Syys

Pitkästä aikaa. Kesä ei mennyt niin kuin ajattelin, mutta siitäkin selvittiin. Loma-asiat jäivät tekemättä, päällimmäinen fiilis kesästä oli huoli ja väsymys. Tällä kertaa teki hyvää mennä töihin lepäämään ja keskittymään jälleen numeroihin. Huoli ihmisistä on ihan toista luokkaa kuin huoli numeroista. Töihin paluu teki hyvää, arki alkoi jälleen jäsentyä. Oli taas helpompi valita mikä on tärkeää ja mikä ei. Mihin omat voimat riittää ja mihin ei. 

Omat harrastukset on jääneet tän kaiken painin keskellä aivan taka-alalle. Kävin treeneissä viimeksi toukokuussa. Alle 5 kertaa kävin lenkillä tai pyöräilemässä kesän aikana. Syksyn hiipiessä päätin, että on pakko raahautua taas liikkeelle. Mikään muu ei toimi vastaavana lääkkeenä kuin liikunta. Aloitin työmatkapyöräilyn. Luultavasti ensimmäisen räntäsateen koittaessa vaihdan auton rattiin, mutta parempi edes hetken innostus kuin pelkkä sohvalöhöily. 

Laps on ihana. Kesälomalla me otettiin taas voimakkaasti yhteen. Rajoja koeteltiin toden teolla. Mutta nyt palaset ovat taas hetken paikoillaan. Minä ja poika, voimakastahtoisia molemmat. Ihme olisi jos ei yhtään kolisisi. 

Olen alkanut ajatella itseäni yksinhuoltajana. Toinen on yksin sairauden kanssa, minä pojan kanssa. Perheemme palaset ei vaan sovi nyt yhteen. Mä en pysty sellaiseen omaishoitajuuteen mitä tilanne vaatisi. Valitsen ennemmin itseni ja lapseni. Tän pitkän matkan jälkeen on pakko tehdä jo omia valintoja. Ei se tietenkään tarkoita toisen hylkäämistä. Se tarkoittaa sitä, että kukaan meistä ei voi loputtomiin asettaa muita itsensä (ja lapsensa) edelle. Nyt on näin. Viikon päästä voi olla toisin. Mutta juuri nyt minä tarvitsen etäisyyttä.  

Poikanen nukkuu sohvalla. Maalasin makuuhuoneen nurkkia ja käry ei ehtinyt hälvetä. Syys on tullut, sen huomaa kun tekee mieli sytyttää kynttilöitä ja pöyhiä sisustustyynyjä <3 

Hei kesäflunssa

Kesä ja flunssa. Mikä ihana yhdistelmä. Ollaan tässä pari päivää siis kotoiltu, katsottu piirrettyjä, ulkoiltu pipot korvilla ja järkkäilty kaappeja. Flunssaisena voi kuvailla tavaraa kirpparipalstalle ja on myös näppärä päivystää kaupantekijöitä kotosalla, kun ei muutenkaan ole menossa minnekään. Kaupat on tehty pihalla ilman kättelyä, ettei pöpöt lennä uuteen uhriin :'D

Laps aloitti uudessa hoitopaikassa niin reippaana. Ensimmäisenä aamuna tuppauduin mukaan (ja täytin samalla lapsen tietoja lomakkeelle.. miten niin viime tingassa). Noin 15 min jälkeen laps ehdotti että äiti vois nyt lähteä töihin. Iltapäivällä pihamaalla odotti pölyinen ja iloinen poika. Joka ei olisi tahtonut vielä lähteä kotiin .. Toistaiseksi päiväkoti on siis mennyt loistavasti. Ja tämä kesäflunssa ei tällä kertaa tullut päivähoidosta, vaan minulta :P Mistä lie matkoiltani nappasin. 

Pojasta on tässä vajaan 4 vuoden iässä muodostunut mainio juttukaveri. Huumorintajua ja nokkeluutta piisaa, samoin neuvottelu- ja suostuttelutaitoja. Liikkeeissään poika on äärimmäisen nopea tuumasta toimeen tapaus,  yhtä hätähousu kuin Tuomas Veturi. Suosikkiohjelma. 

Kesäloma on nurkan takana. Aattelin pitää ensimmäisen kesälomapäiväni niin, että poika on vielä hoitopaikassa. Silloin menen pyörällä torille ja ostan ison jäätelön. Ja sen jälkeen teen mitä huvittaa. En suunnittele. 

