Hilpeyttä ja kuria

Viime päivinä hekotusta on aiheuttanut se, että poika on oppinut menemään itse vessa-asioille ja vetämään oven perässään kiinni sekä lukitsemaan sen. Hih hih. Siellä hän lauleskelee potalla ja toisinaan tutkii samalla korulaatikkoa. Kippaa tuotoksensa pönttöön, huuhtelee pöntön ja palaa asioimasta kaunis hiuspanta kaulassa tms. Vessa-asioita ei kuitenkaan hoideta kokonaan oma-aloitteisesti, vaan asialle mennään sen jälkeen kun vaippa on puoliväkisin riisuttu, eikä muita vaihtoehtoja ole. Yhä enemmän tulisi varmaan harjoittaa nakuilua ja kannustaa menemään asialle oman tuntemuksensa mukaan.

 

Hilpeäksi teki mieleni myös taannoinen kaupunkireissu, suoraan hoitopaikasta kaupungille ja ravintolaan ihan pojan kanssa kahdestaan. Ravintolassa ruokaa odotellessa (ja vähän ruoan välissäkin) laps sai katsella videoita. Ruoka maistui eikä tarvinnut jahdata karkulaista pitkin poikin ravintolaa. Laps käyttäytyi todella hienosti. Aina näiden onnistuneiden reissujen jälkeen muistan kehua poikasta oikein kovasi. Vähemmän onnistuneiden jälkeen mainitsen, mitä toivoisin häneltä seuraavalla kerralla. Kesken kriittisen hetken on monesti jo myöhäistä puuttua käytökseen, mutta jälkeen päin muistuttelu ja seuraavien julkisten esiintymisten valmistelu on toistaiseksi toiminut ihan hyvin.

 

Hoitopaikassa on käytössä jäähypenkki. Harkitsen samaa kotikäyttöön, koska meillä on muutamia tilanteita, jotka ovat äityneet hankaliksi hallita. Ne on niitä tilanteita kun oma pinna palaa eikä ole voimia toimia tilanteissa johdonmukaisesti saati lapsen ehdoilla. Kuten aamuinen hoitoon lähtö. Laps keksii kaiken näköistä, ei malta syödä aamupalaansa, ei halua käydä potalla, ei riisua, ei pukea. En tosin tiedä onko jäähy siihen aamukiukutteluun hyvä ratkaisu, sillä sehän vain viivyttää lähtöä entisestään. Laps on iltavirkku ja etenkin nyt pimeinä kuukausina nukahtaminen on tahtonut venyä 21 jälkeen ja herääminen 8 jälkeen. Yritä siinä sitten ehtiä töihin. Onneksi työaikani on liukuva ja harvoin on pakollisia aikoja olla paikalla.

 

Jäähypenkkiin vielä palatakseni - en ole koskaan sellaista metodia käyttänyt, enkä sen tehoon tarkemmin tutustunut. Hoitopaikassa sitä on lapsen kohdalle kuulemma käytetty muutamia kertoja. Kertoja on ollut sen verran vähän, että se vaikuttaa olevan tehokas keino. Ainakin ammattilaisen toteuttamana.. Äidin ja isin kanssa voi olla toinen juttu. Mutta täytyy pitää asia mielessä. Ainakin laps tietää jo valmiiksi mitä jäähylle meno ja sillä varoittelu tarkoittaa.

 

 

Ruokavaliokuulumisia

Se syyskuussa aloittamani dieetin poikanen. Lähtöpaino 62,5 kg. Viime viikolla puntari näytti 60,5 kg. Tähän fanfaareja. Vaikka uskottelen, ettei sillä painolla ole mitään merkitystä, niin oispa aika veikeetä painaa pitkästä aikaa alle 60 kg. Ei ole tapahtunut hetkeen.

 

Dieetin jälkeen aamupalana toimii edelleen puuro marjoilla ja raejuustolla. Hyvää ja vatsaystävällistä ja maistuu koko perheelle. Lisäksi olen vähentänyt iltanapostelua sillä, että pyrin syömään iltapalan yhtä aikaa lapsen kanssa ja parhaimmassa tapauksessa pesemään hampaatkin ennen nukutusta. Silloin ei tee mieli enää nukutuksen jälkeen "palkita itseään" herkkulautasella. Huomaan, että sokeri maistuu nyt imelämmälle. Ja pienempi määrä hyvää riittää tyydyttämään herkkuhampaan kolotuksen.

 

Pitkästä aikaa kokeilin tehdä myös raakakakkua. Sitä olen nauttinut aamupalaksi hyvällä omalla tunnolla. Tein kakkua jo kahdesti, molemmilla kerroilla hieman eri jauheilla. Kakkuohjeen voi tunnustaa soveltaneeni aivan itse.  

