutta en ole sen toimivuudesta vielä kovin vakuuttunut. 

Ollaan puolivahingossa ajauduttu vessatuksen tielle. Ensin pissit tuli lavuaariin pyllypesujen yhteydessä. Sitten aloin uteliaisuudesta viedä lasta pissipaikalle useamminkin. Luin muutaman artikkelin vessahätäviestinnästä ja uskomatonta miten vaisto todellakin vihjaa milloin vauvaa vessattaa. Käydään pissipaikalla yleensä syönnin tai unien jälkeen. Välillä myös kesken syönnin kun vauva irroittaa otteensa rinnasta ja jää ähisemään ja kuulostelemaan oloaan. Pissi tulee lähes joka kerta. Isompi hätä on sattunut muutaman kerran. Senkin tulo me kyllä jo aavistetaan, mutta lavuaarilla roikuttaminen ei ilmeisesti ole kovin hyvä asento kakkimista ajatellen. Helpommin pärähtää hoitopöydällä. 

Muutamia hymyjä on jo vilauteltu. Samoin pientä jutustelun ja ääntelyn alkua. Päätänsä pikkuinen kannattelee jo reippaasti, toki hieman holtintonta on vielä liikehdintä kun yritetään tikanpojan tavoin nokkia äipän olkapäästä otetta. Pieni nauttii kovasti vaunulenkeistä. Ohessa otos muutaman viikon takaa. Suloinen otus kerrassaan <3 

Vaikka ei se äitiys ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Harmi kyllä olen stressaillut parista maallisesta ongelmasta välillä niin paljon, että se on varmasti vaikuttanut myös vauvan oloon ja omaan jaksamiseen. Välillä tuntuu, että kaikki ärsyttää, mies hoitaa väärin ja huudattaa muka lasta, lapsi ei toimi niin kuin minä tahdon ja kaikki vastustaa. Välillä väsyttää niin paljon, etten jaksa jutella tai hymyillä lapselle. Imetän ja tuijotan vastakkaiseen suuntaan. Oma aika ja tila on luonnollisesti vähissä. On täytynyt kehittää uusia keinoja pään tuulettamiseen, vaunuilu on yksi parhaista. 

K niin kuin koliikki

Koliikki, meidän lapsella? Ei voi olla. Opetteleva äitimuori kieltää vielä toistaiseksi ko vaivan olemassaolon ja kokeilee muutamaa kikkakolmosta ennen kuin myöntyy kohtaloonsa. 

Pikkuinen on huutanut monena iltana melko lailla tarkalleen jonnekin 01 saakka. Toisina iltoina huuto on karmivan kovaa, hiljenee vain tissillä tai ravaamalla ympyrää, jos silloinkaan. Toisina iltoina se on kitinää ja ähinää ja väsymystä, nukahdetaan 5 min syliin mutta suututaan kun kantaja koettaa asetella tuhisijaa sänkyynsä. 

Kokeilussa on ollut autoilu - toimi ainakin kerran kun kokeiltiin

Kantaminen ja hytkyttäminen - toimii useimmiten

Rattaisiin nukuttaminen - Toimi kerran

Tanssi ja laulu - toimii kunnes suuta kuivaa

Nukuttaminen sylissä makuupussiin - Toimii joskus jos ei liian kuuma

Turhautuminen ja lapsen lattialle laskeminen - Toimi kerran, tästä seurasi miehekäs töräytys ja vaipan vaihto

Ruisleipä, kahvi ja suklaa tyypillisinä on kokeilussa poistaa äidin ruokavaliosta (nyyh), d-tippoja on annettu joka toinen päivä mutta niillä ei näyttäisi olevan vaikutusta.

Tarkoitus olisi kokeilla vielä iltayön vaunulenkitystä sekä manducaa. Päivä kerrallaan. Välillä olen tosi turhautunut ja pettynyt itseeni kun en osaa vauvaa tyynnyttää. Huudon keskellä on niin hankala tunnistaa sitten sitä oikeaa nälkääkään kun tissille on nukahdettu x kertaa peräkkäin. Illan huuto päättyy usein edellä listattujen konstien jälkeen tai aikana kakkahommiin, joten massu se taitaa pienellä vaivata. Listaa saa jatkaa, kaikki poppakonstit otetaan käyttöön iltojen pelastamiseksi. Kurjaa kun lapsi on usein juuri sen ajan levoton kun isimies on tullut töistä, aamupäivät rauhallinen. 

Huudon jälkeen nukahdettuaan lapsonen onneksi uinuu 3 - 4 tuntia, syö hiljaa silmiä avaamatta ja nukahtaa toiselle usein yhtä pitkälle pätkälle. 

Kuulumisia

Vauva näkyy ja kuuluu kaikkialla. Ensinnäkin Hän on äänekäs tapaus. Hän kätisee, tuhisee, rutisee, vinkuu, vikisee ja vähän hekotteleekin, tosin vasta unissaan. Vauvan vaatteita ja erilaisia hoitotarvikkeita lojuu jokaisessa huoneessa, pyykkiä pestään usein ja vauva näkyy äidinkin vaatetuksessa puolittain puettuina paitoina ja pikkupuklutahroina. Sain viimein haettua muutaman asiaan tarkoitetun imetysvaatteen, josko sitä joskus sattuisi ihmisten ilmoilla lastaan ruokkimaan. 

Vauva täyttää nyt kolme viikkoa, mutta tuntuu kuin hän olisi ollut täällä jo ikuisuuden. Sen verran radikaalisti pikkuinen on pistänyt asioita tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen. On se vaan ihana, kaikkine piirteineen, äänineen ja ilmeineen niin rakastettava <3 

Blogger jostain syystä tökkinyt viime päivinä (?) 

Mutta kerrotaan nyt vielä äidinkin kuulumisia, unta on kertynyt kohtuudella, uskallan aja, uskallan ajaa autolla ja laittaa kahvinkeittimen päälle :) alakerta on edelleen jonkin verran kipeä, rekoa söin särkylääkkeitä ja nyt on menty joitakin päiviä ilman. Tikkejä on vielä jäljellä, kai ne pian sulavat pois. Käsipeilillä alakertaa ihastellessa näkymä on kuitenkin "ihan normaali", aluksi en uskaltanut edes katsoa kun koko ruumiinosa tuntui niin vieraalta ja kipeältä. 

Lantionpohjalihakset tuntuu voimattomilta ja toisinaan kipeiltä, etenkin iltaisin kroppa alkaa olla väsynyt kannattelemaan itseä ja lasta, nousemaan lattialta ylös jne. Lihaskuntoharjoitteita olen tehnyt suhteellisen tunnollisesti osastolta saatujen ohjeiden mukaan, joten eiköhän tämä palautuminen tästä pikkuhiljaa etene. Välillä iltaisin pääsee itku, kun lapsi ei tahdo nukahtaa ja omat voimat alkaa olla vähissä kantamaan ja hyssyttelemään. Olen pitänyt vatsan seudun lihaskuntoani kohtuullisen hyvänä, mutta kyllä vaan palautuminen pistää nöyräksi ja ottaa oman aikansa. 

Ulkoisesti olen hämmästynyt miten nopeasti olen palautunut. Mulla on vain pieni siideripömppö jäljellä, ei arpia eikä nahkakaan mielestäni roiku. Rinnat on kuten raskausaikana, maidonnousu ei enää kasvattanut kuppikokoanut kuppikokoa. Lantiolla on ainakin 5 ylimääräistä senttiä, farkkuja en saa vielä jalkaan.Varsinaist olla aloitettu, mutta vaunulenkkejä on jo tehty heti ensimmäisistä viikoista alkaen.

