Ruokaviikko osa 2

Otetaanpa suurin piirtein edellisen keitoksen ainekset. Lisätään taika-aineeksi bataatti ja vaihdetaan kala jauhelihaan. Ja vaihdetaan kauha isin käteen. Siitä syntyi maukas soppa, josta soseutettiin pojalle litran törppö ja loput lusikoitiin äitin ja isin suuhun. Ja simsalabim, onko se bataatti, liha vai kokki, mutta poikanen on nauttinut soseutettua keitosta hyvällä ruokahalulla myös kahtena seuraavana päivänä.

 

Jauhelihakeitto on varmaankin se yleisin ruoka, mitä meidän keittiössä valmistetaan. Helppoa, nopeaa ja vähän tiskiä. Helposti muunneltavissa, ainekset melkein aina kaapissa (ja tällä hetkellä myös kasvimaalla <3).

 

Mutta jottei aivan jumiuduta paikoilleen, niin koetan keksiä huomiselle jonkun uuden ruokalajin. Tekisi mieli kokeilla kookoskermaa, kanaa ja uunivihanneksia. Mun lempparivihannekset uunivuokaan on paprika ja kesäkurpitsa. Mutta pojan ruokakulttuuria kunnioittaen on varmaan pakko heittää sekaan myös bataattia. Kunnon lähiruokaa etten sanoisi. Onnistuisikohan bataattia viljellä itse. Ärsyttää nimittäin ostaa valtamerten takaa tuotua juuresta kun olisi paikallistakin tarjolla.

Ruokaviikko, osa 1

Viikonloppureissu meni lapsen kanssa oikein mallikkaasta, muuten paitsi syömisten osalta. Lapsi taitaa aistia milloin äidillä on joku "projekti" meneillään ja laittaa silloin innokkaana kapuloita rattaisiin.

 

Tehtiin reissussa ruoaksi mitä maukkainta kalakeittoa.

 

noin 6 perunaa

noin 6 porkkanaa

1 sipuli

3 pientä naurista

1 kesäkurpitsa

1 siika

reilu kourallinen tilliä

ja tarjoiluun aikuisille nokareet koskenlaskijaa

 

Tehtiin keitto hyvin miedosti suolattuun veteen. Maku ja tuoksu oli aikuisten kokemana herkullinen, mutta laps ei suostunut syömään. Ei muusattuna, ei edes itse syöden palasina. Vihannekset tulivat suuhun eksyttyään paluupostina takaisin. Kalapala aiheutti oikean yökköreaktion. Pohdin, että kala taitaa olla lapselle liian vieras maku. Ei maistunut keitto seuraavanakaan päivänä. Ei suostunut edes itse lusikalla syöden maistamaan. Viikonloppu meni siis leivällä ja raejuustolla. Raa'at vihannespalat kyllä maistuivat, mutta eivät kalaliemessä kypsennetyt. Pöh.

 

Muistan kyllä itse lapsena, etten pitänyt kalasta ollenkaan. Pelkäsin kuollakseni ruotoja ja söin itkien kalani pikkuriikkisiksi nokareiksi murustettuna. En myöskään pitänyt kukkakaalesta kypsennettynä. Raakana kylläkin. Kesäkurpitsaa en muista koskaan edes tarjottaneen. 

 

Mut tästä vaan leuka kiinni rintaan ja nöyränä kohti uusia keitoksia.

Ruokaviikko

Elokuussa lomaillessa suunnittelin, että alan koota perheelle viikottaista ruokalistaa. Jotta lapsi siirtyisi luontevasti samalle ruokavaliolle ja jotta me aikuiset saisimme aikaiseksi syödä vähän monipuolisemmin. Aloitin reippaana kirjoittamaan ruokalajeja keittiön liitutaululle pariksi - kolmeksi päiväksi eteenpäin. Välillä se kosahti laiskuuteen, välillä kauppalistan puutteellisuuteen. Noh, jotenkin se unohtui sitten kokonaan töihin paluun lähestyessä ja toisaalta olen halunnut antaa miehelle mahdollisuuden hoitaa ruokapolitiikkaa omalla tavallaan. Ei kuulosta reilulta, että minä sanelen ruokalistan ja istahdan sitten työpäivän päätteeksi valmiiseen pöytään. Vaikka toisaalta, voishan siihenkin tottua ;)

Ruokavalion ja arkiruokailun pelastamiseksi aloitan nyt ruokaviikon. Tsemppaan ja koetan kehitellä ruokalajeja koko perheen makuun. Kiitti Lydas inspiraatiosta ;)

Heti alkuun täytyy tunnustaa, että söin juuri lounaaksi paistettuja kanamunia ruisleivällä ja avokadolla. Kello on 16.30. Poikanen saa siis tänään päivälliseksi sitä samaa sosetta kuin tarjosin lounaalla, koska söin jo kaikki kanamunat itse. 

