Eiks tää lopu koskaan

Oon kirjoittanut jo ihan liian monta marraskuun marinapostausta. Mä päätän että nyt on joulukuun -2 päivä. Huomenna on tietysti -1. Sitten 0 ja sitten 1.12. Right?

 

Miehen kanssa ilta kaksistaan sujui leppoisasti. Naurettiin ja oltiin rennosti. Kotona kaikki oli sujunut just niin hyvin kuin oletinkin. Lapsonen oli nauttinut runsaan iltapalan ja simahtanut ihan samoihin aikoihin kuin muinakin iltoina. Oli mukava palata hiljaiseen taloon.

 

Työmailla on riittänyt vähän tavallista enemmän liikettä. Olen ollut alkuviikon kouluttautumassa. Ikävä vaivaa. Etenkin jos näen kaupassa tai kadulla muita lapsia. Mietin, että minun pitäisi olla aivan jossain muualla. Mutta puolensa sillä työmatkailullakin on. Koskas muulloin pienen lapsen äiti saisi illan täysin itselleen, ilman huonoa omaatuntoa :) Otin työmatkasta täyden hyödyn irti, kiertelin kaupoissa, näin kaukaisempia ystäviä, nautiskelin ruuasta ja muutamasta tuopposesta. Ja silti ehdin nukkua enemmän kuin kotona ollessa. Ihmeellistä.

 

Nyt olen matkalla kotiin ja toivon ettei pienokainen olisi ehtinyt vielä nukkumaan <3 Huomenna me ollaan ihan vaan keskenään ja pusutellaan koko viikon edestä.

 

Töihin paluu on muuten tehnyt hallaa mun ahterille :( Päivittäiset vaunulenkit on vaihtuneet 7,5 tunnin toimistotyöhön. Olo on sen mukainen, tukkoinen ja turvonnut. Yök. En omista vaakaa, jotenka en osaa sanoa olenko oikeasti kerännyt massaa, mutta sen tiedän, että kaipaan valtavasti ulkoilmaa. Onneksi on jo joulukuun -2 päivä, sillä tänä talvena mä aion alkaa hiihtämään. Yea Right :D Aloitan heti kun lunta on riittävästi.

 

Meillä on pian juhlat. Halusin välttämättä pitää sellaiset, sillä rakastan juhlien suunnittelua. Ei ehkä Linnan juhlien veroiset, mutta tunnelmaltaan varmasti paljon rennommat :)

Yhä vaan marraskuu

Ihanaa. Päiväsaikaan ilmentyneet kiukkuhetket on lientyneet. Yöt on edelleen katkonaisia. Yksi ilta annoin panadolia ja se tuntui helpottavan. Meillä taidetaan siis tehdä hampaita oikein pitkän kaavan mukaan.

 

Viime yön nukuin sohvalla. Oi sitä tunnetta, kun heräät aamulla ja koet oikeasti levänneesi. Taidanpa ottaa tuon tavaksi. Vaikka toisaalta nukun niin mielelläni vauvani lähellä. Toisaalta en niin millään raskisi jäädä olkkariin. Mutta ihan jo mielenterveyden ja muun henkisen hyvinvoinnin kannalta se lienee järkevä ratkaisu edes muutaman kerran viikossa. Töissäkin on hieman helpompi keskittyä :)

 

Päivisin mun on hieman ikävä poikaa. Tuntuu että niitä lähekkäin hetkiä on niin vähän päivässä. Kaipaan lasta syliini ja kaipaan päivittäisiä vaunulenkkejä. Pimeinä iltoina harvoin tulee enää lähdettyä ulos. Onneksi on kohta viikonloppu <3

 

Me lähdetään pian miehen kanssa ulos. Muutamaksi tunniksi vaan, mutta kuitenkin. Lapsen kummi tulee meille ja saa laittaa lapsosen myös yöunille. Tähän asti nukkumaanlaittaja on aina ollut äiti tai isi. Mutta luulen, että se luonnistuu kummiltakin. Turhaan minä sitä etukäteen koetan pohtia ja ohjeistaa. Oon aikanaan hoitanut lapsia kymmenissä eri perheissä, toisissa yhden kerran, toisissa paikoissa säännöllisemmin. Ja aina ne lapset on menneet nukkumaan jos on ollut sen aika, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin :)

 

Marraskuu se vaan jatkuu. Ei siitä sen enempää :P

Eroahdistus

Voihan eroahdistus. Lapsella on ollut hankalaa viime viikkoina. Huutaa ja vaatii kaikkea kovaan ääneen. Haluaa kylpyyn, vessaan, tietyn lelun tai kirjan, jotain tiettyä ruokaa jne. Ja sitten komentaa ja kirkuu dramaattisesti jos toivetta ei heti ymmärretä tai muusta syystä täytetä. Ehkä tämän vielä kestäisi, mutta lisäksi huudetaan päälle jos vanhemmat ovat puhelimessa, keskustelevat keskenään, katsovat 15 s toiseen suuntaan tai käyvät vaikka vessassa. Lauseita ei saa sanottua loppuun, on pakko huutaa jos haluaa saada jotain sanottua lapsen äänen yli. Tätä ei esiinny niinkään jos jompi kumpi on lapsen kanssa kaksin kotona, mutta jos molemmat ollaan niin johan on konsertti. Yöunet on myös olleet levottomia ja samaan aikaan kiirettä pukkaa töissä. Ei oikein hyvä yhtälö. Mulla on leukaperät niin kipeenä, puren hampaita yhteen varmaan yölläkin pitääkseni ees jonkun järjen hivenen päässä tallella ja ollakseni hermostumatta siitä raikuvasta huudosta joka on vastassa työpäivän jälkeen.

