Elokuvissa

Nyt on käyty katsomassa lasta elokuvissa. Elokuvan värimaailma vaihteli mustavalkoisen ja seepian välillä, kuvakulma väliin alhaalla ja väliin sivulla. Elokuva kesti 40 min, jännä miten nopeasti aika siinä pöydällä vierähti. Väliin täytyi yskiä ja kikatella, että pikkuinen heräisi, sitten käynnistellä konetta uudelleen ja hypätä vessassakin :) Minua jännitti koko ajan, mutta en kerta kaikkiaan päässyt siitä yli vaikka sen neuvolan tädille ääneenkin tunnustin :)  

Saatiin mukaan pitkä filmirulla kuvia ja hyvä mieli. Kaikki on kohdallaan. Pituutta pikkuisella oli 58 mm ja koko vastasi viikkoja 12+1. Laskettua aikaa ei kuitenkaan muutettu (neuvolan laskurin mukaan viikkoja oli 12+4).

Minun lähipiirille on nyt kerrottu asiasta. Tuleva isoäiti taitaa olla sen verran intona, ettei minun tarvitse huolehtia muille sukulaisille tiedottamisesta. Mies vielä vaikenee, mutta kaikki aikanaan. Kuvat tuntui olevan miehelle tärkeitä, halusi niitä heti mukaansa ja huolehti tarkkaan mihin ne säilötään (mulla on tapana laittaa papereita ja tavaroita vähän liian hyvään talteen ... ). 

Kyllä tämä nyt tosiaan tapahtuu minulle. Ja meille. Asia alkaa konkretisoitua. 

Ja mulla on aivan kauhee pesän rakennus kuume !!!

Toinen neuvola

Viikolla kävimme lääkärineuvolassa. Aluksi otettiin kätilöopiskelijan ja terveydenhoitajan toimesta näytteet ja sitten saimme mennä lääkärin puheille. Opiskelijan mukana olo rauhoitti jotenkin tilannetta, ei ollut kiireen tunnetta, että asiat pitäisi käydä nyt heti tehokkaasti läpi, vaan kaikessa rauhassa. Näytteet oli kunnossa, Hb ja paineet lähes samat ja paino hurjat 200 g nousussa.

Lääkäri teki muutaman kysymyksen, jonka jälkeen pikaisen ja yllättävänkin hellän sisätutkimuksen. Sen jälkeen kuulosteltiin vatsan päältä sydänääniä. Sieltähän ne löytyi :) :) Absurdi olo yrittää maata hievahtamatta lähes hengitystä pidättäen ja kuulla pienen sydämen pauhua. Pikkuinen liikkui puolelta toiselle ja lääkäri koetti pysyä perässä sillä vekottimella, joka näytti ihan lasten lelumankalta nauhoittavalla mikrofonilla :) 

Onni että otin miehen mukaan, vaikka hieman se tutkimusosuus hänen läsnäollessa etukäteen jännitti. Onni että kuultiin yhdessä äänet. Ei kotimatkalla tarvinut paljon puhua, hymyillä sitäkin enemmän.

Pahaolo ja raivarit on tän viikon loistaneet poissaolollaan. Uni tulee aikaisin, mutta loppuu myös aiemmin. Alan ilmeisesti aikuistua tuon vuorokausirytmin puolesta. Mulla on pikkupömppö, jonka huomaa esim. pumppitunnilla, joutuu olemaan huolellisempi liikeratojen kanssa ettei ota tanko kiinni napaan :D Jumpassa on muutenkin vähän kömpelö olo, kun könyää selinmakuulta kyljen kautta ylös :D

Viikkoja kasassa 12+2. Nyt vaan napa eellä kohti viikonloppua. 

Uusi päivä

Kokeillaan jos itkuun ja raivareihin auttaisi sen julkisesti tunnustaminen, että höyryän ihan vaan syyttä suotta hormoneja itsestäni pihalle. On se ihmeellistä. Juuri kun luuli saavuttaneensa aikuisuuden tai jonkin jota henkiseksi tasapainoksi kutsutaan. Juuri kun luuli viimein tutustuneen itseensä ja tiedostamaan ainakin selkeimpiä käytösmallejaan. Hormonipiikki pyllyyn ja piru on irti :D

Juu minä lupaan elää ja kokea tämän tunteiden vuoristoradan edelleenkin, mutta takertumatta niihin ääripäihin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi pakkaset näyttää hieman hellittäneen niin on kirjaimellisestikin enemmän tilaa hengittää <3 Pieni työmatka ja ilta itselle sattuu myös juuri sopivaan paikkaan. Kiitos siitä. 

Masu on ollut kireä viime aikoina. Enää ei kykene pelkillä vatsalihaksilla ponnistamaan itseään ylös, vatsanahka tuntuu hassulla tavalla paksummalta eikä mahdu tai ehdi mukaan liikkeeseen. Rauhallisesti kyljen kautta ylös, mikä on kyllä ihan jees tuon verenpaineenkin kanssa, kun on viime päivinä käynyt välillä maailma pimeenä liian äkkinäisistä liikkeistä. 

Ei tässä olotilassa pahaa jos ei hyvääkin. Tässä ja nyt minä taidan oppia viimeinkin kuuntelemaan myös kehoani enkä ainoastaan mieltä. Minne mielen tekevi ei aina olekaan sama asia mitä keho kaipaa. Keho on niistä viisaampi ja harkitsevampi. Sitä täytyy kunnioittaa. Tässä ja nyt. 

Pian lääkäriaika, joka jännittää jonkin verran. En ole käsitellyt mielessäni juurikaan "entä jos, mitä sitten, jos ei olekaan" -asioita, enkä aio antaa niille tilaa nytkään. Käsitellään niitä sitten mikäli se on tarpeen. 

Nyt ollaan jo 11+5 ja tästä kuulemma aukeaa se seesteinen keskiraskaus, jolloin aika kuluu kuin siivillä. Toivottavasti on vahvat siivet, mamman ruokahalu on nimittäin palannut korkojen kera !! 

Noin 100 astetta

Nyt kiehuu. Tunteet on noin sadassa asteessa, mutta ei mitään hajua perimmäisestä syystä. Ihan kaikki mikä on vaan mahdollista vastustaa. Kaikki ihmiset ärsyttää. Jos olisin siili, jota varmaan kuvainnollisesti olen tällä viikolla ollutkin, kaivautuisin lehtikasaan ja vaipuisin talvihorrokseen. 

Ja voi %&¤#% sentään kun ei osaa päästää tästä tunnetilasta irti. Välillä täytyy vihellellä, sanoa mielessään OoooMmmmm, vetää henkeä, tuijottaa kattoa, kuunnella talitintin liverrystä, mutta seuraavassa hetkessä kiukku on palannut. Voihan hormonihirviö sentään. 

Veikkaan että tilaa edesauttaa hieman myös karkkiöverit, ylityöt, paukkupakkanen ja minuuttiaikataulu. Vähän nolottaa kun töissäkin kysyttiin onko kaikki ok. Tänään en tee mitään. Huomenna en edelleenkään tee mitään. Keskityn masun silittelyyn ja maiseman tuijotteluun. 

Voi pikkuinen jos perit minun temperamentin, siinä on isi meidän kanssa ihmeissään.

Iso ja pieni äkäpussi 11+3.