Öisiä hetkiä

Hip hei, jokunen yö peräkkäin pikkumies on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että yöunet olisivat vihdoinkin eheytymässä ja muuttumassa koko perheen jaksamisen kannalta parempaan suuntaan. Levoton nukkuja meillä edelleen asustaa, pitää kaikenlaista narinaa ja heittelehtii vuoteessaan, mutta ei ole tarvinnut vanhemman avustusta uudelleen nukahtamiseen.

 

Kunnes keksittiin aloittaa tuttivieroitus. Hip hei. Päikkäreille nukahtaminen kesti ensimmäisenä vieroituspäivänä 1,5 h. Yöunille sen sijaan nukahti noin vartissa. Hetken aikaa jo tuulettelin mielessäni. Mutta sitten puolen yön tienoilla alkoi se voivottelu, narina ja suun maiskuttelu. Okei, ehkä tästä ei ihan niin helpolla selvittykään. Reilun tunnin verran laps vietti levotonta elämää unen ja valveen rajamailla. Sitten nukahti. Jatkaakseen samaa taas aamuyöllä 4 maissa. Tyhjän suun maiskuttelua ja kaipaavaa narinaa. Toivottavasti ensi yö menisi helpommin eikä me tällä kertaa annettaisi periksi.

 

Tuttivieroitustahan kokeiltiin jo muutama kuukausi sitten. Kun yöunet ei viikossa korjaantuneet ennalleen, tutti annettiin takaisin. Mun mielestä se tutti-pirulainen pitäisi heittää nyt tässä vaiheessa roskiin, päivänvalossa, yhdessä lapsen kanssa. Jos se piileskelee ikkunalaudalla verhon takana niin en voi luvata etteikö tulisi sellaista aamuöistä heikkoa hetkeä kun toteaisin et who cares ja antaisin narinalle periksi :)

 

Aamulla kun ajoin töihin. Käännyin motarilta väärään suuntaan kohti vanhaa toimistoa. Sitä missä kävin viimeksi 1,5 v sitten. Tuttivieroitus my ass.

 

Elättelen kuitenkin toiveita, että aika on kypsä siitä tutista luopumaan ja se olisi se viimeinen silaus kohti eheitä öitä <3

 

Jos tää ei toimi niin tilaan meille jonkun vaihtolavan, rempparyhmän ja loppusiivouksen jotta saadaan yläkerran lisämakuuhuoneet vihdoin asuinkäyttöön. Näillä unilla ja energioilla se ei ymmärrettävistä syistä ole juuri edennyt. Aivan ihana se nelosella alkanut Tervetuloa kotiin, jossa tehdään ystäväporukalla remontit valmiiksi. Kuka mut ilmoittaisi sinne!?

 

Kuva: Pinterest, haaveilukansio

 

Tammikuun kuulumisia

Herkkulakon eka viikko oli aika paljon vaikeempi kuin arvasinkaan. Vitsit, et sokeriin voi tosiaan olla koukussa. Esimerkiksi kahvista vieroittautuminen on käyny yleensä suht helposti, mutta sokerin kohdalla tuntui et se neljäs ja viides päivä oli tuskaisimmat. Mutta seuraava viikko menikin helpommin. Ja kuluva viikko vielä helpommin. Riippuvuus alkaa olla selätetty.

 

Laps on niin mainio. Oonko muistanut mainita :) Ottaako vauva maitoa - ottaa. Ottaako lisää leipää - pudistaa ponnekkaasti päätä. Ottaako juustoa - nyökkää ja virnistää. Jos palvelu ei pelaa näin sutjakasti niin sitten laps menee itse jääkaapille. Eh. Pitäisi varmaan hommata siihen joku piippari joka ilmoittaa jos jääkaapin ovi on selällään tarpeeks kauan.

 

Mut kertokaas hei, miten ihmeessä miesten ja naisten elokuvamaku voi olla niin kaukana toisistaan. Tilasin meille netti-tv:n. Mut on tosi hankalaa löytää sieltä sellaista katsottavaa mikä miellyttäisi molempia. Kuka haluaa oikeesti katsoa zombi-elokuvia just ennen nukkumaan menoa. Yäk.