Ollaan lähdössä yökyläilemään huomenna, joten päästään aloittamaan ruokaviikko heti haasteellisissa oloissa. Suunnittelen tekeväni huomenna ruoaksi kasviskeittoa (porkkana, sipuli, kesäkurpitsa, kerma tai kookosmaito + tarjoiluun raejuusto) tai sitten kalakeittoa riippuen reissukaupan tarjonnasta. Mutta kuullaanpa siitä lisää sitten reissun jälkeen. 

Ruokailut reissussa on aina vähän sitä sun tätä. Ilman syöttötuolia sitä saa kontata lusikan kanssa perässä ja maanitella lasta pysymään edes hetken aloillaan. Kotonakin ruokailu tahtoo mennä usein kiukuttelun puolelle. Laps on oppinut siihen, että pitää olla jotain tavaraa tai viihdykettä koko ajan tarjolla. Enää ei riitä se pelkkä ruoka ja jutustelu. Plaah. Onneksi lusikkaharjoittelut on aloitettu, josko tuo kohta osaisi jo lapata ruoan kitusiinsa ihan omin päin. 

Syys ja arki

Niin se töihin paluu sitten koitti. Armottoman flunssan säestyksellä. Ei siis mikään maailman paras eka työviikko, mutta ei hassumpikaan. Ei iskenyt "joudun jättämään vauvani kotiin" -kriisiä tai muutenkaan suuren suurta ikävää. Pidin aamut tarkoituksella kiireettöminä, halailin ja leikitin lasta ja lähdin erittäin liukuvalla aikataululla toimistolle. Lisäksi pidin työpäivät sairastelunkin takia lyhyenä. Päivät toimistolla hurahtivat nopeasti, tekemistä riitti sen verran etten ehtinyt kovin ikävöidä. Ja lisäksi työviikkoni on nelipäiväinen. Se tuntuu henkisesti todella paljon lyhyemmältä kuin perinteinen ma-pe. Uskaltaisin jopa sanoa, näin yhden viikon jälkeen, pitäväni tästä uudesta vaiheesta. Mukavaa vaihtelua tehdä välillä jotain omassa rauhassa keskeytyksettä. Olkoon ne sitten vaikka töitä :)
 

Kotona päivät ovat kuulemma sujuneet hyvin tai vaihtelevan hyvin :) Maanantai meni isin kertoman mukaan upeasti, lapsella oli selkeä rytmi ja kaikki sujui kuin tanssi. Mutta tiistaina laps ei enää toiminutkaan minuutilleen samaan aikaan kuin maanantaina. Jännä juttu ;) Siinä on miehellä vähän opettelemista - joko oppia sietämään lapsen tahtisuutta ja sen satunnaista ennakoimattomuutta tai sitten opettaa lapsi käyttäytymään kellon mukaisesti. Nähtäväksi jää mihin tämä kehittyy ;) Tiedostan, että tässä roolimuutoksessa piilee omat riskinsä. Jäänkö minä nyt lapsen silmissä kakkoseksi? Kuka käy kaupassa ja pyykkää? Kumpi saa viettää "omaa aikaa" iltaisin ja viikonloppuisin, kumpi on enemmän levon tarpeessa? Toivon kyllä lyhennetyn viikon tuovan tähänkin kuvioon helpotusta.

 

Lapsen näkökulmasta muutos on varmaan ihan hyvästä. Vielä ei ole ollut havaittavissa mitään suurta tunteiden vuoristorataa. Isin kanssa on kiva touhuta ja tissibaarikin on edelleen auki 2 - 3 kertaa päivässä (maidon tulo on kyllä melko vähäistä, kuppikoko kutistuu silmissä). Muutaman kerran isin tissejäkin on kuulemma lähennelty, mutta todettu lopulta turhaksi :D Yösyönti jätettiin pois reilu viikko sitten, ei otettu tilalle pulloa. Yöheräily jatkuu edelleen 2 - 4 kertaa yössä, mutta uudelleen nukahtaminen käy suht kivuttomasti tutin ja silittelyn kanssa. Päiväunilta on jätetty tutti pois, joten ehkäpä kohta yöuniltakin. Ensimmäinen kokonaan nukuttu yö antaa kuitenkin edelleen odottaa itseään. Isi on ottanut hoitaakseen osan yövuoroista, mutta toistaiseksi lapsi tuntuu heräilevän vähemmmän jos minä nukun hänen kanssaan. Tai sitten en vaan itse niin herkästi enää herää lapsen inahteluihin :)

 

Viimeisen kahden viikon aikana laps on oppinut jo sujuvasti kävelemään. Joskus vielä neliveto voittaa, mutta arvelen että nyt ollaan jo siinä tilanteessa jossa kävely on se useammin valittu etenemistyyli. Yllättävän äkkiä tämä muutos on kyllä tapahtunut. Lapsi on kasvanut silmissä, vauvasta käveleväksi pikkulapseksi :')