Kaiken se kestää

Meillä on eletty ihan tavallisia alkukesän kiireitä. On valmistujaisia ja perhejuhlia, on lahjojen hankintaa, kesäkukkien istutusta ja pihan rapsutusta. On kiireisiä työpäiviä ja oravanpyörältä tuntuvia viikkoja. Ja silloin kun ehdin hetkeksi istahtaa huomaan olevani todella väsynyt. Mutta se on sellaista väsymystä jota ei voi nukkua pois. Se helpottaa ehkä joskus, kun sallin itse itseni levähtää. Kesäloma onneksi kolkuttelee nurkan takana. Olen lomalla viisi kokonaista viikkoa.

Tämä vuosi alkoi tosiaan synkissä merkeissä, kun puoliso sai diagnoosin vakavasta syöpäsairaudesta. Se oli tammikuu ja elämä pysähtyi hetkeksi. Olin hetken sairaslomalla ja totuttelin ajatukseen. Kävin sairaalassa ja yritin hoitaa pois arjen askareita mitä en ehtisi töissä käydessä tekemään.

Aluksi tiedonjano oli valtava ja lueskelin mm. syöpäsäätiön oppaita ja keskustelupalstoja läpi. Taisi olla ensimmäinen tai toinen ilta diagnoosin jälkeen kun luin lauseen ettei sairaudesta saa tehdä elämän keskipistettä. Aluksi se ajatus tuntui raadolliselta - miten voisi muka "elää normaalisti"!? Mutta niin vain päivä päivältä tuosta lauseesta tuli lohtuni. Päätin myös jo heti alkuun etten aio perehtyä hoitojen yksityiskohtiin, verikoetuloksiin, annostuksiin jne. Minun tärkein tehtäväni on varmistaa että laps saa olla laps ja meillä kaikilla on koti, jossa perusasiat on kunnossa.

Raadollisinta tässä kaikessa minun näkökulmastani on se, että olen itse menettänyt isäni ollessani 2-vuotias. Ensimmäinen ajatus tämän kaiken keskellä oli, ettei sama kohtalo vaan voi toistua oman lapseni kohdalla. Toisaalta menetyksen kokeminen omalla kohdallani on tarkoittanut myös sitä, että on osannut katsoa asian yli. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta lapseni lapsuus on tässä ja nyt ja on tärkeää vaalia sitä.

Ystävistä osa on pysynyt valitettavan etäällä. Huomaan, että asia on vaikea kohdata. Enkä voi syyttää siitä ketään, ei se helppoa ole meillekään. Meillä vain ei ole vaihtoehtoja. Apuja olen saanut eniten sukulaisilta ja sisaruksilta. Olen tosi huono pyytämään apua. Ehkä ystäviltäkin sitä olisi tarjolla, jos vain osaisin sen tarpeen tunnustaa.

Eilen kuulin sanat, tuttuakin tutummat - kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Joten kai me jaksamme. Minähän kannan taakkaa vain osittain. Puolisoni on myrskyn silmässä.

Se sairaus sitten - sitä on hoidettu ja hoidetaan edelleen. Nyt ollaan sellaisessa vaiheessa, jossa suurimmat toimenpiteet ovat toivottavasti takana päin ja edessä on pitkä kuntoutuminen. Siihen tarvitaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta. Ehkä näistä palasista rakennetaan vielä jotain uutta ja entistä kauniimpaa.

Lauantai

Tänään paistaa aurinko. Tänään me ulkoillaan kaikki yhdessä, kaikki kolme. Tänään me ollaa kilttejä toisillemme ja syödään hyvin. Mennään kiitollisina nukkumaan.

Viikko oli piiiitkä ja mielenkiintoinen. Herra Uhmaikä on näyttänyt itsestään aivan uusia puolia. Luonnetta ja persoonaa löytyy todenteolla, mistä lie perinyt rautaisen tahtonsa. Kaikki ylimääräinen energiani on kyllä mennyt noiden tilanteiden hallintaan. Kotiaskareet on jääneet aivan taka-alalle. Mutta eipä ne minnekään karkaa. Siivoan sitten joskus.

Onneksi pääsin viikolla pari kertaa hikoilemaan ja olemaan hetken itsekseni. Se on vaan parasta vastapainoa mitä tällä hetkellä tiedän <3

Joka tapauksessa - Kiitos tästä viikosta, kiitos apua tarjoavista läheisistä. Kiitos keväästä.

Mukavaa viikonloppua!

Lisää pöpöilyä

Lupaan että seuraavassa tekstissä keksin vaikka väkisin jotain positiivista. Mutta nyt jälleen negistelyn pariin. 