 

Pieni 20 cm irtopohjavuoka

 

POHJA:

Kourallinen manteleita ja saksanpähkinöitä blenderillä muruksi

Noin 5 taatelia pilkottuna pieniksi paloiksi

Noin 2 rkl sulatettua kookosöljyä

 

Sekoitetaan murut, lisätään öljy ja taputellaan vuoan pohjalle, vuoka jääkaappiin jähmettymään. Pohjastani tuli todella ohut ja paikoin läpikuultava, paksumman saa tietysti suuremmalla määrällä aineksia tai lisäämällä esim. piparimuruja mukaan

 

TÄYTE:

Noin 1,5 dl liotettuja cashew pähkinöitä

Noin 1,5 dl liotettuja taateleita + taateleiden liotusvettä

Noin 1 dl sulatettua kookosöljyä

1 kypsä banaani

2 dl kookoskermaa

n. 2 rkl raakakaakaota

(2 rkl carob-jauhetta)

(2 rkl hamppuproteiinia)

(2 rkl maca-jauhetta)

1 rkl piparimaustetta

1 rkl kanelia

Mulla on aika huono ja teristään tylsynyt blenderi, joten liotin pähkinät ja taatelit hyvin. Ladoin blenderiin ensin rankempaa hienonnusta vaativat jutut eli pähkinät, taatelit ja banaanin ja sen verran taateleiden liotusvettä nesteeksi, että ne sekoittuvat. Lisäsin nestettä vain sen verran kuin oli pakko. Sitten lisäsin öljyn, kookoskerman ja kuivat aineet ja surauttelin tasaiseksi. Alkuun piti availla kantta ja helpottaa sekoittamista lusikalla. Lopputulos oli kuitenkin yllättävän tasainen, vaikka blenderi on tosissaan mini ja tehoton. Suluissa olevat kuivat aineet ovat vapaaehtoisia hifistelylisiä. Täyte kipataan pohjan päälle ja laitetaan jääkaappiin jähmettymään. Mulla kävi tuuri ja koostumus oli oikein hyvä, leikattava mutta pehmeä, viileänä hyvin kasassa pysyvä ja muotonsa pitävä. Jos koostumus on liian löysä, sitä voi säätää kookosöljyn määrällä. Se on tässä hyydyttävä tekijä.

kiitos

Kiitos liikunnasta
Kiitos punajuuresta
Kiitos sohjoisesta lumesta ja valkeasta maisemasta
Kiitos sängyssä laulavasta lapsesta
Kiitos tästä päivästä

Ei mulla muuta :)

Haasteita

Viimeiset pari viikkoa on mennyt ihan kaamoksen kourissa. Ei huvita liikkua sohvalta sitten mihinkään. Pyykkikoneen lataaminen on puolimaratonin arvoinen suoritus, sehän sentään sijaitsee eri kerroksessa sohvan kanssa. Joten askelia ja portaita tulee ainakin 30. Pari kyykkyäkin, koska kone on sivulta täytettävä. Ah, mikä suoritus. Äkkiä takas sohvalle.

 

Onneksi on punnerrushaaste. Päivä 12 tarkoittaa 70 punnerrusta. Ja sitäpä ei enää ihan tosta noin vaan suoriteta. Olen päättänyt, että suurin osa päivän punnerruksista täytyy olla ihan perus miesten versioita. Muutaman sarjan saa fuskata esim. polvet maassa ojentajapunnerruksilla, mutta muuten ei anneta periksi. Tää punnerrushaaste on mitä parhainta taukoliikuntaa. Muuten ei paljon työpäivän aikana tule pyllyä penkiltä nostettua.

 

Mut eihän se riitä. Kuka raahais mut takas salille?!

 

Asiasta toiseen, Laps on oppinut lyömään. Ja vaikka siihen puututaan ihan jokainen kerta. Se keskeyttää leikin, siihen reagoidaan ja vaaditaan pyytämään anteeksi. Siitä keskustellaan silmiin katsoen, lapsen tasolle asettuen. Kerrotaan miltä toisesta silloin tuntuu ja mutristetaan suuta pahan mielen merkiksi. Niin silti, silti sitä tapahtuu ja päivittäin. En kestä. Minun pikkuenkeli lyö :( 

 

Välillä sitä tapahtuu ihan selkeästi huomion hakuisuuden takia, välillä turhan kovan innostuksen ja iltavillin keskellä. Mutta en kestä. Miten sen saa kitkettyä pois? Minusta lyöminen on aina väärin, eikä sitä pidä katsoa läpi sormien tyyliin "pojat on poikia". Kun keksisi vielä millä keinoin sen saisi lapselle väännettyä tajuntaan.