Pikkumiehen ilmavaivat ja massuvaivat vähän mietityttää. Ruokailut sujuu hyvin, mutta röyhtäyksiä ei tahdo kuulua. Maltan yleensä houkutella röyhtäystä 5 - 10 min olalla taputellen tai sylissä pystyasennossa. Joskus polven päällä, joskus etukenossa kanniskellen, mutta en ole vielä keksinyt mikä auttaisi parhaiten :/

Pojan ja äidin ensimmäiset päivät

Niin, synnytyksestä siirrytään luonnollisesti osastolle, saavuttiin sinne ilta-aikaan, osasto oli jo hiljentynyt ja yöhoitajat paikalla. Sain kolmen hengen huoneesta keskipaikan. Toinen puhui puhelimessa kaiken hereilläoloajan, toinen kämppis jutteli ja otti katsekontaktia vasta viimeisenä päivänä. Kaikki kuorsasi, luultavasti minä itsekin :) Vähän outo ilmapiiri siis .. eikä nukkuminen tahtonut onnistua yöllä eikä senkään vertaa päivälläkään ainaisen puhelimessa lääryämisen takia. 

Hoitaja teki vauvalle tulotarkastuksen, totesi että tarvii ottaa lapsi tarkkailuun kansliaan tiheän hengityksen vuoksi. Kohta hoitaja tuli ilmoittamaan, että antaa lapselle lisämaitoa, kun verensokeri on alhainen. Jäin pyörimään sänkyyn, uni ei tullut ja mietin että kummallista hommaa eikä mee kyllä yhtään niin kuin imetysoppaissa tai valmennuksessa kuvattiin. Keräsin rohkeuteni ja menin kanslian ovelle kolkuttamaan, saisinko pitää Minun Vauvaani sylissä, kun en ole oikein vielä ehtinyt. Siellä se pieni nukkui suloisena, tutti suussa (!!). Eli kaikki mitä imetyksen tukemiseksi olin kuullut suositeltavan vierihoidosta, pullon ja tutin välttämisestä meni pojan ensimmäisten elintuntien aikana ihan putkeen. Onneksi imetys ei kuitenkaan tuntunut tuosta kärsivän. Lisämaitoakin annettiin oikeastaan koko osastolla olo aika, aluksi verensokerin ja sen jälkeen keltaisuuden takia. Hieman diktaattorimaista oli vaan se hoitajan käytös, ei ehdotellut imettämistä tai kysellyt tuttilupaa, mikä kuulemma on tapana. 

Aika nopeasti osastolla olo alkoi kyllä käydä rasittavaksi. Jokaisessa tilassa kauhee määrä sääntöjä ja ohjeita. Mulla meni kauan aikaa tajuta, että joka huoneella on oma vastaava hoitaja, ja särkylääkettäkään ei oikein voi antaa kukaan muu kuin tuo vastaava hoitaja. Laitoshoitajat oli oma lukunsa. Kesti melkein yhtä kauan tajuta, että osastolla on säännölliset ruokailuajat joita tulee noudattaa siten että ehtii myös palauttaa astiansa ruokailuhetken puitteissa. Suurin osa hoitajista oli onneksi kuitenkin aivan ihania. Huolehtivaisia mutta myös tilaa antavia. Muutamalle voisi suositella alan vaihtoa ja välittää pahoittelut, että häiritsimme työntekoasi hoitajakutsulla tai tyhmillä kysymyksillä. 

Kun verensokerit alkoi olla kohdillaan ja oma maito riitti, lapsen keltaisuus lisääntyi ja pieni joutui vuorokaudeksi valohoitoon. Bilirubiiniarvot taisi olla jokaisella mittauskerralla jotain 230 - 250 väliltä, eivät selkeästi kääntyneet nousuun eivätkä laskuun. Päästiin kuitenkin kotiin vuorokausi lamppuhoidon päättymisen jälkeen ja ohjeet seurailla vauvan vireyttä ja syömisiä. 

Kotiin päästyä pidin pienen itkukonsertin, ilosta, väsymyksestä ja helpotuksesta. Osastolla olin kai päätynyt tukahduttamaan sitä kuuluisaa herkistymistä ja tunteiden pauhua, en muutenkaan kovin helpolla näytä tunteita, etenkään kyyneliä, muuta kuin aivan läheisimmille.