Pieni sirkus

Pikkuinen poikanen, 1 v 7 kk.

 

Hän on oppinut tekemään kuperkeikan.

Ja nukkumaan yönsä ilman yöllisiä maitopullohetkiä (viimeisen kahden viikon aikana kerran on turvauduttu pulloon..)

Hän osaa laskea liukumäet itsekseen, menee reippaana vatsalleen jalat edellä alas :)

Tanssii mielellään jotain ihme gorillakuviota, peppu alas, tiukka etukeno ja sit vähän pyöritään ja räppärityyppisesti heilutetaan ylävartaloa ylös alas, jou jou :) En tajuu mistä se on apinoitu, mutta näyttää niin hassulta :) :)

Pujottelee mielellään pikkuautoilla, tekee tunneleita, piilottelee autoja sohvatyynyjen alle tai sohvalla makaavan äipän selän alle

Pujottelee mielellään myös palikoita ja duploja kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, kuten kenkiin, astioihin, sinne sohvatyynyjen alle jne.

Osaa käydä pissalla, mutta harvoin ilmoittaa tarpeesta oma-alotteisesti. Vaatii melkoista vessahätäviestinnän tajua, että pysy rytmissä mukana, mutta sellaisina leppoisina kotipäivinä kun muistetaan pyttyillä säännöllisesti, vaippa säilyy kuivana lähes koko päivän.

Iltarutiinit sujuu lähes leikiten, hampaiden harjaus, kaksi tiettyä kirjaa luetaan äipän sängyssä, sitten valot pois ja vilkutellaan hyvät yöt vielä kaikille makuhuoneen jännittäville jutuille ja mennään omaan sänkyyn. Pehmolelut kainaloon, tuutulaulun hyräilyä, 5 - 10 min ja nukkumatti saapuu vienon narinan säestyksellä.

 

Ja mä olen keksinyt ihan huipun jutun. Facessa liikkuu kaiken maailman lankutushaasteita, niin oon alkanut tekeen 60 s lankkupitoja samalla kun ootan että laps nukahtaa. Minuutin lankku, minuutti lepoa. Mitä pidempään nukahtaminen kestää, sitä timmimpi vatta mulla on kesään mennessä ;) Aikasemmin mä pelailin aina jotain älyvapaata puhelimella, mutta totesin että se ei juuri kuluta kaloreita ..

 

Viime kuukausina oon innostunut taas muutaman vuoden jumppailun jälkeen saliharrastuksesta. Salilla käydessä huomaa vaan ikäväkseen, että keskivartalo ei oo siinä kunnossa mitä se oli ennen raskautta. Joissakin koko vartaloa kuormittavissa liikkeissä huomaan selkeetä toispuoleisuutta ja vaikeutta pitää liikettä kasassa. Höh. En oikein tiedä millä tavalla sitä kroppaa pitäisi alkaa sitten harjoittamaan, kun pelottaa tehdä esim. kyykkyä :(

 

 

Arjen hurmosta

Kunnan hoitopaikasta ei ole kuulunut mitään. Mutta tyttösiltä on saatu viestejä ja ensimmäinen kokelas saadaan tutustumiskäynnille tänään.

 

Tein itse lukio- ja opiskeluaikoihin samoja hommia, kiersin lapsenvahtina monen monituisissa perheissä. En muista että olisin koskaan jännittänyt sitä, vaikka lähes joka kerta vastassa oli uusi perhe. Jostain syystä mua nyt vähän jännittää, kun hoitaja onkin tulossa meidän kotiin :) Hassu minä. Olenkohan vähän taantunut tässä uusien ihmisten kohtaamisessa, kun ei sitä normaalityöviikon aikana juuri muita tapaa kuin ne samat naamat ja kotiväen.. Surullista ehkä, mutta niin se vaan menee. Joka tapauksessa, hoitoapua on kenties tiedossa jo piakkoin.

 

Mieltä lämmittää ensi viikoksi sovittu mini-hiihtoloma. Loppukuuksi sovittu pidennetty viikonloppu naisten kesken ja työrintamalla tekemisen meininki. Minä tykkään.

