Never say never

Lueskelin pari päivää sitten mielenkiintoista liikuntablogia ja löysin hyviä ja tehokkaita kotijumppaohjeita. Piti tietysti heti päästä kokeilemaan ja kaks päivää on nyt ollu kylkiluiden välilihaksetkin kipeinä :D Huippuja liikkeitä, ehdin tehdä 3 x 7 min patterin ja sen jälkeen oli kyllä ihan mehut pois.

 

Höpötin miehelle noista ohjeista ja totesin, et voisin alkaa tollaselle kuntokuurille, mutta ruokavalion noudattaminen ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Palasin kuitenkin niihin ruokaohjeisiin vielä jonkun kerran. Ja jonkun kerran uudestaan. Mietin omaa syömistäni viime aikoina ja omia energiatasoja. Ehkä se olisi kokeilemisen arvoinen juttu? Tuollaisella ruokavaliolla voisi olla positiivisia vaikutuksia mielellekin. Ja käytännön kannalta - joka päivä on kuitenkin syötävä, jos kaipaan muutosta niin se on paljon helpompi toteuttaa ruokavaliolla kuin 6 x viikossa treenaamalla.

 

En ole koskaan ollut varsinaisella dieetillä. Välillä kuntosali-innostuksen ollessa huipussaan olen popsinut tavallista enemmän raejuustoa ja kanamunia, viime vuonna kotiäitiyden päätyttyä olin hetken herkkulakossa. Mutta ihan kunnon dieetillä ohjeineen, rajoituksineen - en koskaan. Itsekurin tarkastelun näkökulmasta alkoi myös houkuttaa kokeilla ..

 

Olen ihan normaalipainoinen, joten varsinaista laihduttamisen tarvetta ei ole. Odotukset kohdistuvat ennen kaikkea energiatasojen ja yleisen vireystason nostamiseen. Jos siinä sivussa pehvalle tapahtuu jotain, niin se on vain plussaa. Lisäksi odotan, että pääsisin herkuttelun tarpeesta eroon. Huomaan todella usein esimerkiksi työpaikkalounaan jälkeen kaipaavani suklaapalaa tai muuta makeaa katkaisemaan nälän tunnetta. Ruokavaliossa se on hoidettu lisäämällä yksi hedelmä jokaiselle lounaalle :)

 

Aion ottaa kahden viikon kokeilujakson. Pienin helpotuksin - viikonloppuna sallitaan yksi (1) retkahdus. Viinilasin, suklaapalan tai jonkun muun muodossa. Raportoin kokemuksista, blogi on hyvä takapiru ;)

Uusi aamu

Pitäisikin kirjoittaa useammin. Se on siivouksen ohella paras tapa järjestellä ajatuksia. Maailma ei tänään näyttänyt lähellekään niin pahalta kuin toissa yönä.

Maanantai ja mikä parasta, unohdin työpaikan avaimet kotiin. Vein lapsen hoitoon, mutta sen jälkeen palasinkin kotiin pitämään etäpäivää. Onneksi on työ joka suo siihen mahdollisuuden. Lounasaikaan ehdin käydä rauhassa yksin suihkussakin. Yksin kotona on ihan nasta fiilis, pitkästä aikaa :) 

Viime viikolla löydettiin lapsesta hampaan jäljet :o Laps ei osannut sanoa kuka häntä on puraissut, mutta epäilykset kohdistuivat tiettyyn hoitokaveriin. Hoitotäti epäili samaa, on kuulemma purrut muitakin. Mutta kun meidän laps ei valita. Välillä tuntuu, että lapsella on poikkeuksellisen korkea kipukynnys, itku tulee vasta todella suuresta kolhusta ja pikkumustelmat ei tunnu missään. Ei kuulemma myöskään välitä toisten lasten tönimisistä eikä läpsimisitä. Välillä tulee harmi jos tavara viedään kädestä, mutta muuten ei tunnu pienistä harmistuvan. Toisaalta hyvä, jos sellainen ei lasta horjuta, mutta toisaalta .. Pitää jutella lapsen kanssa hieman itsensä puolustamisesta. Mulle tuli ihan pala kurkkuun kun mietin, että lasta puraistaan eikä laps osaa siihen edes mitenkään reagoida :/ Laps on hoitoryhmässään ainoa, jolla ei ole sisaruksia. Joten voi olla, että elämänkoulu on niiden muiden kohdalla jo erilailla opettanut toisaalta pitämään puoliaan, toisaalta kiusaamaan :/ 

Talvi. Se kolkuttelee jo oven takana. Heräilin tässä ajatukseen talvivaatteista ja loskakelin kengistä. Lähimarketista oli jo kaikki Vikingit sun muut goretexit loppu pienissä koo'issa (apua miten toi kirjoitetaan?!). Täytyy käydä jossain erikoisliikkeessa tutkaileen, hyvät kengät on kuitenkin aika tärkeä osa talvivarustusta. Haalareita on saatu serkuilta, mutta yhden vedenpitävän mallin aattelin vielä hankkia käytettynä. 

Pohdintoja elämästä

Edellisessä kirjoituksessa kuvattu kauhujen yö paljastui muutaman päivän jälkeen korvatulehdukseksi. Hurraa hoidon aloitus ja kiertävät pöpöt \o/ Käytiin lääkärissä, kun oli mennyt muutama huono yö lisää ja 2/4 perhepäiväryhmästä oli antibioottikuurilla. Hassua, ettei korvatulehdukseen liittynyt lämpöilyä ollenkaan. Olihan se laps lopulta tukkoinen ja flunssainen, mutta jotenkin hankala erottaa milloin on kyse tavallisesta flunssasta ja milloin se menee korviin asti. Lääkärin mukaan tulehdus ei ollut ihan tuore, paska-mutsi-fiiliksissä sit mietin, että kuinkahan kauan pikkumuru on ehtinyt kärsiä ennen kuin äiti tajuaa käyttää lääkärissä :P Meillä kun noita huonoja öitä tuntuu olevan tämän tästä, niin ihan jokaisesta ei viitsisi lääkärille kuskata. 