Lisää lupauksia

Mä päätin aloittaa herkkulakon. Raskauden, kotiäitiyden ja väsymyksen saattelemana herkut on hiipineet pikkuhiljaa osaksi jokapäiväistä ruokavaliota. Muistan, että vauvan ollessa ihan pieni pidin viimeksi viikon mittaisen jakson ilman herkkuja (tarkoitus oli testata onko suklaalla vaikutusta lapsen vatsavaivoihin, ei ollut). Sen jälkeen ja pitkään sitä ennenkin, pakko myöntää, on tullut mässytettyä ihan joka ikinen päivä. Määrät nyt on pysyneet kohtuullisina, mutta rupesi joka tapauksessa ärsyttämään tämä itsekurin puute.

 

Osasyyllinen on mies, koska hänellä on aina ollut tapana pitää kotona herkkukaappia. Muistan kun olin suhteemme alussa kovin järkyttynyt tästä tavasta. Kaappi täynnä avattuja ja puoliksi syötyjä karkkipusseja, suklaita, sipsejä, jäätelöäkin montaa sorttia, aamupalaksi pullaa tai munkkia. Hämmentävää, mutta harmittavasti käytäntö on hiipinyt meidän yhteiseenkin kotiin.

 

Meillä lapsuuden kotona ei ollut koskaan herkkuja jemmassa. Karkkipäivä oli kerran viikossa ja niitä sai sitten kukin syödä heti tai säästää, omaan tahtiinsa. Joskus oli keksejä tai muuta, mutta ei niitä muistaakseni saanut mennä kaapista omin päin ottamaan. Eikä ollut tarvettakaan. Samaa tapaa olen itsekin noudattanut aikuisena, karkkipäivä nyt saattoi toki olla useammin kuin kerran viikossa, mutta ostetut herkut tuli tuhottua aina ensin loppuun ennen kuin haettiin kaupasta uusia. Määrät pysyi kohtuullisempina eikä herkkuja aina ollut ulottuvilla kun mieliteko iski.

 

Vaikka herkuttelu onkin viimeisen kahden vuoden ajan ollut lähes päivittäistä, niin kiloja ei ole onneksi kertynyt. Eikä niitä ole liikaa miehelläkään, päin vastoin. Mua vaan riipii se, että ne herkut koukuttaa ja ne on pois terveellisen ruoan määrästä. Päätin aloittaa arkipäiviä koskettavan herkkulakon. Se sopii minulle paremmin kuin totaalikieltäytyminen. Trendikäs 5:2-dieetti herkkujen osalta :D

 

Osasyynä tietysti se, että pieninkin alkaa pikkuhiljaa ymmärtää karkkipaperien rapinan päälle. Ja toivottavasti saan tällä myös miestä vähän heräteltyä herkkukippojensa äärestä hedelmäkulholle. Jää nähtäväksi. Dieetti voimassa toistaiseksi. Ainakin kunnes riippuvuus on selätetty.

Lomaa ja uutta vuotta

Olipa ihanaa lomailla pitkien pyhien saattelemana melkein kolme viikkoa. Vietettiin Joulua, Uutta vuotta, nähtiin sukulaisia ja ystäviä, meilläkin kävi yövieraita. Ehdittiin ulkoilla ja urheilla, sain valmiiksi yhden pienen sisustusprojektin ja ehdittiin pari kertaa miehen kanssa halailemaankin.

 

Ehdin tehdä päätöksen arkipäivien herkkulakosta. Viikonloppuna saa syödä suklaata, mutta jätetään ne arkiaamut ruisleivän ja kahvin varaan. Ja ajattelin ehdottaa, että molemmat saisimme pari vapaailtaa viikossa mutta että pidettäisiin myös vähintään yksi yhteinen ilta viikoittain jolloin käytäisiin koko perheen voimin vaikkapa uimassa, ulkona syömässä tai vaikka kävelyllä. Tuntuu että illat menee vuoro vedoin lasta vahtiessa ja velvollisuuksien kanssa tasapainoillessa.. Se "pitäisi sitä ja tätä ja tuota" ajatus on tietysti täysin omasta päästäni peräisin oleva lapsuudesta opittu ajattelutapa. Ehkä sitäkin asiaa kannattaisi hieman työstää, jos mielii tehdä elämästään hieman stressittömämpää :) Ennen  lasta luin silloin tällöin itsensä kehittämiseen ja hyväksymiseen, hetkessä elon taitoon tähtäävää kirjallisuutta. Sellaista noudin kirjastosta nytkin uuden vuoden kunniaksi.