 

Laps ei ole edelleenkään oppinut nukkumaan öitänsä. Heräilee 2 - 5 kertaa yössä. Syytä en tiedä, enkä taida jaksaa sitä nyt sen kummemmin pohtiakaan. Heräilköön. Nukun sitten eläkkeellä.

Hoitokriisi

Olen kehittänyt pienimuotoisen hoitokriisin. Huomasin, että alan olla aika väsynyt tähän läpsystä vaihto - meininkiin. Mies siis hoitaa lapsosta kotona sen neljä päivää viikossa, kun minä olen töissä. Kotityöt, kaupassa käynnit ynnä muut sellaiset yhteiset duunit hoidan enimmäkseen minä. Miehiltähän ei nyt oikein voi olettaa, että pystyisi hoitamaan montaa asiaa yhtä aikaa, eihän (?) Lapsen hän kyllä hoitaa moitteettomasti, ruokaakin tekee, mutta sellainen tietty äiteihin sisään rakennettu suunnitelmallisuus, ennakointi ja kaaoksen hallinta -geeni puuttuu ja tapanaan on mennä siitä mistä aita on matalin.

 

Mies viettää suurimman osan minun kotonaoloajastani opiskellen. Eli suoritamme arjen askareet lapsen kanssa kahden. Niihin käytettävän ajan voi siis kertoa noin puolellatoista normaaliin verrattuna... Esim. lataan pyykkikoneen ja tyhjennän kuivat vaatteet narulta (normaalisti noin 15 min), sen jälkeen kerään tyhjentyneen sukkalaatikon sisällön takaisin paikalleen (2 min), etsin pyykkikorista juuri viikkaamani puhtaat vaatteet takaisin kodinhoitotasolle ja viikkaan ne uudelleen (3 min), noudan välissä lapsen saunan lauteilta (1 min), käyn sammuttamassa lukulamput jotka on syttyneet itsestään (1 min), unohdan mitä olin tekemässä ja rapsuttelen päätäni epätoivoisena (2 min).. No okei, on lapsesta apuakin. Reippaani kiikuttaa märät pyykit koneesta narulle ja vie likaisia sukkia pyykkikoriin. Kovin touhukas tapaus :)

 

Mies tarvitsisi enemmän aikaa opinnoille. Jota minä en nyt vaan yksin pysty järjestämään. Eikä hän itse liioin, mies kun on, suunnitelmallisuus ei kuulu geeniperimään.

 

Laitoin sitten hätäpäissäni kunnalle osa-aikaista hoitopaikkahakemusta vetämään. Kuullakseni kuitenkin sen tutun virren, ihan täyttä on kaikkialla. Neljä kuukauttahan kaupungilla on aikaa järjestää, että eiköhän teille kesällä paikka löydy. Siinä on kyllä ne lomatkin, heinäkuussa ei oteta uusia, mutta elokuussa sitten viimeistään. Olin vähän et WTF. Ehkä minultakin sitten puuttuu jokin suunnitelmallisuusgeeni, kun olen näin tietämätön systeemin joustamattomuudesta ja julkisen sektorin henkilöstön palvelualttiudesta. Anteeksi karkea yleistys, en tietenkään tarkoita että yksittäisen henkilön palvelutavoissa olisi suoranaisesti vikaa, mutta tyyli ilmaista asia oli kyllä suoraan sanottuna kovin nihkeä. Eikä se ole tietenkään henkilön oma vika vaan "systeemin". Suuret rattaat pyörähtää hitaasti.

 

Pari päivää pohdittuani laitoin myös hakuun kotihoitoapua. Tilannetta helpottamaan riittäisi sekin, jos muutamana iltapäivänä viikossa kotiin saataisiin joku tyttönen lapselle leikkikaveriksi. Tyttöselle taskurahaa, meille ehkä enemmän aikaa. Win - win?

 

Katsotaan nyt mikä ratas pyörähtää ensimmäisenä. Mutta jotain on tapahduttava, johonkin suuntaan. Minäkin haluun joskus hetken hengähtää.

