Naistenpäivä

Naisten päivän ja sunnuntain kunniaksi ompelin verhot, Mies nukutti lapsen pitkästä aikaa ja mä nautin omasta hetkestäni nuppineulojen parissa. Miten pienestä sitä saakaan päänsä ladattua hyvällä ja kiitollisella mielellä. Laps oli myös onnessaan, kun sai nukahtaa isin kainaloon. Sydäntä särkee silloin kun joutuu selittämään lapselle, ettei isi nyt voi kaikkeen osallistua eikä oikein jaksakaan. Itkin ilosta, kun telmivät ja painivat pienen hetken - niin kuin aina ennenkin, juuri niin kuin kuuluisikin. 

Raihnainen äiti täällä moi

Lapsen flunssa jatkui ja kääntyi korvatulehdukseksi. Lopulta minäkin jäin pöpön kouriin ja sen jälkeen olen niistänyt loputtomiin. Koko lapsen hoitoryhmä ja hoitajakin oli lopulta sairaana. Hoitajan sanoin - ei muista milloin olisi viimeksi ollut kipeänä eikä koskaan ole ollut tällaista painetta päässä. Samat sanat minulta, en ole koskaan potenut poskionteloiden tai korvien kipuiluja flunssan yhteydessä, mutta tämä tauti teki ne molemmat kyllä tutuksi. Onneksi ollaan nyt voiton puolella. Laps on tervehtynyt ja minullakin on seurana enää seksikkään käheä ääni. Toivottavasti saisimme sitten seuraavan kuukauden olla terveenä.

 

Muutenkin elämä on taas vastustanut monen monituisissa pienissä asioissa. Tai ainakin se tuntuu siltä, kun flunssa on vienyt taas yöunia huonompaan suuntaan. En haluaisi tehdä tästä blogista tällaista valituskaivoa, mutta kovin vähän on ollut mitään positiivista sanottavaa asioista tämän vuoden vaihteen jälkeen.

 

Uusi kiva harrastus tosin odottelee minua, kunhan tervehdyn. Osallistuin nimittäin CrossFit-aloituskurssille. Lähden ainakin kokeilemaan harrastusta, koska salilla käynti on tuntunut kovin tylsältä viime aikoina ja toi CrossFit-sali on vain 1,5 km päästä kotoa. Hyvät alkulämmöt saa pyöräillessä.

 

Puolison vointi on olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Saa olla kotona ja välillä tarpeen mukaan sairaalassa. Mutta mihinkään kotitöihin tai lapsen hoitoon ei pysty osallistumaan vielä pitkiin aikoihin. Yhtäkkiä olen siis töissä käyvä YH, omakotitalon talkkari ja osapäiväinen omaishoitaja. Voi elämä minkä heititkään.. Heittäisitkö seuraavaksi hyviä uutisia? Lupaan olla kiitollinen ihan niistä pienimmistäkin valon pilkahduksista <3

 

Hyvää Ystävänpäivää ystäväiset!

Tunnelmia

Huh. Kolmen viikon yksinhuoltajuuden ja lähes tipattoman tammikuun jälkeen olen ansainnut lasin punkkua. Onhan mulla ollu läheisiä apuna, mutta ei se ole sama asia. Vastuu lapsesta ja kodista on kokonaan minulla. Siihen päälle pelko ja huoli puolisosta. Se painaa hartioita kasaan, se väsyttää. Enkä uskalla ajatella kauanko tätä kestää. Parempi niin, parempi elellä päivä kerrallaan ja olla ottamatta suurempia suorituspaineita. Riittää että lapsella on äiti. Olkoon toisinaan homssuinen, hajamielinen ja nauttikoon viintä iltapalaksi. 

Kaiken lisäksi lapsi sairastaa. Olihan tässä jo kokonainen kuukausi ilman yskää ja nuhaa :) Nyt taas kökitään sisällä ja katsotaan piirrettyjä. Sopii mulle, saan itsekin luvan kanssa hengähtää. Mut meinasin alkaa itkemään, kun en saanu sellaista lasten panadolipurkkia auki. Lopulta väänsin sen korkin lusikalla rikki. Ne lapsilukkokorkit ei vaan oo mua varten. 

Vuosi 2015

Tämä vuosi alkoi meidän perheessä tavalla, jota ei kukaan osannut odottaa. Puolisoni on sairastunut vakavasti. Kaikki on uutta, kaikki on epäselvää. Koetamme jaksaa päivän kerrallaan. Kirjoittaisin mielelläni lisää, koska se auttaa itseäni jäsentämään asioita. Mutta jätän ainakin aluksi tarkemmat tarinat oman päiväkirjani sivuille.

Tällä hetkellä tärkeimmältä tuntuu paitsi olla puolison tukena, myös huolehtia siitä että lapsi saisi elää mahdollisimman normaalia ja turvallista arkea. Sitä lapsuuttaan. Päivän kerrallaan. Huomaan olevani tosi väsynyt, totaali yksihuoltajuus ja tämän pommin käsitteleminen vievät kyllä kaikki mehut. Mutta näillä mennään. Uskotaan ja toivotaan parasta.