Risukasaan paistaa välillä aurinko. On kesä ja loma. On hetkiä itselle. On hetkiä lapselle. On hetkiä läheisille.
Lehdistä voi usein lukea miten elämässä päästään vaikeuksien kautta voittoon ja menestykseen. Vastoinkäymiset ei tee tätä risukasaa sen jalommaksi tai paremmaksi ihmiseksi kuin muitakaan. Mutta vastoinkäymiset eivät ole saaneet mua katkeroitumaan. Pikemminkin kypsymään ja herkistymään. Olemaan kiitollinen. Hellittämään otetta näennäisestä ratista ja ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se on. Elämänmakuisena.
Kaiken tämän jälkeen olen luvannut olla hyvä itseäni kohtaan. En ole sen parempi ihminen kuin ennenkään, mutta lempeämpi itselleni.
Välillä suru nostaa kyyneleet silmiin. Kuinka toivoisinkaan että lapsen isä saisi kokea tämän kesän, lapsen sorahtavan R-kirjaimen, apurattailta pois opettelun ja ne tahmaiset halaukset leikkipuistoreissun jälkeen. Kuinka toivoisin, että lapseni saisi kokea läsnäolevan isän.
Jäin itsekin siitä paitsi, oma isäni menehtyi kun olin 2-vuotias. Välillä tämä sukupolvien välinen kohtalon toistuminen kummastuttaa. Kuinka näin voi käydä meille molemmille? Jos näin on käynyt kahdesti, voiko huono tuuri vieläkin jatkua? Suojeleeko kokemus tulevaisuuden uhilta? Uskallanko enää haaveilla perheestä?
Välillä pelot ja kysymykset nostavat päätään. Pääosin jaksan olla kiitollinen ja onnellinen elämästä. Kaikesta huolimatta.
Cheers kesälle, cheers elämälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti