Meillä juhlittiin synttäreitä viikonloppuna. Valmisteluihin meni muutama ilta ja kymmeniä selattuja nettireseptejä. Kutsuvieraiden vaihteleva ruokavalio aiheutti vähän päänvaivaa, mutta lopulta päätin tehdä lähes kaiken viljattomana ja puolet kasvisruokavalioon sopivana. Eipä niitä tarjoiluja nyt niin montaa sorttia tullut, mutta kun leipoo harvoin ja vielä harvemmin erityisruokavalioille niin hiukan piti pohtia :)
Meillä tarjoiltiin kasvis- ja lohipiirakkaa gluteenittomalla pohjalla, salaattia sekä suolaisia tuulihattuja. Kakkuja oli kaksin kappalein, juustokakku ja suklaakakku, molemmat gluteenittomia. Muutamaa lajia keksejä kaupan valikoimasta sekä makeita tuulihattuja päälle. Tarjoilut maistuivat hyvin, vain makeita kakkuja jäi pikkupalat meille oman porukan kesken tuhottavaksi. Olin itsekin harvinaisen tyytyväinen leipomuksiini, erityisesti kakkuihin sekä maun että koostumuksen puolesta. Monesti pilaan tekeleeni olemalla melko suurpiirteinen kokki mittojen ja ohjeiden lukemisen kanssa, mutta nyt koetin skarpata että saan kerralla aikaiseksi kunnon tekeleet.
No se sankari sitten. Poika oli oikein elementissään. Jaksoi hyvin leikkiä vieraiden kanssa eikä vierastanut ketään. Tutki innolla uusia leluja ja oli oikein sopuisa muiden lasten kanssa. Päivä oli pitkä, mutta onneksi vieraiden välissä oli rauhallisempiakin hetkiä, niin saatiin otettua päikkärit ajallaan. Äiti oli oikein ylpeä pojasta, niin reipas pieni ja selvästi osasi nauttia saamastaan huomiosta ja lukuisista leikkikavereista.
Lahjaksi saatiin leluja ja kirjoja. Niitä perinteisiä, mutta silti oikein mukavia ja pojalle mieleisiä. Täytynee laittaa vanhoja leluja välillä kaapin perälle, sillä nyt on kyllä nurkat ja pöydän aluset täynnä legoja, sukkia, pehmoleluja yms.
Juhlaviikon kunniaksi nähtiin myös pojan ensiaskeleet. Viikko ensiaskelten jälkeen kävellään jo vaappuen muutama metri kerrallaan ja monen monituista kertaa päivässä. Laps on taidosta riemuissaan, nauraa rätkättää itselleen ja kompuroi menemään. Onneksi laps ehti harjoitella seisomista niin kauan, että tasapaino on ehtinyt kehittyä hyvälle mallille. Tähän saakka kävelyharjoittelu ja siitä alastulo on tapahtunut hallitusti pepulleen tai eteen kurottaen käsien varaan. Ei kuhmuja, ei itkuja (ja tässä vaiheessa koputan puuta..). Mulla meinaa tulla tippa linssiin, kun katson kävelevää poikaa. Niin pieni ja niin iso että itkettää :')