Tutti on historiaa

Niin se tutin kanssa nukkuminen sitten unohtui vajaassa viikossa. Nyt nukahdetaan ihan hyvin ilman sitä, mutta tuttipullosta on kai kehkeytynyt jonkinlainen korvike :) Nokkamuki ei välillä kelpaa sitten millään, vaan täytyy saada juoda pullosta. Noh, se sallittakoon vielä pienelle. Mukista hörppääminen on pienelle myös mieluista leikkiä, mutta vanhemmille ei, koska siitä syntyy mieletön sotku. Lapsesta on erinomaisen hauskaa koettaa hörpätä aina koko mukin sisältö kerrallaan ja puhaltaa sinne mukiin niin että roiskuu..

 

Poika täyttää viikon päästä jo 1,5 vuotta. Neuvola on siitä seuraavalla viikolla. Sitten kuullaan taas, missä kehitys menee. Törmäilin viime viikolla muutamaan blogiin, joissa käsiteltiin mm. puheen kehitystä ja lapsen sosiaalisia taitoja ja autismia. Nieleskelin sitä ajatusta, että entä jos oma lapsi on jotenkin poikkeava. Miten silloin itseni kanssa keskustelisin? Miten siihen suhtautuisin? Vääjäämättähän sellainen olisi vain käsiteltävä ja hyväksyttävä. Ei se muuttaisi rakkautta lastani kohtaan mitenkään. Se muuttaisi vain omia odotuksiani ja oletuksiani. Se muuttaisi varmaankin suhtautumistani suojelevaisemmaksi. En tiedä. Enkä halua edes liikaa miettiä. Mutta täytyy sanoa, että erinomaisiin leijonaemoihin ja kirjoituksiin täällä blogimaailmassa törmääkin. Ihmisiin, jotka ovat päättäneet selviytyä, erilaisina, onnellisina ja kiitollisina - kaikesta huolimatta.

 

Muutamana päivänä sitten tulin pohdiskelleeksi lapsen kehityksen tasoa. 1,5 v ja sanoo vasta muutamia tavuja. Onko se paljon vai vähän? Minä en tiedä, mutta totesin, että laps kuitenkin osaa kommunikoida paljon muitakin keinoja käyttäen, elehtien, nyökäten, päätään pudistaen, osoittaen ja pärjäämme arjessa vallan loistavasti sen asian suhteen. Ehkei siis mitään syytä huoleen. Ehkä saamme vielä kesään mennessä sanavarastoon muutakin kuin Kuun, Koon ja Kaan sekä Mamman, Papan, Kookoksen ja Äidin. Toi kookos on ehkä kaikkein hauskin näistä. Tässä eräänä iltana laps tuli vessaan ja osoitteli kookosöljypurkkia hokien koo-ko-koo-ko. Kysyin että mihin sitä haluaa laitettavan, niin hieroi poskiaan. Niinpä me sitten rasvattiin posket <3

 

Tuota kookosöljyä on muuten käytetty lapsen ihon hoitoon, kun etenkin pakkaskelillä tuppaa posket ja taipeet kuivumaan. Jonkun kerran on rasvattu jalkojakin saunan jälkeen, mutta on kuitenkin pyritty välttämään ns. turhaa rasvailua koska pojan iho on ihan hyvässä kunnossa jo itsessäänkin.

 

Kookoksesta vielä kehitysvaiheisiin. Sanavaraston lisäksi pohdin sitä, että osoittaako lapsi kiinnostusta ja tunteitaan toisia kohtaan. Pienen pohdinnan jälkeen totesin, että osoittaa kyllä, etenkin aikuisia ja isompia lapsia kohtaan. Oman ikäisten kanssa saattaa olla keskimääräistä varautuneempi ja hitaasti lämpeävä, mutta se johtunee niiden samanikäisten kontaktien vähäisyydestä. Lähipiirissä on kuitenkin vanhempien lisäksi useampi aikuinen, joiden suhteen laps on välittömästi luottavainen, halaa ja istuu oma-aloitteisesti syliin.

 

Kaikkea sitä. Tuleekin huolehdittua. Meillä nyt kuitenkin lasten ja aikuisten valtakunnassa kaikki hyvin. On onni tehdä lumiukkoja lapsen kanssa ja lukea iltasatua sängyssä saman peiton alla pötköttäen.