Hoitokriisi

Olen kehittänyt pienimuotoisen hoitokriisin. Huomasin, että alan olla aika väsynyt tähän läpsystä vaihto - meininkiin. Mies siis hoitaa lapsosta kotona sen neljä päivää viikossa, kun minä olen töissä. Kotityöt, kaupassa käynnit ynnä muut sellaiset yhteiset duunit hoidan enimmäkseen minä. Miehiltähän ei nyt oikein voi olettaa, että pystyisi hoitamaan montaa asiaa yhtä aikaa, eihän (?) Lapsen hän kyllä hoitaa moitteettomasti, ruokaakin tekee, mutta sellainen tietty äiteihin sisään rakennettu suunnitelmallisuus, ennakointi ja kaaoksen hallinta -geeni puuttuu ja tapanaan on mennä siitä mistä aita on matalin.

 

Mies viettää suurimman osan minun kotonaoloajastani opiskellen. Eli suoritamme arjen askareet lapsen kanssa kahden. Niihin käytettävän ajan voi siis kertoa noin puolellatoista normaaliin verrattuna... Esim. lataan pyykkikoneen ja tyhjennän kuivat vaatteet narulta (normaalisti noin 15 min), sen jälkeen kerään tyhjentyneen sukkalaatikon sisällön takaisin paikalleen (2 min), etsin pyykkikorista juuri viikkaamani puhtaat vaatteet takaisin kodinhoitotasolle ja viikkaan ne uudelleen (3 min), noudan välissä lapsen saunan lauteilta (1 min), käyn sammuttamassa lukulamput jotka on syttyneet itsestään (1 min), unohdan mitä olin tekemässä ja rapsuttelen päätäni epätoivoisena (2 min).. No okei, on lapsesta apuakin. Reippaani kiikuttaa märät pyykit koneesta narulle ja vie likaisia sukkia pyykkikoriin. Kovin touhukas tapaus :)

 

Mies tarvitsisi enemmän aikaa opinnoille. Jota minä en nyt vaan yksin pysty järjestämään. Eikä hän itse liioin, mies kun on, suunnitelmallisuus ei kuulu geeniperimään.

 

Laitoin sitten hätäpäissäni kunnalle osa-aikaista hoitopaikkahakemusta vetämään. Kuullakseni kuitenkin sen tutun virren, ihan täyttä on kaikkialla. Neljä kuukauttahan kaupungilla on aikaa järjestää, että eiköhän teille kesällä paikka löydy. Siinä on kyllä ne lomatkin, heinäkuussa ei oteta uusia, mutta elokuussa sitten viimeistään. Olin vähän et WTF. Ehkä minultakin sitten puuttuu jokin suunnitelmallisuusgeeni, kun olen näin tietämätön systeemin joustamattomuudesta ja julkisen sektorin henkilöstön palvelualttiudesta. Anteeksi karkea yleistys, en tietenkään tarkoita että yksittäisen henkilön palvelutavoissa olisi suoranaisesti vikaa, mutta tyyli ilmaista asia oli kyllä suoraan sanottuna kovin nihkeä. Eikä se ole tietenkään henkilön oma vika vaan "systeemin". Suuret rattaat pyörähtää hitaasti.

 

Pari päivää pohdittuani laitoin myös hakuun kotihoitoapua. Tilannetta helpottamaan riittäisi sekin, jos muutamana iltapäivänä viikossa kotiin saataisiin joku tyttönen lapselle leikkikaveriksi. Tyttöselle taskurahaa, meille ehkä enemmän aikaa. Win - win?

 

Katsotaan nyt mikä ratas pyörähtää ensimmäisenä. Mutta jotain on tapahduttava, johonkin suuntaan. Minäkin haluun joskus hetken hengähtää.

Tutti on historiaa

Niin se tutin kanssa nukkuminen sitten unohtui vajaassa viikossa. Nyt nukahdetaan ihan hyvin ilman sitä, mutta tuttipullosta on kai kehkeytynyt jonkinlainen korvike :) Nokkamuki ei välillä kelpaa sitten millään, vaan täytyy saada juoda pullosta. Noh, se sallittakoon vielä pienelle. Mukista hörppääminen on pienelle myös mieluista leikkiä, mutta vanhemmille ei, koska siitä syntyy mieletön sotku. Lapsesta on erinomaisen hauskaa koettaa hörpätä aina koko mukin sisältö kerrallaan ja puhaltaa sinne mukiin niin että roiskuu..

 

Poika täyttää viikon päästä jo 1,5 vuotta. Neuvola on siitä seuraavalla viikolla. Sitten kuullaan taas, missä kehitys menee. Törmäilin viime viikolla muutamaan blogiin, joissa käsiteltiin mm. puheen kehitystä ja lapsen sosiaalisia taitoja ja autismia. Nieleskelin sitä ajatusta, että entä jos oma lapsi on jotenkin poikkeava. Miten silloin itseni kanssa keskustelisin? Miten siihen suhtautuisin? Vääjäämättähän sellainen olisi vain käsiteltävä ja hyväksyttävä. Ei se muuttaisi rakkautta lastani kohtaan mitenkään. Se muuttaisi vain omia odotuksiani ja oletuksiani. Se muuttaisi varmaankin suhtautumistani suojelevaisemmaksi. En tiedä. Enkä halua edes liikaa miettiä. Mutta täytyy sanoa, että erinomaisiin leijonaemoihin ja kirjoituksiin täällä blogimaailmassa törmääkin. Ihmisiin, jotka ovat päättäneet selviytyä, erilaisina, onnellisina ja kiitollisina - kaikesta huolimatta.