Viime yö oli kauhujen yö taas minun päässäni. Puolisosta paljastui muutama valkoinen valhe ja se sai aikaan ajatuksen juoksun, mistä kaikesta muusta hän onkaan mahtanut jättää kertomatta. Puoliso ei tietenkään ollut kotona katkaisemassa mielikuvitukselta siipiä ja siinä minä velloin epätietoisuudessani ja pohdin syntyjä syviä aamuyön pitkinä tunteina. 

Luottamus on kummallinen asia. Kun se horjuu, se horjuttaa sekä mennyttä että tulevaa. Se saa epäilemään ovatko asiat sittenkään sitä mitä ne ovat näyttäneet olevan? 

Mun biologinen kello tikittää niin että se kuuluu varmaan naapuriin saakka. Eikä se helpota yhtää tätä tuuliviirifiilistä. Joskus alkukeväästä olin ihan valmis lähtemään tästä suhteesta. Keväällä hain itselleni jutteluapua, sen voimin ja kesäloman suoman helpotuksen myötä asiat näyttivät jo valoisammalta. Mutta nyt tuntuu, että korttitalo huojuu taas. En tiedä voiko kaksi tällaista tuittupäätä koskaan saavuttaa seesteistä suhdetta, mutta ihan oikeesti olisi mahtavaa jos kykenisi varauksetta luottamaan puolisoonsa. 

Syyskuu

Syyskuun kunniaksi ilmoittauduin aloittamaan uutta harrastusta. Lisää liikuntaa olkoon syksyn teema. Joka kerta Bodybalancen loppurentoutuksessa mietin, että täällä pitäisi ehdottomasti käydä useammin. Tuumasta toimeen siis. Vähemmän Netflixiä, enemmän liikuntaa :) Kotiin tuli hankittua sellainen pilatesrulla, jolla voi huoltaa lihaksia. Pienen avustajan kanssa sitten yks päivä rullailtiin yhdessä ja nauraa räkätettiin kun pienempi ei millään meinannut pysyä rullan kyydissä. Mukkelis makkelis vaan ja kuperkeikkaa perään :D

 

Myös laps pääsee aloittamaan ensimmäistä harrastustaan, me mennään syksymmällä taaperosirkukseen. Se on kerran viikossa ja kestää muutaman kuukauden. Ei haluttu vielä aloittaa koko lukuvuoden kestäviä harrastuksia. Luontaisen sirkuspellen elkeet, katsotaan mihin ne jalostuu ;)

 

Arkiaamut oli hetken aikaa katastrofaalisia. Laps alkoi kiukutella ja itkeskellä jo kotona ja nyyhkytti koko automatkan hoitoon. Draama huipentui hoitopaikan eteisessä suoritettuihin itkupotkuraivareihin. Ei auttanut kuin jättää huutava lapsi taakseen ja lähteä töihin, tippa linssissä :'( Mitä pidempään jäi lasta lohduttamaan, sen pidempään sitä huutoa jatkui. Kun ovi sulkeutui, laps kuulemma lähti leikkimään muutaman minuutin kiukuttelun jälkeen, eikä ollut sitten päivän aikana sen kummemmin pahalla päällä. Juoksi iloisesti vastaan kun tultiin iltapäivällä hakemaan. Selkeästi siis poti eroahdistusta, joka purkautui vain minuun ja mieheen. Kumpikin sai saman kohtelun osakseen.

 

Iltaisin juteltiin lapsen kanssa hoitoon menosta ja siitä, miten mukavaa siellä hoitopaikassa on. Ja muistutettiin, että äiti ja isi tulee hakemaan. Ja voidaan siinä aamusella halia ja pusutella ja toivottaa toisillemme hauskaa päivää. Ja sitten äiti kyllä tulee hakemaan rakastaan kotiin. Ja kotona tehdään jotain kivaa. Grillataan tai käydään kirjastossa. Jne. Muutaman päivän tsemppimeininki teki tehtävänsä. Tänään - maanantaista ja kurjista yöunista huolimatta - riisuttiin eteisessä vaatteet ja laps juoksi iloisesti leikkimään. Ihanaa <3 Kiukuttelu-takapakkia kesti reilun viikon. Toivotaan että tämä reippailuvaihe kestää hetken pidempään.

 

Ja voihan kuuhulluus. Viime yö meni sekä minulta että poikaselta ihan pyöriessä. Jossain vaiheessa yötä vaihdettiin sohvalle nukkumaan, kun tuntui että makuuhuoneessa kaatuu seinät päälle. Kello löi jotain päälle 03 eikä silmäystäkään unta. Laps nukkui niin levottomasta että havahduin vähän väliä siihen, kun jalka tai pää kopsahtaa sängyn laitoihin. Oliko vika sitten kuunkierrossa vai uudessa isojen poikien sängyssä, sitä emme koskaan saa tietää. Eka yö uudessa sängyssä sujui ihan hyvin, mutta tämä toinen meni kyllä aivan penkin alle. Sohvalta käsin tuijoteltiin hetken kuuta ja tuhistiin sitten siinä aamuun asti ihan liki, kylki kylkeä vasten <3