Laps ehti olla Pääsiäisen jälkeen ne 4 päivää hoidossa kunnes viikonloppuna nousi jälleen kuume ja päälle kova yskä. Yskä on niin raju, että oksetuttaa. Keskellä yötäkin on herätty yrjöämään pelkkää limaa. Voi poloista laps parkaa. On tainneet nämä sairastelut viedä vastustuskyvyn aika pohjalukemiin, kun kaikki taudit vaan nappaa ja rypee niissä sitten vähintään sen viikon kerrallaan :'(

Minua harmittaa lapsen puolesta. Ja oma kärsivällisyys on toisaalta koetuksella. Aika monta viikkoa tullu tässä kevään aikana vietettyä neljän seinän sisällä. Mihinkään ei viitti sairaan lapsen kanssa mennä eikä toisaalta kovin herkästi pyytää hoitoapujakaan :P Ruoat tilasin netistä, se on kyllä kätevä palvelu näissä tilanteissa. 

Jospa se päivä paistaisi meidänkin kotikoloon tässä joku päivä ... 

Niin ja kaiken tämän riemun lisäksi on viime aikoina ollut havaittavissa rajuja uhmakohtauksia. Niitä varmasti osaltaan vahvistaa tää meidän perhetilanne, jossa isiä ei juuri näy. Minähän sen lapsen tuskan joudun kohtaamaan. Uhma saattaa laueta jostain aivan yksinkertaisesta tilanteesta, kuten äiti tarjoaa päälle väärää t-paitaa tai leipä on leikattu puoliksi kun omatahto tahtoisi kokonaisen. Melko helposti se lipsahtaa sitten aivan väärille raiteille, jossa laps vaan potkii ja huitoo minua pois, mutta perääntyessäni juoksee perässä ja jatkaa mätkimistä. Aika hurjaa. Kun tähän pisteeseen mennään ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin napata tiukasti kiinni ja pitää väkisin sylissä, kunnes hetki menee ohi. Hetki voi pahimmillaan olla joku 15 - 20 min. Joskus lukittaudun itse vessaan keräilemään itseäni. Aina ei kykene toimimaan järkevästi. 

Näiden kohtausten jälkeen me aina jutellaan lyömisestä ja säännöistä ja pyydellään anteeksi. Mutta ei välttämättä mene puoltakaan tuntia kun olen jälleen turhtautumisen kohteena. En ole huomannut enkä kuullut että olisi toisia lapsia koskaan lyönyt. Jostain syystä nyt äiti tuntuu olevan se suuri ja paha, joka pilaa kaiken.. Eiks sen pitänyt tapahtua vasta teini-iässä? Huoh. Joku uhmaopus ois varmaan tarpeen.

Pääsiäistä

Hyvää pääsiäistä sairastuvalta. Kyllä, lapsonen on jälleen kipeänä. Tämä taitaa olla nyt 5. kuumeilu/flunssajakso sitten elokuun ja päivähoidon aloituksen. Ja 3. tälle keväälle. Pieni hysteerikko minussa nostaa päätään, mitä mä teen väärin, miksi mun lapsi sairastaa päivähoitoryhmästään kaikkein eniten!? Onneksi nämä sairastelut nyt on olleet oireiltaan aika lieviä, pientä lämpöä ja tukkoisuutta. 2/5 kerrasta on ollut korvatulehdus, mutta muuten on menty ilman sen kummempia komplikaatioita. 

Tämä kyseinen flunssa on kestänyt nyt noin viikon verran. Poika on hieman tukkoinen ja lämpöilee keskimäärin 37.5 asteen tuntumassa. Pihalle ei viitsisi mennä eikä nähdä kavereita. Yleisvointi on hyvä, nukkuu hyvin, ruokahalu ehkä hieman kärsinyt. Mutta kyllä käy aika pitkäksi, meillä molemmilla. Olin taas koko viikon pois töistä. Koko viikon odottavalla kannalla - joko huomenna päästäis pihalle ja oltais terveitä? Mutta ei sitten vieläkään. Eikä lähdetty pääsiäiseksi minnekään. 

Onneksi olen pari kertaa päässyt liikkumaan, muuten olisin hyppinyt varmaan jo seinille. Kärsivällisyyttä jaettaessa olin jossain toisaalla ... :)

Mut niin, onko tää nyt sitten normaalia? Lääkärin mukaan on. Toissa viikolla käytiin allergiatesteissä, kun on mietityttänyt voisiko se herkistää näille flunssajaksoille. Saapa nähdä sitten. Vai onko pohjimmainen diagnoosi sittenkin äidin ylihysteria .. 

Hyvää pääsiäistä! Pitkät pyhät ja aikaa levolle. Ehkä olemme sittenkin sen tarpeessa, kaikella (myös flunssalla) on tarkoituksensa..