 

No mutta ei niistä lupauksista ja päätöksistä nyt sen enempää. Kerrotaan lapsesta välillä.

 

Poikanen 1 v 4 kk on mainiossa iässä. Ymmärtää puhetta jo todella hyvin. Omia sanoja on suhteellisen vähän, sanat on lähinnä yksitavuisia tai pelkkä sanan lopputavu (-kka). Osaa kuitenkin matkia ainakin 15 eri eläimen ääntä, oppii nopeasti uusia ääniä mutta ei edes yritä sanoa eläinten nimiä. Tuntuu menevän vielä siitä mistä aita on matalin.

 

Nukkuu yleensä yhdet päiväunet 1,5 - 2 h, yöunet 10-12 h. Öisin heräilee jonkin verran (nyt jos koskaan olisi hyvä hetki heittää se tutti menemään). Juo maitonsa tuttipullosta tai joskus nokkamukista. Syö mielellään itse, pääasiassa omin käsin, jos on koostumukseltaan sopivaa sapuskaa niin lusikan kanssa.

 

Lempijuttuja taitavat olla kirjat ja autot. Tykkää valtavan paljon traktoreista, nostureista, mopoista ja rekoista. Tykkää katsoa televisiosta joitakin lastenohjelmia ja muumeja. Naureskelee muumien tapahtumille ääneen <3 Ollaan todettu että muumit päivässä piristää kummasti ja rauhoittaa menoa hetkeksi. Vanhemmat saa syödä tai tehdä jotain muuta juttua samalla. Aika usein me kyllä pojan kanssa nakotetaan sylitysten sohvalla ja minäkin katon ne muumit :)

 

Kiipeilee jonkin verran, mutta onneksemme melko varoivaisesti. Rakastaa portaita, mutta osaa myös odottaa että aikuinen tulee mukaan kiipeämään. Tilaisuuden tullen (kun äidin sylissä on vaikkapa vieras vauva) menee kuitenkin kiipeämään itsekseen. Ovela kaveri. Tietää millä saa huomion itseensä.

 

Lapselle on alkanut muodostua lempivaatteita. Ja lempisyötäviä. Joulunaikaan herkuteltiin pipareilla ja muutaman kerran sai maistaa konvehtikarkin. Koetamma kuitenkin rajoittaa vielä, kun se on mahdollista, herkuttelut minimiin. Karkkia ei minun mielestä tarvi tarjota vielä ollenkaan, pullaa tai keksejä saa silloin tällöin maistaa kohtuudella kun muutkin syövät. En aio ottaa herkkujen kanssa mitään palkitsemisasennetta - "jos syöt lautasen tyhjäksi saat keksin ... " Ruoka syödään ruokana, herkut herkkuina ja herkkuja on tarjolla lähinnä silloin kun on vaikka vieraita kylässä ja kahvitellaan porukalla. Kun pyydän kavereita kylään tai menemme itse kylään olen aika usein ottanut mukaan jotain hedelmiä tai viinirypäleitä lasten kahvitteluhetkiin. Rypäleet maistuu ainakin meidän lapselle. Muita lemppareita ovat päärynä, vadelmat, mustikat ja banaani.

 

Työminä tuntuu nukkuvan jotain talviunta. Se tarvii luultavasti nyt jonkun avantoon pulahtamisen tai muun vastaavan herätyksen käydäkseen täysillä (toim. huom. edes puoliteholla). Kone kiinni ja aikaisin kotiin. Työpäivä se on huomennakin :)