 

Muutamana päivänä sitten tulin pohdiskelleeksi lapsen kehityksen tasoa. 1,5 v ja sanoo vasta muutamia tavuja. Onko se paljon vai vähän? Minä en tiedä, mutta totesin, että laps kuitenkin osaa kommunikoida paljon muitakin keinoja käyttäen, elehtien, nyökäten, päätään pudistaen, osoittaen ja pärjäämme arjessa vallan loistavasti sen asian suhteen. Ehkei siis mitään syytä huoleen. Ehkä saamme vielä kesään mennessä sanavarastoon muutakin kuin Kuun, Koon ja Kaan sekä Mamman, Papan, Kookoksen ja Äidin. Toi kookos on ehkä kaikkein hauskin näistä. Tässä eräänä iltana laps tuli vessaan ja osoitteli kookosöljypurkkia hokien koo-ko-koo-ko. Kysyin että mihin sitä haluaa laitettavan, niin hieroi poskiaan. Niinpä me sitten rasvattiin posket <3

 

Tuota kookosöljyä on muuten käytetty lapsen ihon hoitoon, kun etenkin pakkaskelillä tuppaa posket ja taipeet kuivumaan. Jonkun kerran on rasvattu jalkojakin saunan jälkeen, mutta on kuitenkin pyritty välttämään ns. turhaa rasvailua koska pojan iho on ihan hyvässä kunnossa jo itsessäänkin.

 

Kookoksesta vielä kehitysvaiheisiin. Sanavaraston lisäksi pohdin sitä, että osoittaako lapsi kiinnostusta ja tunteitaan toisia kohtaan. Pienen pohdinnan jälkeen totesin, että osoittaa kyllä, etenkin aikuisia ja isompia lapsia kohtaan. Oman ikäisten kanssa saattaa olla keskimääräistä varautuneempi ja hitaasti lämpeävä, mutta se johtunee niiden samanikäisten kontaktien vähäisyydestä. Lähipiirissä on kuitenkin vanhempien lisäksi useampi aikuinen, joiden suhteen laps on välittömästi luottavainen, halaa ja istuu oma-aloitteisesti syliin.

 

Kaikkea sitä. Tuleekin huolehdittua. Meillä nyt kuitenkin lasten ja aikuisten valtakunnassa kaikki hyvin. On onni tehdä lumiukkoja lapsen kanssa ja lukea iltasatua sängyssä saman peiton alla pötköttäen.

 

 

Tuttikuulumiset

Nyt on menty noin 5 päivää ilman tuttia. Muutamat päiväunille nukutukset on olleet ihan jäätäviä. Varmaan johtuu siitä, ettei päiväunille meno ole yhtä rutiininomaista ja aktiviteetit ja kellon ajat vähän vaihtelee miten uniaika sattuu alkamaan. Päikkäreitä on edeltänyt pahimmillaan kahden tunnin huuto-lohdutus-maitopullo-huuto-lohdutus-kierre. Yöunille nukahtaminen on käynyt suhteellisen samalla kaavalla kuin tutin kanssa. Yöunille jääntiä varmasti helpottaa pimeys ja päivärytmiä säännöllisempi iltarytmi. Eilen sain osakseni molemmat nukutukset ja molemmat sujui ilman protesteja. Voiton puolella siis? Hope so.

 

Öisin heräillään edelleen joitakin kertoja. Ihan yhtä paljon tai vähän kuin tutin kanssa. Mitään unikoulun markkinointimateriaalia tästä ei siis tule. Laps on jo suunnilleen puolen vuoden ikäisestä saakka nukutettu oppien mukaan omaan sänkyyn ja pyritty kannustamaan itse unen löytämiseen. Mutta ei tästä taida mitään happily-ever-after-tarinaa tulla, jossa muutama tutiton unikoulumainen yö toisi autuuden. Meillä on levottomasti nukkuva lapsi ja that's it.

 

Tutin lisäksi toinen juttu, mikä unia on tuntunut katkovan, on pissahätä. On menty jo pitkään sillä kaavalla, että laps havahtuu iltayöstä ja häntä käytetään pissalla suunnilleen niihin aikoihin kun vanhemmat menee nukkumaan. Toisinaan joutuu pissattamaan vielä aamuyölläkin. Se vaihtoehto, että ei käytetä ja annetaan lapsen tehdä tarpeensa puoliunisena vaippaan johtaa useimmiten siihen, että petivaatteet on märät. Mikään vaippa ei tahdo imeä sitä yöpissan määrää. Iltajuomista on pyritty rajoittamaan, toistaiseksi tuloksetta. Mut onko tää hei ihan normaalia? Pissiikö tän ikäiset vielä pääasiassa unissaan ja koska voisi olettaa että pystyy pidättämään aamuun asti? Ja onko yöllisen pissatauon tarjoaminen karhunpalvelus suhteessa niihin katkottomiin uniin?

 

Mitäs vaippoja teillä muuten käytetään? Huomasin, että laps alkoi jossain vaiheessa repimään vaippaa pois päin ihosta ja oikomaan sitä vähän väliä. Vaippa taisi kutittaa tai kiristää vääristä paikoista. Käytettiin aiemmin muumin tai liberon housuvaippaa. Nyt kokeiltiin Natty-merkkisiä joita markkinoidaan ekologisna. Ja ne tuntuu sopivan paremmin. Joko se malli on parempi tai sitten ne muovit ja hajusteet ym. muissa vaipoissa alkoivat ärsyttämään lapsen kuivakkaa talvi-ihoa. Tiedättehän itsekin sen tunteen kun joku pesulappu tai karhea pitsireunus ärsyttää herkkää pyllynposkea :D