 

Tän on pakko olla vaihe. Yksi niistä vaiheista kun vanhemman on vaan pakko tuottaa lapselleen pettymyksiä ja antaa lapsen löytää rajansa. Mutta mikä parasta, ollaan ajauduttu miehen kanssa taas vaihteeksi sille linjalle että syytellään toista siitä että laps huutaa. Tai oikeastaan mies syyttää minua - pidän lasta väärin sylissä tai en anna riittävästi huomiota. Aivan järjetöntä ja kohtuutonta, mutta jonnekinhan se paha olo on pakko purkaa. Keneenkä muuhun sitten. Mutta luulisi aikuisen ihmisen tajuavan ettei lapsen tilannetta auta se, että vanhemmat alkaa kiistellä keskenään siitä onko huutokonsertti jonkun vika vaiko ei.

 

Tän on pakko olla vaihe. Nää silmäpussit on kuitenkin tulleet jäädäkseen.

Isänpäivä

Hyvää Isänpäivää. 

Meillä sitä vietetään perinteisin menoin, aamupalalla pientä extraa ja päälle kakkukahvit. Kakun kanssa kävi vähän niin, että moni kakku päältä kaunis..Seuraavalla kerralla en ota taaperoa kaveriksi kinuskin keittoon, sillä se ehti keittyä sen verran yli, että kakun päällä on oikeastaan krokantti. Maku on hyvä, mutta leikkautuvuus hieman heikompi :D En muista milloin olisin viimeksi tehnyt edes perinteistä kermakakkua. Tykkään itse enemmän juustokakuista tai mutakakuista, mut isi halusi kermaa. 

Lahjaksi isi sai jo aikaisemmin toimitetun kaulurin. Ettei tarvitse palella vaunulenkeillä. 

Imetys on nyt päättynyt. Uskallan nyt sanoa sen, koska imetin viimeksi muistaakseni sunnuntaina. Imetys loppui pikkuhiljaa, eikä kipuja tai rintojen täyttymistä ollut missään vaiheesa. Lapsi on toki edelleen kiinnostunut tisseistä jos tarjoilu on ns. esillä. Saattaa imaista, mutta unohtaa nopeasti koko jutun. Saunassa ja suihkussa on niin paljon muuta paljon kiinnostavampaa.

Niinpä mä kävelin viikonlopun koittaessa kevein askelin Alkoon. Ja valitsin hartaudella sieltä pari viinipulloa. Ja tietenkin niit on tarkoitus nauttia sivistyneesti vain yksi - kaksi lasia kerrallaan. Mutta täysin ilman tunnontuskia. Onhan siitä pian kaksi vuotta aikaa kun korkki meni kiinni kokonaan. Imetysaikana join muutaman kerran, eikä oikeastaan tehnyt mielikään sen useammin. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä vaan se viini maistui hyvälle (ja sitä on vielä jäljellä, ei mennyt kerralla ;))

Sen verran harvoin tulee nykyään kirjoitettua etten edes muista mistä olen kertonut viimeksi. Lapsonen on ihanassa iässä kyllä nyt. Leikit saa uusia ulottuvuuksia, vaatteita yritetään itse pukea päälle, syömiset onnistuu kohtuudella ja nukkumiset hieman vaihtelevalla menestyksellä. Tasapainoillaan 1 - 2 päiväunien välillä. Molemmissa on puolensa, mutta itse siirtyisin mielelläni jo yhden unen rytmiin, koska silloin päivään jää jotenkin enemmän vapauksia aikataulun puolesta. Jos päivässä on kahdet unet, niin mikään uni tai ruoka-aika ei hirveästi jousta paikastaan. 

Uusia juttuja on pallon potkiminen ja kirjojen suurkulutus. Kirjoja luetaan aamusta iltaan, välillä haetaan kirjastosta uusia tilalle. Suosikkeja on traktori- ja juna- ja prätkäkírjat, myös eläinkirjat :) 

Pientä eroahdistusta on ilmassa. Mun perään itketään jos menen vessan tai yläkertaan, etenkin jos ollaan väsyneitä. Aamuinen töihin lähtö ei usein hetkauta, mutta iltasella se ikävä sitten näyttäytyy herkemmin ja laps tykkää olla mun lähellä. Mikä sopii mulle vallan hyvin <3