(Kuitenkin sataa vettä tms. mutta sitten menen kauppakeskukseen. Aina on oltava Plan B)

Muita kesälomasuunnitelmia ei ole. Aattelin kyllä että pieni hotelliloma jossain lähiseudun kaupungissa tekisi terää. Pojan kanssa vaikka kahdestaan, huoneeseen jossa kylpyamme. Seikkaillaan ja tutkaillaan. Ja nukutaan ja syödään. Ja mennään vaikka junalla. Siinähän sitä seikkailua kerrakseen :) 

Kesän kynnyksellä

Kesän kynnyksellä on aivan mielettömän ihana olla. Piha heräilee pikkuhiljaa, saa taas upottaa kädet maahan ja opetella puutarhan hoitoa <3 Tulen kesä kesältä hihhulimmaksi, varmaan meillä on pian joku autiotila lampaineen ja kanoineen. Nyt meillä on noin 3 x 6 m kasvimaa, 10 marjapensasta, 10 m rivi vatukkoa ja muutama perinteikäs perennapenkki. Alkuun innoistuin vain hyötykasveista, mutta nyt olen koukuttunut pikkuhiljaa myös koristekasvien pariin. Tarttis vaan lisää tilaa sekä pihaan että kalenteriin, jotta ehtisi toteuttaa kaikki puutarhaunelmat :D

Oltiin lapsosen kanssa viikon totaalilomalla. Teki niiiin hyvää. Varasin saman tien uuden loman syksylle. Ja kesälomaankin on vain kuukausi aikaa. Tämä on todellakin paras aika vuodesta <3

Tässä kesän kynnyksellä laps vaihtaa myös hoitopaikkaa. Siirrymme perhepäivähoidosta päiväkotiin ihan piakkoin. En ole oikein ehtinyt jännittää koko muutosta. Poikakaan ei ole kovin puhunut aiheesta, vaikka kyllä tiedostaa muutoksen. Ajantaju ei kuitenkaan ole vielä niin kehittynyt että kannattaisi laskea öitä. On kuitenkin keskusteltu muutoksesta ja mitä se tarkoittaa, käyty katsomassa tarhaa ja ajettu ohi harva se päivä. Luulen että tämä on hyvä suunta, niin pienelle kuin meille isoillekin. 

Poika täyttää kesän lopulla 4 vuotta. Näin neljän vuoden kynnyksellä voi jo hieman huokaista helpotuksesta, meillä on kovin reipas 3,5-vuotias. Kun pukemiset, syömiset ja vessatohinat onnistuu itsenäisesti, tarvitaan äitiä enää vain vastaamaan niihin noin 4678 kysymykseen päivässä. Kuten että mistä vauvat tulee? Miksi pojilla on pippeli? Miksi tuo tyttö kävelee tuonne päin? Miksi tuo sanoin noin? Äiti miksi tuo tööttäsi? Mitä varten? Tiedätpäs! 

Päivisin poika tosiaan hoitaa vessatohinat itsekseen, mutta yövaipasta ei ole päästy eroon. Sen huomion olen tehnyt, että loma-aikaan yövaippa on yleensä kuiva, mutta arkisin ei. Esimerkiksi viikon mittaisella lomallamme, kaikki yöt olivat kuivia. Viime yönä (ma-ti) poika kasteli ensin oman sänkynsä ja aamulla vielä minun sängyn, vaipasta huolimatta. Onko meidän arki niin rasittavaa, että poika ei saa illalla rakkoa tyhjennettyä ja rentoutuu vasta unessa !? En usko että tämä selittyy pelkästään syömisten tai juomisten määrällä. Huoh. Mutta ilmeisesti yökastelu on vielä tässä kohtaa ihan normaalia eikä siihen auta kuin aika .. 

Oma aika

Monesta mediasta tulee viestejä ruuhkaisista vuosista ja oman ajan puutteesta. Samaistun kovasti. Pienen lapsen äitinä ja työssäkäyvänä 90 % ajasta täyttyy toisten tarpeita ja omia perustarpeita palvellessa. Se 10 % täyttyy sitten milloin milläkin ja liian usein älypuhelin kädessä. 

Havahduin eräs lauantaiaamu. Olen pitkään haaveillut että saisin olla yksin kotona. Olin juuri tullut kaupasta parin kassin kanssa, mies ja poika olivat käymässä puistossa. Istuin yksin kotimme portailla. Aurinko paistoi. Ja minä istuin puhelin kourassa lukemassa blogia, jossa kirjoitettiin oman ajan puutteesta. Siinä minulla oli hetki omaa aikaa. Käytin sen lukemalla muiden ajatuksia. Sen sijaan että olisin kuunnellut omiani. 

Iltaisin kun menemme nukkumaan, laitan pojan omaan sänkyynsä ja kömmin itse omaani. Odotan että poika nukahtaa. Ja selaan puhelinta. Tuon joka iltaisen rituaalin jos vaihtaisi vaikka mietiskelyyn, saisi taas rutkasti lisää sitä omaa aikaa. Välillä olen tosin tuon ajan käyttänyt mm. venyttelyyn, ihan aina se kumppani ei ole puhelin. Mutta liian usein. 

Vielä muutama vuosi takaperin lueskelin useita jopa kymmeniä blogeja päivittäin. Nyt tahti on onneksi hiipunut, muutama lemppari on listalla ja niitä ei tarvitse olla lukemassa päivittäin. Blogit ovat vaihtuneet instagramiin. Sen selailu on esteetikolle inspiroivaa, mutta myös kaipuuta ja tarpeita lisäävää. Feediä toisten elämästä. Joka blokkaa kaistaa feediltä itsestäni. 

Älypuhelinlakko tekisi varmaan hyvää. Taidan viritellä puhelimelleni jäähypenkin. Saan käyttää sitä vain jäähypenkin läheisyydessä, en ottaa mukaan sohvalle enkä sänkyyn. Katsotaan mitä tapahtuu itsessäni.